lokakuuta 10, 2013

If I lose myself tonight it'll be by your side

http://31.media.tumblr.com/ad314f33a3c8e02be05f028c6b7dc9c5/tumblr_mue8m0Ytq11qbospho1_500.jpg

Lupasin Oskarille pitää taukoa täältä. Lupasin, etten lue sairaita tekstejä, jotka saavat minutkin pitämään kiinni siitä sairaudesta, josta minun täytyisi päästä eroon. Sen lisäksi täällä jatkuvasti nouseva päivittäinen kävijämäärä on saanut minut ahdistumaan: en tiedä, haluanko kertoa mitään, sanoa mitään. Olla hajalla julkisesti. Se, että monta sataa ihmistä tietää minusta enemmän kuin moni, tuntuu häkellyttävältä, mutta samalla tunnen jotain outoa lämpöä ja kiintymystä niitä kohtaan, jotka haluavat tietää, mitä minulle kuuluu.

Tauko oli kuitenkin ehkä hyväksi. Sain tehdä asioita omaan tahtiini enkä sen tahtiin, miten muut ovat onnistuneet tai epäonnistuneet kukin missäkin, parantumisessa tai laihtumisessa. Sain rauhassa miettiä suhdettani syömiseen ja omaan kehooni, mutta olen edelleenkin hukassa ajatusteni kanssa. Jossain määrin ehkä vielä pahemmin kuin ennen. Lääkityksen hetkellinen lopettaminen oli typerintä, mitä olen pitkään aikaan tehnyt ja ymmärsin sen siinä vaiheessa, kun pidin piilossa ollutta terääni vasten vasenta nilkkaani.

http://31.media.tumblr.com/5543bb4550e0afdce1cad38835fd3329/tumblr_mtt64wNKI51s5tf3do1_500.jpg

Olen väsynyt, jatkuvasti. Herään huonovointisena joka ikinen aamu, kuin olisin jäänyt auton alle unissani. Makaan sängyssä tunnin enkä ole vieläkään hereillä. Ennen aamut olivat ihania minun ja Oskarin kahdenkeskeisiä hetkiä, halailimme, suutelimme, hymyilimme suudelmien välissä. Nykyään en jaksa. Oma fyysisyyteni häiritsee minua jälleen, tunnen syyllisyyttä ja vastenmielisyyttä. Kun Oskari painaa minut patjaa vasten, suutelee ja puree kaulaani, haluaisin vain olla, mutta en osaa. Takaraivossa joku muistuttaa, että tulen vielä katumaan sitä, minkä annan tapahtua ja niin minä kadunkin.

Herään joka aamu päänsärkyyn, neljänkin kahvikupillisien jälkeen olen aivan yhtä väsynyt kuin aiemmin. Ruokailujen jälkeen nukahdan hetkeksi niinkuin silloin joskus, kun aloin osastolla syödä kunnolla. Jalkani kramppaavat, saan vaikeasti hallittavissa olevia itkukohtauksia. Ja silti mielestäni se on vaikea päätös, jatkanko laihduttamista vai en. Olen liian pitkällä luovuttaakseni ja liian hajalla jatkaakseni. Vihaan tätä huonoa oloa, mutta rakastan pientä vatsaani ja sitä nöyrää lukua, joka vaa'alta minua aamuisin katsoo.
Lievä alipaino.

http://25.media.tumblr.com/4823b993a75e539a42f14b76315d07f7/tumblr_mtlwq3xnMx1qbospho1_500.jpg

Viime viikonloppuna kuulin vahingossa serkkujeni puhuvan minusta ja Oskarista.
Ärsyttävää, ku kaikki vaan papoo niitä!
Ei kukaan ois kiinnostunu mun poikaystäväst niin paljon mut Oskari ja Miika on niiiiin ihania. Lässynlää oikeesti.
Kaikki on sillee vaan siks ku Miika sellane ihme draamailija. "En voi syödä yhyy oon läski yhyy!" Ihan sika noloo...
Nojaan vasten isovanhempieni talon seinää, hengitys huuruaa, metsänrajassa on sumua. Minun pitäisi olla kuollut.

