tammikuuta 09, 2017

I think I'm moving but I go nowhere


Pelkään ja haluan samaan aikaan.
Haluan taas tanssia.
Olen halunnut sitä niin pitkään, mutta en uskalla ottaa askeltakaan siihen suuntaan. Ystävänikin ovat lupautuneet tulemaan mukaan, ei minun tarvitsisi olla yksin. Eikä tässä ole mitään elämää suurempaa, jota kannattaisi pelätä ja jännittää, mutta silti olen aivan solmussa pelkojeni ja halujeni kanssa.

Elämä tuntuu hauraalta. Niin hauraalta, että en uskalla ottaa askeltakaan mihinkään suuntaan kaiken romahtamisen pelossa. Olen menettänyt jo niin paljon, en halua menettää yhtään enempää. On helpompi kuvitella, miten liidän tanssisalin poikki sitten kun aloitan tanssimisen. Kuvitella, millaista iloa ja onnistumisen hetkiä se tuo sitten kun aloitan. Miten helpottunut olen sitten kun. Miten ihanaa sisältöä se tuo arkeen sitten kun. Saan olla jossain hyvä sitten kun. 



Mutta sitten kun on keskellä kaaosta, jonka ympärillä pyörivät ilkikuriset toteamukset siitä, millaisessa harhaisessa mielukuvitusmaailmassa elän. Et sinä mitään liidä sitten kun, eikä se tanssiminen välttämättä tunnu enää yhtään samalta kuin silloin joskus ja mietipä kaikkia niitä sudenkuoppia, joihin voin pudota, kun mokaatkin jonkun sarjan ja kaikki näkevät sen. Tosiaanko olet silloin helpottunut? Siitäkö niitä onnistumisen tunteita sitten tulee?

Suljen nettiselaimen ja jätän tunneille ilmoittautumisen taas huomiseksi. Se, milloin voin sen tehdä, riippuu säästä, yöunien laadusta, painosta, pienhiukkasista ja avaruuden tomusta. Älä ilmoittaudu tänään, huomenna se menee paremmin. Ei tarvitse tänään ilmoittautua, huomenna sitten tsemppaat kunnolla kaiken suhteen! Eilen ahmin ja oksensin monta tuhatta kaloria ja siksi en tänään ilmoittautunut. Laihdutan ensin vähän niin ei hävetä niin paljoa tanssia muiden edessä. Nukun ensin yhdet hyvät yöunet niin olen terävämpi. Teen ensin sitä ja tätä, odotan odotan odotan.

Ja lopulta minusta tulee se raivostuttava henkilö, joka haluaa hirveästi kaikkea, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Ei mitään. Se ihminen, joka ei ole mitään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

erositteko siis oskarin kanssa?

Mary kirjoitti...

Mä oon aina joskus ohimennen miettinyt mitä sulle mahtaa kuulua ja aluksi luulin että blogger sekoilee taas jotain omaansa ja julkaisee sun vanhoja tekstejä mun lukemisto-seinälle mutta sä palasitkin ihan oikeasti. <3

Toi on varmasti monelle hyvin tuttu ajatus. Että teen tämän asian sitten huomenna, tai ylihuomenna, sitten kun se ja se asia on eri tavalla ja paremmin.
Teen sitä itsekin jatkuvasti. Mutta aina toisinaan, varsinkin kun kyse on jostakin mitä ihan oikeasti haluaa, on vaan löydettävä se rohkeus ja voima itsestään ja otettava se ensimmäinen (vaikein) askel. En usko että katuisit sitä ja toisaalta ei silläkään olisi mitään väliä, voithan aina lopettaa sen tanssimisen jos se ei tunnukkaan enää kivalta. Mokaamista taas on turha murehtia etukäteen, ei kukaan ole missään heti täydellinen ja hyvä vaan oppii virheiden kautta, et varmasti olisi siellä ainoa joka mokailee.

Ihanaa kun olet taas täällä vaikkei asiat ehkä olekkaan niin kovin hyvin.
Tsemppiä ihan hurjasti. <3

Anonyymi kirjoitti...

Sun ei tarvitse laihduttaa. Oot normaalikokoinen. Ei mikään rimpula ole kivaa katsottavaa.

Miika kirjoitti...

Ano 19.39 > Juu.

Ano 14.47 > Tiedän, että ei terveyssyistä tarvitse, mutta se "rimpulana" oleminen tuntuu niin paljon paremmalta ja helpommalta.