tammikuuta 27, 2017

I can see stars, I can see lights shining here


Aurinko hivuttautuu taas verhojen läpi olohuoneeseen ja luo kuvioita lattiaan. Istun keittiön pöydän ääressä, edessäni kuppi mustaa kahvia ja kreikkalaiseen jogurttiin sotkettuja marjoja. Kaikki ei ole täydellistä, kaukana siitä, mutta silti olo on raukea ja luottavainen. Hetken mielessä välähtää pelko siitä, että tämä kaikki onnellisuus on vain harhaa ja valheeseen tuudittautumista, mutta miksi se aina olisi sitä? Miksi minun onneni olisi aina valhe, jos ei muidenkaan ole?



Hymyilen eiliselle. 
En edes ikävöi enää, koska tiedän, että olen aina siellä, missä sinäkin olet. Joululahjaksi saatu auto tuoksuu sinulta. Unohdit puoliksi juodun kahvisi autoon ja siitä tuli minun aarteeni. Olet vaatekaapissani vaatteina, joita et ole muistanut pyytää takaisin ja minä tiedän, että minä olen sinun kotonasi joka ikinen päivä. Kaikki tuntuu pehmeältä ja hitaalta. Siltä, kun kesäinen aurinko nousee kaupungin kattojen ylle ja on aikainen sunnuntaiaamu eikä ole kiire minnekään. 

Mutta onnellisuus tässä hetkessä ei tarkoita pysähtymistä tähän
Haluan painoa alemmas, haluan oppia uusia tanssisarjoja, haluan käydä yhden kurssin, jotta saan töissä uusia työtehtäviä vastuulleni. Haluan päästä taas siihen rytmiin, jonka tahdissa syön vähän, mutta säännöllisesti, tapaan töiden jälkeen ystäviäni ja päätän iltani lihaskunnon jälkeen teehen ja hyvään kirjaan uppoutuen. 

Haluan paljon ja olen valmis tekemään paljon.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

<3

emily kirjoitti...

en tiedä mitä pitäisi tuntea, ehkä harmittaa nähdä sun palanneen. haluan kuitenkin että oot okei ja tiedät että ollaan täällä tukena ♥︎