Loput serkkujeni puheesta hukkuu pääni sisällä olevien äänien alle ja minun tekisi niin mieli viiltää pitkästä aikaa. Sen sijaan hiivin sumuiseen metsään oksentamaan, mutta saan ulos vain vettä ja verta. Istun hetken märässä maassa ja minuun palaa taas se tuttu tunne siitä, että läheisilleni olisi parasta, jos lakkaisin olemasta. Se sattuisi heitä hetken, mutta lopulta se olisi varmasti suuri helpotus etenkin Oskarille ja vanhemmilleni. Heidän ei tarvitsisi enää huolehtia tai murehtia. Ikinä.


Come see my broken pleasure 
Come take away the cold 
Don’t leave me staking ruthless 
We are damaged, take control 

We became violence when we were young and our light 
We can’t last through the fire 
Let things burn to survive 
Let things burn to survive 
We are damaged, take control

13 kommenttia:

Emppuu--- kirjoitti...

Voi pieni, koita jaksaa.
Mä en kestäis ajatusta, että lähtisit. Vaikkei me tunnetakkaan, niin itkisin ja surisin varmasti monta päivää, enkä unohtais sua koskaan.
Joten, älä tee sitä pieni. Kyllä sä nouset tosta suosta vielä, lupaan sen.
Voimia ja haleja <3

Anonyymi kirjoitti...

kai sä käyt puhumassa jollekin? syöt lääkkeet? onko oskari tietoien sun olosta? oon tosi tosi tosi huolissani susta ja pelkään sitä miten tää saattaa päättyä. älä kiltti rakas pieni luovuta!!!

Anonyymi kirjoitti...

voi pieni. :( paljonko sä oikeen oot laihtunu? :/

Bubble kirjoitti...

Et olisi parempi kuolleena. En halua ladella perinteisiä "älä välitä niistä" -latteuksia, eivät ne varmaan mitään muuttaisi. Kuitenkin, yritä ymmärtää, että he eivät vaan ymmärrä (eivätkä ehkä edes yritä), mutta ei sinunkaan tarvitse ajatella heitä. Sinulla on mitä sinulla on, eikä toisille olisi yhtään parempi jos sinua ei olisi. Olet erillinen henkilö kaikesta päänsisäisestä, joten vaikka koet päänsisäiset asiat ahdistaviksi, eivät ne määrittele sinua ihmisenä.
Olet enemmän ja paljon kauniimpaa kuin ehkä annat itsesi ymmärtää.

On hienoa, että tajusit lääkkeiden lopettamisen olleen huono idea. Se kertoo siitä, että kyllä vielä ainakin jossain syvällä sisälläsi haluat jatkaa. Pidä siitä kiinni ja anna sen elää, anna itsesi elää.

Yritä antaa sille äänelle, joka pyytää lopettamaan, enemmän tilaa. Olet liian hieno ihminen tuollaiseen helvettiin. Ansaitset paljon parempaa, niin paljon parempaa.

Voimia ja tsemppiä aivan hurjan paljon <3

X kirjoitti...

Huuuui kun mä piristyin kun SÄ kommentoit mun blogiin! :O Oon seurannu sun blogii jo kauan ja toivon sulle pelkkää hyvää ♥ Oot ihana :3

Anonyymi kirjoitti...

toivon koko sydämestäni, että pääset irti kaikesta pahasta ja että sinä a oskari olisitte onnellisia. rukoilen sun puolesta, kaikkea hyvää.

hopeless kirjoitti...

Voi miika ): mieti miten pitkään sä olet jo selvinnyt, älä mieti jäljellä olevaa matkaa. Sä pystyt kyllä kulkemaan sen, mä uskon suhun!

Ja nuo sun serkut... ihmiset jotka ei oikeasti tiedä syömishäoriöistä ei aina vaan ymmärrä. Vaikka kyllä kaikkien pitäs se tajuta ettei siinä oo ollenkaan leikistä kyse.

