lokakuuta 19, 2014


Ennen kuin astuin vaa'alle, mietin pitkään, kannattaako se. Hyödynkö siitä mitään. Tarvitseeko minun. Kun luku välkkyi lasivaa'an näytöllä, en ajatellut mitään, koska en ole sisäistänyt brittien painosysteemiä ja arvioin mielessäni painoni 70 kiloon. Painoindeksi hieman yli 20, ei suurta hätä, isoin ongelma ei edelleenkään ole paino vaan pää.

8 st 12.2 lb.
56.3 kg.
BMI 16,8.

Tätä en odottanut, en todellakaan. 
Ahdistaa ihan helvetisti.
Voin vilpittömästi sanoa, etten ole omasta mielestäni syönyt liian vähän ainakaan niin pitkään, että paino olisi voinut pudota näin alas eikä Oskarikaan ole kommentoinut laihtumista. Ehkä hän ei ole ehtinyt huomata? Ehkä hän on vain liian tottunut tähän? Jättääkö hän minut? Onko hän jo luovuttanut? Miettinyt mielessään, että kohta se kaikki alkaa taas uudestaan ja pakannut jo laukkunsa valmiiksi? 

Pää ei ymmärrä tätä. Se sanoo, että olen laihtunut vain vähän, joitakin kiloja, mutta en helvetti näin paljoa! Joudun aloittamaan alusta, aivan alusta. Kuin olisin tullut suoraan osastolta kotiin, syksy 2012, taas ne veriset riidat, oksentelun aloittaminen tauon jälkeen... Haluaisin niin kovasti antaa periksi, antaa paikkani, ruokani, veteni, happeni jonkun toisen käyttöön, mutta olohuoneen toisesta päästä tuijottaa minuun pieni, luottava silmäpari. Ja yläkerrassa puhtailta ja pehmeiltä tuoksuvia pyykkejä viikkaa kaappeihin toinen minuun luottava ihminen. 

Ja minä petän heidät kerta toisensa jälkeen.
Petän itseni aina vain uudestaan ja uudestaan.
Miten pääsen täältä taas ylös? En jaksa.

Maailma on suuri mut mitä sil on väliä
avara ja kaunis mut mitä sil on väliä
itse olen aina sama ja aina tässä

Lentokoneet nousevat jyrkästi ja nopeaan
vievät minut kauaksi kotoani nopeaan
vievät minut kauas silti oon aina tässä
en pääse pois
en pääse pois
Maija Vilkkumaa - Ei susta huomaa

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En oikein tiedä mitä yrittää sanoa. en oikeen osaa mutta haluan silti ilmaista että sun työ ei taatusti ole mennyt kokonaan hukkaan, valunut viemäristä, ja että aina, aina kannattaa yrittää. Se on raskasta, enkä mäkään tiedä miten sen teet, mutta ole kiltti ja tee.

Ajattele -- sulla on pelissä koko elämä. Ehkä sun ainoa elämä. Sun ainoa elämä Oskarin ja muitten läheistesi kanssa, ainakin, jos varmaa. Jos aina vaan jaksaa yrittää ja nousta, kivusta huolimatta, joskus on onnistuttava!

Sanoit joskus, että harrastit tanssia. En tiedä, mitä se oli, mutta ehkä se voisi auttaa. Ehkä vain, koska itse rakastan sitä ja se vapauttaa minut (ja saa ruoan maistumaan). Ehkä koska moni muukin on löytänyt siitä paljon, ellei kaikkensa ja toisinaan itsensä.
Pääasia kuitenkin, että jatkat nousemista kunnes seisot tukevasti etkä enää kaatuile tai horju. Se onnistuu, se tulee kyllä onnistumaan. Aivan varmasti.
Onko sulla hoitokontakteja -- tarvitsisitko niitä? Meinaan psykiatrisia.


"Sometimes you win and sometimes you learn. "

Anonyymi kirjoitti...

mua itkettää sun takia ja pelottaa. älä luovuta oikeesti!!!! :(

Perhostyttö kirjoitti...

Voi sua, koita oikeasti jaksaa. Kyllä sä jaksat vielä taistella, sä oot vahva, sä selviät. Mä uskon niin... <3

Anonyymi kirjoitti...

Kerroitko sä sit oskarille sun painon tippumisesta? Sä oot kyllä tosi pieni. :(

Black wolf kirjoitti...

Tuntuu niin syylliseltä, kun olen kateellinen siitä, että olet saanut painoa noin paljon alas ilman, että kukaan on huomauttanut asiasta... Ja samalla pelkään, että sun sydän vaikka pettää. Mun sydän on ihan hajalla, kun kuihdutin sen pois, mutta silti nyt "parantuneena" ja normaalipainoisena ajatukset seilaavat anoreksiaan. Se on niin ristiriitaista... Toivon, että pääset tuosta suosta uudelleen pois!

Anonyymi kirjoitti...

aika vastuutonta oskarilta antaa sun painon pudota noin paljon koska ihan varmasti se on ton huomannut ja tietää et syömishäiriöist parantuminen vie vuosia...

Anonyymi kirjoitti...

Ylhäällä oleva anonyymi: ei oo Oskarin tehtävä vahtia Miikaa eikä se Oskarin vahtiminen oo aiemminkaan estäny Miikaa laihuttamasta! Aika vastuutonta kommentoida tollee ihmisestä, joka on tehny jo tosi paljon Miikan eteen ja sai nopealla toiminnalla estettyä sen ettei Miika kuollu......

Anonyymi kirjoitti...

kyllä mä ainaki koen et mun poikaystävän terveys on munkin tehtävä ja huolenaihe. tosta kuolema jutusta en tiedä mut ihmettelen vaan ku kyllä alipainoon laihtumisen huomaa ja kyllä varmaan olis se herätelly et toinen olis jotain painosta kommentoinu

Anonyymi kirjoitti...

Eri anonyymi ku toi sulle aluks vastannu mut siis mistä tiiät et Oskari ei kanna huolta Miikan painosta? Kukaan meistä ei ylipäätään tiiä koko parista muuta ku sen mitä Miika meille antaa tiedettäväks eli voi ihan hyvin olla et Oskari kyl on painon laskua kommentoinu mut Miika ei vaik oo kiinnittäny siihen huomiota. Sen perusteella mitä oon Oskarinki vastauksia Miikasta lukenu ni ei kyllä oo jääny epäselväks et kuinka paljon noi kummatki välittää toisistaan. Ja tosta läheltäpiti tilanteesta löytyy merkinnät toukokuulta 2012