huhtikuuta 28, 2014

And the fog comes up from the sewers

http://data3.whicdn.com/images/113584699/large.jpg

Mun päässäni vaeltaa ajatuksia, joita edes Oskari ei ole koskaan kuullut.
Ei äiti, ei isä, ei kukaan.
Tai olen ehkä joskus maininnut jotain ohimennen, mutta ne ajatukset ovat jääneet ilmaan ja poistuneet avautuneen ulko-oven mukana kauas. Miksi pitää olla asioita, jotka vain tietää oikeiksi. Ja miksi niiden asioiden pitää olla muiden mielestä niin vääriä.

En uskalla puhua, en uskalla päästää ajatuksiani ulos ja ne syövät minua sisältä päin. Nakertavat vatsalaukkuani, kuivattavat vereni ja syötyään kaiken, poistuvat viimeisenä huokauksena sisältäni. Välillä saan sen ajatuksen piilotettua kauas mieleni pimeimpään koloon, mutta sitten se on siinä jälleen. Tuijottaa minua suoraan silmiin.

Tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta.
Odotan ja pelkään sitä niin paljon.
Haluan sitä kaikkea niin paljon.
Elättelen toivoa siitä, että pelkoni eivät toteudu, mutta tiedän, että joudun elämään ilman sitä, mitä kaipaan.
Sattuu.

4 kommenttia:

Bubble kirjoitti...

En tiedä mistä on kyse eikä asia sinällään minulle kuulukaan, mutta toivottavasti tiedät mitä teet. Mistä ikinä sitten onkin kyse. En tiedä pitääkö rohkaista vai kieltää, joten ehkä toivon vain, että toimit järkevästi? Älä tee mitään kamalan typerää, ethän? Tuntuu typerältä olettaa, että asia olisi automaattisesti paha, mutta niin.

Anteeksi etten ole kommentoinut enkä nytkään oikeasti mitään osaa sanoa, halusin edes yrittää (vaikka aika turhaan, ei tässä mitään sisältöä ole).
Hurjasti voimia<3

Niina kirjoitti...

Puhuminen auttaa!:) Uskon,että voit puhua sun läheisille mistä tahansa,ilman pelkoa että he hylkäävät. On kuiteki sun tukena olleet kaikessa. Voimia <3

Anonyymi kirjoitti...

Pystyisitkö sit vaik kirjottaa niist ajatuksista anonyyminä jonnekki? Koska olis tosi tärkeet et saisit ne ajatukset ees jonnekin ulos :(

Milla kirjoitti...

Musta tuntuu, että mulla on joitain ''vääriä'' pahoja'' luvattomia'' -ajatuksia ja jopa tekoja, joista en ole kertonut kellekkään. Tuntuu että jos paljastan ne, ja esim Oskari sitten tietäisi musta ''kaiken'' oisin alasti ja mulla ei olis enää mitään omaa pientä mustaa nurkkaa mun päässä, mikä ois vaan mulle tarkoitettu. Olen kyllä ajatellut puhua niistä, mutta sopivaa tilannetta ei vaan löydy. En tiedä onko tämä yhtään verrattavissa siihen, mistä tässä postauksessa puhut. Mutta yleensä tuommoiset kaivertavat ajatukset pitäisi päästää ulos, muuten ne vain paisuvat päässä ja muuttuvat yhä painostavimmiksi. Kirjoittaminen voisi auttaa, kuten anonyymi neuvoi. Ja ehkä sen tekstin näyttäminen jollekkin läheiselle ihmiselle olisi helpompaa kuin ruveta itse siinä takeltelemaan.