helmikuuta 21, 2015

https://diaryofadubain.files.wordpress.com/2014/02/tumblr_m91yy9zmsu1rdntlto1_500_large.png

Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että on aika tuoda loppuun tämä blogi, joka ei ole ajelehtinut ajatuksiini kunnolla enää pitkään aikaan. Se on ollut vain yksi askare ikuisessa tehtävälistassani ja prioriteeteissani bloggaaminen on jo useiden kuukausien ajan pitänyt yhtäjaksoisesti häntää. Ei jaksa, ei huvita, kaikki kertomisen arvoinen kerrotaan jo niin monelle eri henkilölle, että en jaksa toistaa niitä samoja asioita enää blogin puolellekin. Oletin tämän olevan vain vaihe, mutta sitä on nyt kestänyt niin pitkään, että on aika myöntää itselleni, että tämä oli silloin joskus hauskaa, tärkeää ja tarpeellista. Kaikkea sitä, mitä se ei enää ole.

Kiitos kaikille teille, jotka olette tätä hieman takeltelevaa matkaani seuranneet ja olleet tukena! Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen niistä järjen äänistä ja kannustuksista, joita olen teiltä vuosien varrella saanut ja teidän merkityksenne elämääni ja valintoihini on ollut suurempi kuin olen antanut ilmi. Olen myös oppinut ihmisistä paljon enkä suostu enää sokeasti luottamaan jokaiseen vastaantulijaan, vaan kuuntelen omia tuntemuksiani. En voi pelastaa kaikkia, mutta voin pelastaa itseni. Oskari haluaa myös kiittää teitä, jotka olette minua tukeneet ja takoneet järkeä päähäni ja erityisesti hänen mieleensä on jäänyt eräs tyttö, joka yritti saada minulle apua Tampereella. En tiedä seuraako tämä tyttö blogiani enää, mutta jos seuraat niin kiitos, kun yritit!

Toivon, että kaikki te, jotka vihaatte itseänne ja rankaisette kehojanne, ymmärrätte viimein sen, että jokainen voi myös olla oman itsensä paras ystävä, suojelija ja puolustaja. Kuunnelkaa niitä, jotka kehuvat teitä: jokainen luulee itsekkäästi tietävänsä itsestään kaiken ja näkevänsä itsensä niinkuin asiat oikeasti ovat, mutta silti niin moni sensuroi itsestään pois kaiken hyvän ja pitää kehuja valheina. Vaikka itse valehteleekin jatkuvasti itselleen.

"Did you ever realize how much your body loves you? It’s always trying to keep you alive. It’s making sure you breathe while you sleep, stopping cuts from bleeding, fixing broken bones, finding ways to beat the illnesses that might get you. Your body literally loves you so much. It’s time you start loving it back."

Kaikesta voi selvitä. Ei välttämättä aina parantua, mutta omalla asenteella saa muutettua niin paljon! Jos päätät päivästä toiseen haukkua itseäsi, itkeä elämääsi ja jatkaa samojen valintojen tekemistä, jotka tekevät sinusta vain surullisen, niin sitten sinun elämäsi on surullista ja itsevihan täyteistä. Jos sen sijaan päätät etsiä jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja kehua itseäsi aivan mitättömiltä vaikuttavista asioista ja teoista niin lupaan, että alat hiljalleen parantua. Hakeudu keskustelemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat käyneet läpi helvetin ja mahdollisesti yhä edelleen osittain kärsivät siitä, mutta jotka ovat kokemustensa kautta oppineet löytämään auringon sieltäkin, missä sitä ei aluksi ollut. Ystäväni isoäiti kuolee syöpään koska tahansa, mutta en ole ikinä tavannut ketään niin elämäniloista. Miksi minä siis vihaisin omaa elämääni ja itseäni? Miksi käyttäisin mahdolliset viimeiset hetkeni sellaiseen enkä nauttisi?

Jos voisin sanoa jotain sille 16-vuotiaalle Miikalle, joka tämän blogin aloitti, sanoisin rauhoitu, hengitä syvään ja mieti hetki, mihin elämääsi käytät, koska halusit tällä hetkellä sitä tai et niin tulet elämään vielä pitkään. Et voi ikuisesti pakoilla vastuun ottamista vaan joskus sinun täytyy joka tapauksessa nostaa itsesi ylös tuosta paskasta ja mitä pidemmäs parantumista siirrät sitä vaikeammaksi se käy. Elämä ei välttämättä ole mikään ihmeellinen lahja, mutta nyt kun kerran olet täällä niin miksi et käyttäisi elämääsi sellaiseen, mikä tuo hymyn ihmisten kasvoille ja saa sinut itsesikin nauramaan? Ja mene puhumaan sille söpölle pojalle, se on tykännyt sinusta jo pitkään!

