kesäkuuta 11, 2015

http://40.media.tumblr.com/8cb5d2b99dca3f1fed8513b7be179746/tumblr_nozkuvvRUx1qbospho1_500.jpg

Jokainen kerta on liikaa.
Sen huomasin toissapäivänä, kun paniikissa tyhjensin itseäni vessassa Oskarin puheen ja naurun kaikuessa olohuoneesta. Ensimmäinen pieni repsahdus hetkeen, ei tämä maailmaa kaada, tämän jälkeen en enää oksenna, palaan takaisin ruotuun. Vessanpöntön veto, hanasta kylmää vettä kuumille kasvoille, hymy naamalle ja takaisin arkeen. Heikko olo, jalat eivät kanna, näkö sumenee, äh pyörryn taas. Sitten jossain vaiheessa sitä sumeaa oloa huomasin sydämeni tahtien sekoavan, rintakehä tuntui raskaalta, jossain kaukana helähti kipu, mutta muuten tuntui vain painavalta ja jotenkin puutuneelta. 

Loppuilta kului sairaalan seinien ja piippaavien koneiden keskellä. Nukahtelin välillä ja heräsin siitä samasta huoneesta, jossa makasin yritettyäni itsemurhaa kolme vuotta sitten, miettien miksi olin taas täällä. Sairaalassa, letkuissa, tarkkailtavana, tutkittavana. Syömishäiriöinen vetoaa aina siihen, että kyllähän minä silloin joskus tein tätä aivan samaa, miksi tämä tällä kertaa aiheuttaisi jotain pahaa, tajuamatta ollenkaan, että jokainen oksennuskerta, jokainen ahmimiskerta, jokainen paastopäivä on se yksi puupala pois siitä huojuvasta tornista, joka pian leviää epämääräiseksi kasaksi. 

Keho ei ole se yksinkertainen yhtälö, josta saa aina saman vastauksen, kun sen kimppuun käy kynän kanssa. Keho on monimutkaisten merkkien yhtälö, johon tulee ja josta lähtee joka päivä joitakin muuttujia pois eikä koskaan voi tietää, minkä vastauksen saat ennen kuin olet päässyt loppuun asti. Ja seuraavama päivänä joudut taas aloittamaan alusta. Olin vähentänyt oksennuskerrat nollaan ja viime kuussa oksensin yhteensä ehkä 12 kertaa. Keväällä 2012 saatoin oksentaa 5-8 kertaa päivässä. Ja silti juuri tässä, juuri nyt, juuri tällä tämän hetkisellä yhtälöllä olisin voinut kuolla. Kuolla. Tahtomatta sitä, yrittämättä sitä.

En enää ikinä tyhjennä itseäni pakotetusti.
En ikinä.

5 kommenttia:

janinarosaj kirjoitti...

Pidä tuo päätös ♥
Silloin kun tekee mieli oksentaa, niin päätä antaa itsellesi vaikka parinkymmenen minuutin miettimisaika ensin. Lue tämä postaus, äläkä ryntää suoraan vessaan. Pelkään sun puolesta, ihan oikesti. Sun kroppa ei kestä enää kauaa, jos et muuta toimintaasi. Onneksi kuulostaa siltä että tajuat sen.
Haleja, Miika ♥

Niina L kirjoitti...

Pidä kiinni tosta lupauksesta <3 Keho ei jaksa loputtomiin !

Nerissa kirjoitti...

Fiksuja sanoja nuorelta mieheltä.
Koitahan saada itsesi nyt kuntoon.
Ja sit pää pystyyn :)

riri kirjoitti...

katos vaan oot tullut takaisin. toisaalta olen iloinen ja myös kyllä surullinen koska tuot tällaisia uutisia. mutta minkäs sille voi, eiks niin.

kun sen kerran repsahtaa on taas vaikeaa nousta jaloilleen, ottaa itseään niskasta kiinni.
onneksi olet elossa.
kamalaa mitä sulle kävi, mutta samalla se taisi olla jonkinlainen herätys? toivottavasti jaksat mennä taas eteenpäin. voimia täältä!

Anonyymi kirjoitti...

Sun keho rakastaa sua. Silloinkin, kun sä et rakasta sitä. Se yrittää pitää sut hengissä kaikin mahdollisin tavoin. Kun sulle tulee haava, se alkaa välittömästi parantaa sitä ja tyrehdyttämään verenvuotoa. Se pistää kampoihin, kun flunssa iskee.
Tiesitkö, että kävellessä jokainen askel on uniikki. Kävely on tavallaan kaatumista, mutta aivot ja hermosto tekee niin pikkutarkkaa työtä jalan liikkeiden kanssa, että liikumme sulavasti eteenpäin.

Sun keho yrittää pitää susta huolta niin kauan kuin kykenee. Ja sun kehoa ei oo vielä käytetty loppuun! Mutta se on silti ainoa, joka sulla on. Uniikki teos.

Toivon, että sulla olisi joskus oikein hyvä olla sun kehossa. Ties mihin seikkailuihin se sut vielä kuljettaakaan.
Paljon voimia ja rohkeutta toivotan.