maaliskuuta 19, 2017

We got all these words, can't waste them on another


Tuntuu siltä, että saan viimeinkin mahdollisuuden elää sellaista elämää, josta olen aina hetkittäin uskaltanut unelmoida, mutta jonka olen arjen keskellä työntänyt sivuun ja ajatellut, että ei se ole minua varten. Tai ei ehkä edes, ettei se olisi minua varten, vaan etten vain ansaitse sellaista onnea. Nyt muuttolaatikoihin kiireellä pakatut astiat, kirjat ja vaatteet ovat kuitenkin löytäneet uuden paikkansa uudessa paikassa ja sellaisen viereltä, joka on ollut tässä jo pitkään, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin nyt.

Painosta en ole jaksanut edes murehtia. On se tippunut, kyllä. 
67,3 kiloa, painoindeksi 21.
Mutta ei sen tarvitse tippua enää enkä aio sitä aktiivisesti pudottaa. Olen onnellinen niin monesta asiasta, että tämän onnen pilaaminen syömättömyydellä olisi typerintä ikinä. Tämä kaikki tuntuu siltä kuin olisin saanut kokonaisen toisen tilaisuuden elää ja kokea enkä halua mistään hinnasta pilata sitä.



Se aamuyö, jolloin kaikki meni rikki ja sairaalan seinät kaatuivat päällemme eikä kukaan meistä enää koskaan ollut se sama... Silloin sen kaiken keskellä ympärillä oli vain rikkinäisiä sirpaleita, oli pakko pysyä paikoillaan, ei voinut hengittää. Mutta kaikessa siinä hajonneessa ja pirstaloituneessa oli koko ajan se voima, joka toisi kaikki palat jälleen yhteen. Ei koskaan takaisin ilman naarmuja ja näkyviä sirpaleiden rajoja, mutta takaisin kuitenkin.

Ja nyt olen täällä. Ja sinä olet siinä. Ja kaikki tuntuu vihdoinkin oikeasti oikealta.

maaliskuuta 08, 2017

Olen edelleen täällä.
Mutta samalla aivan jossain muualla, sillä tie vei takaisin Lontoon sykkeeseen tavalla, jota en osannut odottaa.

Yritän päivittää paremmin kuulumisia pian!