Kiitos vielä kerran teille ihanille<3 
Eläkää, nähkää, kokekaa. Ei kuolla voi ennen kuin on ensiksi elänyt.

http://24.media.tumblr.com/e0209a844be13206cd784773f315bc98/tumblr_mlx4sbE55l1rd9fqyo1_500.jpg 

http://s9.favim.com/orig/130813/chances-quotes-road-galaxy-Favim.com-851718.jpg

Edit 22.2.: Unohdin mainita sen, että tällä hetkellä olen päässyt muutaman kilon verran normaalipainon puolelle ja jatkan painon nostamista biologiseen painoon! =) Vaikutin ehkä hieman apaattiselta, kun kirjoitin tämän, mutta oikeasti olen onnellisempi kuin pitkään aikaan ja ehkä myös siksi haluan lopettaa blogin pitämisen: se oli keino purkaa sairautta, mutta nyt haluan elää terveen elämäni netin ulkopuolella. Kiitos, ihanat<3 Itkin, kun luin teidän kommentteja. Pitäkää itsestänne huolta!

25 kommenttia:

lost girl kirjoitti...

ikävää, että lopetat bloggaamisen, mutta se on oikea päätös jos se ei enää tunnu hyvälle. kiitos kaikista vuosista kun olen sun blogia saanut lukea ja toivon sulle oikein hyvää loppuelämää, toivottavasti pääset syömishäiriöstä ja kaikesta niin hyvin eroon kun on mahdollista! :)

Anonyymi kirjoitti...

itkin kun luin tän koska aikka en ees tunne sua etkä sä mua ni silti oot ollut osa mun arkea ja ajatuksia jo parin vuoden ajan. mut sun pitää tehä se mikä tuntuu oikeelta! taistele ittes vapaaks ja tuhat halia sulle ja oskarille ♥♥♥

Pilvityttö kirjoitti...

Kaikkea hyvää tulevaisuuteen sulle ♥

Vaiennut kirjoitti...

Ensimmäisestä julkaistusta postauksesta tähän päivään olen seurannut kuulumisiasi. On surullista, että lopetat - en sure varsinaisesti blogin puolesta, vaan sanojesi. Kirjoitat niin hyvin, sanasi koskettavat ja jäävät muistoihin. Kaikessa hiljaisuudessa toivon, että jatkaisit vielä jonain päivänä, mutta se ei ole tärkeintä. Sen sijaan ehdottomalla ensisijalla on hyvinvointisi. Jaksamisia <3

Kiitos kaikesta, kiitos, että jaoit osan elämästäsi. En unohda sitä koskaan. Kaikkea hyvää elämääsi Miika <3

Anonyymi kirjoitti...

Kännykkä ei jostain syystä antanut eilen mun kommentoida mut kommentoin nyt: paljon tsemppiä sekä sulle että Oskarille! Pysykää yhdessä, rakastakaa toisianne ja pientä perhettänne niinkun ootte tehneet tähänkin asti. Ootte selvinny uskomattomista asioista ja uskon että pääsette parina vielä pitkälle! Kiitos kun oot osoittanut et kaikesta voi selvitä ja toi on niin totta mitä kirjotit omasta asenteesta ja sen vaikutuksesta ihmisen elämään! Oot upee tyyppi. ♥

kuiskaus kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta, toit juuri kaipaamaani toivoa ja lohtua tähän hetkeen, tänne osastolla lusimiseen. Mutta ennenkaikkea kiitos blogistasi! Sulla on aivan ainutlaatuisen taidokas ja ihana tyyli kirjoittaa ja vaikutat todella fiksulta ihmiseltä. Kaikkea hyvää jatkoon Miika ja muistathan yllä kirjoittamasi asiat myös omalla kohdallasi <3

Ehjä Erika kirjoitti...

Tsemppiä sulle paljon elämääsi! Sulla oli ihana blogi ja tykkäsin sitä seurata. Olet ihana! <3

janinarosaj kirjoitti...

Voi, jään kaipaamaan sua. Toivottavasti suurimmat pudotukset olisivat sun kohdaltasi jo ohi, ja saat pidettyä itsesi pinnalla. Muista kirjoittamasi sanat itsekkin. Paljon tsemppiä jatkoon, myös Oskarille. Teillä tuntuu olevan ihana pieni perhe, ja ansaitsette toisenne ja ennenkaikkea onnen, ja toivonkin teille hirveästi jaksamista, rakkautta, iloa ja voimaa taistella. Älä luovuta, olet arvokas.

Niina L kirjoitti...

