maaliskuuta 26, 2014

壓力

http://24.media.tumblr.com/316574f77a2609896922babc0f833ebc/tumblr_n2u56xrhbk1qbospho1_500.jpg

Pää täyttyy sadalla ja yhdellä asialla ja olen aivan varma, että unohdin jotain. Unohdin jonkun kurssin, laskin kurssien yhteismäärän väärin, jätin jotkut kirjoitukset välistä. Täytyy olla jotain, mitä olen unohtanut. Joku asia, johon havahdun keskellä yötä ja sydän jättää monta lyöntiä välistä: niin tietenkin, miksi en huomannut tuota! Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä hermostuneempi olen unohduksista. Muistan kaikki kellonajat ja päivämäärätkin väärin, numerot eivät pysy päässäni, joten olisi vain luonnollista, että olen myös unohtanut jotakin tärkeää.

Lukion lisäksi järjestelen muuttoa Englantiin. Muistettavien asioiden lista on senkin osalta pitkä ja osoitan suurta epäluottamusta Oskaria kohtaan, sillä en uskalla antaa hänelle mitään hoidettavaksi. Pelkään, ettei hän kuitenkaan muista, vaikka tällä hetkellä minun pääni onkin se epäluotettavampi. Mieli sinkoilee etenkin illalla listasta toiseen: mitä pitää huomenna muistaa, mitä teen viikonloppuna, mitä pitää muistaa ensi viikolla, mitä pitää muistaa sanoa jollekin, mikä pitää muistaa lähettää. Tähän asti olen saanut ruksia rasteja ruutuihin, tehty tehty tehty, mutta entä jos kohta joku pysäyttääkin minut? Kertoo, että olen myöhässä, ei onnistu enää. Näen joka yö unia myöhästymisestä, yritän päästä jonnekin ilman, että pääsen eteenpäin. En pääse liikkeelle.

http://25.media.tumblr.com/1cc0d299d7fa6a47bf6ca8a737b3cee7/tumblr_n2u55kDYYH1qbospho1_500.jpg

Unissa minun ympärilläni ollevat ihmiset katsovat minua, joku kysyy olenko kunnossa. He eivät ymmärrä miksi en liiku enkä minäkään tiedä syytä: en vain pääse kuin taaksepäin. Palaan takaisin kotiin, haen pyörän ja yritän päästä sillä eteenpäin, mutta siinä samassa kohtaa kuin viimeksikin minä pysähdyn näkymättömään seinään. Palaan vielä kerran takaisin ja haen auton, auto pysähtyy keskelle tietä ja muut tööttäilevät vihaisena. Olen pahoillani, en minä tiedä miksi olen jumissa, auttakaa minua! Toisissa unissa juoksen pakoon muita ihmisiä, pelkään heitä, juoksen umpikujaan. Anelen, että he eivät satuttaisi minua, yritän keksiä jotain, millä saisin tapettua itseni ennen kuin joku muu sen tekee. Kuuluu pamaus ja herään.

Ainoa asia, mikä tällä hetkellä onnistuu, on syöminen. Kai se on outoa sanoa, että osaan taas syödä, mutta minä osaan. Ateriasuunnitelma on edelleen jääkaapin ovessa, mutta en noudata sitä täysin orjallisesti. Mielessäni mietin, että ei kukaan syö saman verran joka ikinen päivä eikä siihen kuole ja samalla kuitenkin pelkään tuon ajatuksen olevan vain tekosyy vähentää ja vähentää ja vähentää, kunnes aamupala on kolme kuppia kahvia, lounas energiajuoma ja iltapalaksi Pepsi Maxia. Ei se siihen mene. Tiedän, että ainakin Oskari älähtää välittömästi, kun huomaa minun korvaavan ruokaa tupakalla tai nesteillä. Eikä kehonikaan enää kestä sitä samaa vahingollista toimintaa, jota se ennen tyytyi hiljaisena sivusta seuraamaan. Nykyään saan tuntea sen heti, jos syön liian vähän.

Ehkä minä selviän tästä kaikesta.
                          Tee tämä kaikki, jotta voit nauttia kesästä. 
Jaksa vielä vähän.
Jaksa.
Jaksa.
Jaksa.

3 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Toi on niin rohkeeta muuttaa Oskarin kanssa ulkomaille ! :)

Mäki haluaisin syödä oikein. Monipuolisesti ja terveellisesti. Harmi ku en osaa :/

Voimia<3

Emily kirjoitti...

Ihana kuulla, että syöminen onnistuu ja kun tiedät itse, ettei se mee enää ruoan korvaamiseen nesteillä niin se ei varmastikaan mene! Ihmismieli on ihan helvetin jännä asia siinä suhteessa...
Kyllä sä selviät! ♥ Voimia c:

Anonyymi kirjoitti...

1500 kaloria on liian vähän nuorelle miehelle mut se on parempi ku ei mitää! Kuhan pidät nyt huolta et syöt säännöllisesti ni toi stressikää ei pääse tappaa sua :) Tsempit!