Jaksa <3

Hiljainentähti kirjoitti...

Mä en myöskään osaa päättää jatkanko laiihdutusta vai en. Kyllä mun pitäis jatkaa, vaikka välillä pelottaa mihin olenkaan itseäni viemässä... Mun on vaan pakko tehdä tämä loppuun.

Voimia sulle, koita jaksaa ja olla välittämättä siitä mitä muut susta sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli tosi surullista luettavaa :c Älä anna periksi!!!

riri kirjoitti...

mä niin haluaisin antaa sulle halauksen juuri nyt.
me kaikki täällä toivotaan että sä parantuisit ja kannustetaan eteenpäin, mutta usein minä ainakin unohdan miten vaikeaa se voi olla. en tiedä selviäisinkö itse. mutta tiedän, että sä olet vahva. on ihan normaalia, että rakastat pientä vatsaasi ja alipainon numeroita vaa'alla -- olethan sä rakastanut niitä sen verran kauan eikä sellainen katoa itsestään. mutta yritä päästää irti, vaikka vain pikkuhiljaa. jos joskus unohtaisit olet alipainoinen vai normaalipainoinen, ja olisit ihan vain Miika.

hyvä kappale btw :)

paljon voimia <3

Miika kirjoitti...

Anonyymi 22.03 > Joo, joo, on kai. Yritän olla luovuttamatta =/

22.15 > Painoin kesän lopulla kymmenen kiloa enemmän kuin nyt. =(

0.23 > Kiitos<3

16.26 > Yritän!

Bubble kirjoitti...

Hui. Olen hämmentynyt, että osaan sanoa jotain oikein ja kommenttini ovat hyödyttäneet jotain. Kiitos, suuri kiitos. Ehkä siis jossain syvällä sisimmässäni osaan yhä sanoa edes joskus jotain oikein. Kovin usein tuntuu siltä, että sanat ovat pelkkiä turhia kirjainyhdistelmiä enkä ikinä onnistu sanomaan mitään, mitä oikeasti haluaisin. Haluaisin sanoa niin paljon enemmän ja yrittää sanoa asioita, jotka auttavat. Tuntui aivan mielettömän ihanalta kuulla, että olen onnistunut ainakin sinulle sanomaan jotain oikein. Kiitos. Se ettet osaa sanoa mitään ei haittaa, minulle tuli hurjan hyvä mieli kun sain kuulla tehneeni jotain oikein jonkun suhteen.

Ajattelumallien tiedostaminen on kai ainakin joidenkin mukaan ensimmäinen askel eteenpäin, mene ja tiedä. Kai sekin auttaa jotain, joissain määrin. Joku joskus sanoi sen olevan hulluutta, että toistaa huonoksi todettuja asioita odottaen erilaista lopputulosta. Ehkä sitten niin, mutta jos ne vanhat, huonot, mallit auttavat edes hetkessä niin kai niitä välillä voi kokeilla? En väitä sitä hyväksi, mutta kuitenkin. Ei aina voi elää niin kuin olisi hyväksi, pitäisi vain pyrkiä hyvään. Itsensä kanssa ainakin, sillä ei voi olla niin, että kaikki mitä on nyt on se mitä on ikuisesti. On olemassa jotain parempaa, eri asia kuinka jumalattoman vaikeaa se on saavuttaa.

En usko nojatuolissa istumiseen ja ajatusten purkamiseen jollekin, joka saa rahaa kuuntelemisesta. Elämä voi muuttua muillakin tavoilla, myös paremmaksi. Itselleni on vaikeaa kertoa kenellekään mitään, terapeutin kohdalla siihen tulee vielä se fakta, että se oikeastaan on siellä vain koska saa rahaa. Miksi siis puhua?

Kiitos<3

(anteeksi, mulla on selkeästi tapana kirjoittaa romaaneja vastauksina... toivottavasti kestät sen.)

Emmi kirjoitti...

Olet niin taitava kirjoittamaan. Tsemppiä sulle hirmuisesti. ♥