Mulla on joteki ollut jo hetken aikaa semmoinen olo, että jossain vaiheessa lopetat bloggaamisen. Se on tieteki harmi, mutta ei siinä ole mitään järkeä jos se on vaan pakollinen rutiini muiden joukossa. Toivottavasti pidetään edelleen yhteyttä, on ollut hienoa tutustua suhun :) Oot hieno ja ihana ihminen ja toivon sulle sekä perheellesi loistavaa tulevaisuutta <3 Olet ajatuksissani. Tää blogi on mun lemppariblogeja ja tieteki harmi kun lopetat, mutta ymmärrän sen. Keskität voimasi ja aikasi parantumiseen ja omaan hyvinvointiin :) Tsemppiä jatkoon <3

Anonyymi kirjoitti...

En ole usein kommentoinut, vaikka olen lukenut blogiasi melkein alusta lähtien. Muutaman kommentin olen uskaltautunut kirjoittamaan, mutta nyt Miika vaikka et minua tunnekaan sait mimut itkemään tämän tekstisi ansiosta! Todella harmillista että lopetat, mutta kuitenkin ymmärrän, sillä itsekin olen lopettanut kolmen vuoden bloggaamisen jälkeen. Silloin kun vaikein aika itseni kanssa oli ohi päätin, että en halua kirjoittaa enään, sillä blogi muistutti liikaa hankalista ajoista. Olen ylpeä siitä miten elämässäsi olet eteenpäin päässyt! Iloa ja valoa elämääsi ja terveisiä myös Oskarille! Uskon että teillä on edessä loistava tulevaisuus! <3

Mary kirjoitti...

Voi Miika minkä matkan olet käynyt läpi vain muutamassa vuodessa ja kuinka iloinen olen siitä joka kerta kun huomaan miten positiiviseksi olet muuttunut ja että jaksat yhä olla niin järjettömän vahva.
Toivon sinulle, Oskarille ja Emilylle kaikkea hyvää elämäänne ja olette varmasti jatkossakin aina välillä ajatuksissani vaikken sinusta enää täällä kuulekaan.
Voimia taisteluun syömishäiriötä vastaan, vaikka voiton puolella jo varmasti oletkin.
<3

Emppuu--- kirjoitti...

Voi ei apua. ;___; Tuli pari kyyneltä tirautettua.. Mutta, teet minkä parhaakses näät.
Tsemppiä! ♥ Sä pystyt siihen! :)

astral kirjoitti...

rakkautta elämääsi. voi hyvin ja nauti lähimmäisistäsi ja ympäröivästä elämästäsi. <3

Ninni kirjoitti...

Niin haikeaa etten sanotuksi saa. Mutta pääasia on et voit hyvin ja elämässäsi on paljon rakkautta! ❤ Älä ikinä luovuta!

Anonyymi kirjoitti...

Voimia! ^.^<3

Anemone Nemorosa kirjoitti...

Kuulin ystävältäni, että olet päättänyt lopettaa blogisi, ja että kirjoitit postaukseen tamperelaisesta tytöstä, joka yritti aikanaan saada sulle apua. En ole aivan varma, tarkoititko Oskarin kanssa minua, joka Anemone Nemorosana esiinnyin. Tarkoitit ketä hyvänsä tamperelaista, halusin nyt saapua kommentoimaan pitkästä aikaa. En ole sen epätoivoisen auttamisyritykseni jälkeen kertaakaan palannut lukemaan blogiasi, koska opin silloin, etten voisi suunnattomasta hädästä huolimatta pelastaa ketään kenenkään puolesta. Olet oikeassa, ihminen voi pelastaa vain itsensä, ja vasta sen jälkeen hän on kyllin vahva tukeakseen läheisiään. Itse olen kuluneiden kolmen vuoden sisällä saanut psykoterapiasta suuresti apua, ja haluan kannustaa jokaista ahdistuksen kanssa kamppailevaa ottamaan avun vastaan, sillä elämästä voi löytää hyvin paljon elämisen arvoista. Toivon sulle ja Oskarille kaikkea ihanaa tulevaisuudessa, ja sisua selvitä haasteidenkin ylitse!

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä, käytkö täällä enää, mutta kommentoin silti. Eikä mulla oikeastaan muuta, kuin että kiitos liittämästäsi quotesta
"Did you ever realize how much your body loves you? It’s always trying to keep you alive. It’s making sure you breathe while you sleep, stopping cuts from bleeding, fixing broken bones, finding ways to beat the illnesses that might get you. Your body literally loves you so much. It’s time you start loving it back." Tää tuli niin tarpeeseen, ja helpotti oloa paljon! :)
Hyvää jatkoa sinulle, blogimaailmassa jäädään kaipaamaan, mutta täällä ollaan ainakin onnellisia sun puolestasi. Keep going <3

Miika kirjoitti...

Anonyymi 17.14 > Käyn toki, kun haluan pitää itseni kartalla niiden elämistä, joiden blogeja olen jo pitkään seurannut! =) Ja hyvä, että tuo lainaus osui ja upposi sielläkin päässä. Itse kirjoitin tuon ylös ja laitoin makuuhuoneen oveen, jotta muistan pitää nuo sanat koko päivän mielessäni! Kiitos<3

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän et oot lopettanut bloggaamisen mut ajattelin kuitenkin vaan kysyä et mitä kuuluu? :)

Miika kirjoitti...

Anonyymi 21.08 > Tosi hyvin menee! =) Oon nyt turvallisesti normaalipainossa eikä keho ahdista oikeastaan enää ollenkaan. Ollaan Oskarin kanssa kummatkin päästy kapuamaan työpaikoillamme ylös päin eli rahaa tulee hieman enemmän, jee. =D Oon myös saanut lähennyttyä niiden ystävien kanssa, joita en enää nähnyt kovin useasti ja... Niin. Hyvin menee, kiitos kysymästä<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuulla!! <3 Onnea teille kummallekin hirmuisesti! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Kiitos tästä blogista. Tapasi kirjoittaa on lumoava! Joskus yritin tulla lukemaan blogiasi ja huomasin sen muuttuneen yksityiseksi, kiukuttelin perheelleni päivän siirä kuinka en enää voi lukea kuulumisiasi. Olen kiitollinen että laitoit blogin taas julkiseksi ja kirjoitit lopetuspostauksen ja siitä, että saavuin vielä kerran tarkastamaan josko blogi olisi julkinen ja olisi uusia tekstejä. Hassua kuinka pelkän blogin kautta sinusta on tullut näin tärkeä, vaikka en ikinä ruukaa kommentoidakkaan.Toivon että jatkat kirjoittamista joskus ainakin jossain muodossa, koska se todella on yksi asioista missä olet paras.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja koko suloiselle perheellesi <3 olet uskomaton selviytyjä ja olen ylpeä sinusta!
Toivon että kuulen vielä joskus sinusta jossain muodossa.

Miika kirjoitti...

Anonyymi 19.00 > Kiitos kovasti<3 Hyvää kevättä sulle! =)

2.19 > Pahoittelen sitä, kun laitoin blogin yhtäkkiä yksityiseksi. Alkoi ahdistaa todella paljon se, kuinka moni elämääni seurasi. Etenkin koska en kaikesta ihanasta tsemppauksesta huolimatta pystynyt kunnolla parantumaan. =( Oon ihan sanaton sun viestistäsi... Juuri sunlaistesi ihanien ihmisten takia koin, että on reilua kirjoittaa tää postaus, koska oon itsekin kiintynyt blogien kautta sellaisiin ihmisiin, joista en oikeastaan tiedä juuri muuta kuin sen, mitä he ovat itsestään nettiin kirjoittaneet.

Kiitos sun ihanista sanoistasi<3 Oot kaunis ihminen ja oon iloinen siitä, että oon saanut jakaa tosi isojakin osia elämästäni myös sun kanssa! Hyvin mahdollista, että päädyn vielä jonkinlaista blogia joskus kirjoittamaan heh =D Mutta sitä odotellessa toivon sulle ihanaa kevättä ja paljon aurinkoa! <3

Anonyymi kirjoitti...

Jään kaipaamaan sinua.

Anonyymi kirjoitti...

Moi Miika.
Kiitos blogistasi. Kävin lukemassa satunnaisesti kirjoituksiasi noin puoltoista vuotta sitten, koska sulla on taito sanallistaa vaikeita tunteita ja sitä loputonta taistelua itsensä kanssa. Vaikka olisi kuinka reunalla, tuskallisetkin sanat ovat mielestäni tyhjyyttä parempi. Aloitin lukemaan blogiasi ahdistuksen/syömisongelmien takia, mutta jatkoin sun ja Oskarin välisen rakkauden vuoksi. Pidä kiinni kaikesta tuosta rakkaudesta, se nostaa ja kantaa pitkälle!

Uuden identiteetin rakentaminen on raastavaa. Mutta juurikin sen vuoksi mun mielestä oli hyvä päätös päättää blogi, jotta voit jatkaa tarinasi kirjoittamista yhä enemmän kauniilla ja lempeillä sanoilla; hyvästellä ne sisäisen höpöttäjän viiltävät sanat.

Kaikkea hyvää sulle ja sun rakkaille ja voimia kamppailuun <3