elokuuta 26, 2013

On niin paha olla, että henki ei kulje.
Minun rakas, pieni Oskarini.
Olen niin täynnä vihaa
surua
epätoivoa
katkeruutta.
Hukun näihin tunteisiin enkä saa avattua niitä sanoiksi.
Vihaan Oskarin vanhempia.
Vihaan heitä.
Annoin kaiken tämän päästä liian pitkälle enkä ikinä anna itselleni anteeksi sitä, jos Oskari ei koskaan enää palaudu entiselleen.
Pitäisi nukkua, mutta en saa unta. Isäni nukkuu olohuoneen sohvalla, äitini nukkuu vierelläni kunnes Oskari pääsee kotiin.
Minulla on kylmä.

elokuuta 21, 2013

I must get it

http://31.media.tumblr.com/4e5c2f4523f94aa753114e9dd5f3e207/tumblr_mh6ckfSVnH1s2kmrmo1_r1_500.jpg

Tänään vaa'alla odotti numero, jota en todellakaan osannut odottaa.
Tuijotin sitä hetken, taiottuna paikoilleen.
Astuin pois vaa'alta, asetin itseni uudelleen sen kylmälle lasille.
Sama numerosarja.
Hymy sulaa kasvoilleni.

Muutamassa viikossa minusta on tullut melkein kolme kiloa kevyempi ja tunnen oloni hyväksi. Peilistä minua katsoo takaisin jotain turvallista ja omalta tuntuvaa. Kaiken alta alkaa paljastua oikea minä, tutut luut, tutut viivat, tutut rajat. Mutta samalla minua pelottaa, sillä tiedän, ettei muutamassa viikossa pitäisi laihtua näin nopeasti eikä minun pitäisi onnistua tässä näin hyvin. Aineenvaihduntani juoksee nopeammin kuin minä lenkkipolulla puista pudonneiden lehtien kanssa, mutta ensilumen saavuttua kaikki ympärilläni ja sisälläni hiljenee.

http://24.media.tumblr.com/04ba3fe31570565bd2d6478f55532681/tumblr_mqz4drH7jK1qfv2veo1_500.jpg

Yritän ehkä keksiä tekosyitä tälle kierolle pelilleni, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu hyvältä olla minä. Yhtä viime aikoina vahvistunutta tunnetta lukuunottamatta. Se hävettää minua, se häiritsee minua, mutta en osaa kontrolloida sitä mitenkään. Se purkautuu itkukohtauksina tyynyä vasten, haikeina katseina, ajoittaisena epätoivoisuutena. Joskus öisin nousen ylös, kävelen olohuoneeseen ja annan itseni valua pieneksi kasaksi lattialle makaamaan.
Odotan
odotan
odotan.

Mutta se tunne on ja pysyy enkä minä saisi tuntea niin.
Se on naurettava tunne enkä edes tiedä onko se aitoa vai ainoastaan jonkun toisen tunteen korvike.
Minä vain haluaisin sitä niin kovasti.

elokuuta 17, 2013

Puu kaltereihin asti ulottuu

http://data.whicdn.com/images/73029005/large.jpg

Öinen taivas on tummaa samettia.
Yritän kurotella koskettamaan sitä, mutta ei sitä oikeasti ole olemassa sellaisena kuin minä sen näen. Sadepäivinä minä ja Oskari olemme makoilleen olohuoneen lattialla kynttilöiden seassa, pitäneet toisiamme kädestä kiinni ja vain olleet.
Välillä minun on ollut vaikeaa hengittää.
Syyllisyys.

 Paino junnaa, koska en saa tarpeeksi unta. En nukahda ja jos nukahdan, heräilen jatkuvasti. Valvon tunteja sen jälkeen, kun Oskari nukahtaa; joskus makaan hänen vierellään, joskus jatkan loputtomia vatsalihasliikesarjoja kylpyhuoneessa. Unenpuutte sekoittaa ajatukseni sotkuksi, jolla ei ole selkeää alkua tai loppua. Sinkoilen ajatuksesta ja mielialasta toiseen. Etenkin iltaisin kaikki ajatukset pakkautuvat sakeaksi tahmaksi pääni sisälle ja haluaisin huutaa ne ulos.

http://data.whicdn.com/images/71655657/large.jpg

Haluan syödä. Haluan laihtua. Huomenna luen vähintään 50 sivua filosofiaa. Punnerruksia pitää tehdä. Haluan Oskaria. En halua, että minuun kosketaan. Paljonko söin tänään? Olisikohan minun pitänyt vastata sille tytölle eri tavalla? Miksi opettaja katsoi minua niin oudosti tunnilla? Huomenna soitan isälle ja äidille. Haluan syödä. En halua syödä. Haluan oksentaa. En saa oksentaa. Paljonkohan tililläni on rahaa tällä hetkellä? Haluan lapsen. Haluan perheen. En osaa pitää huolta edes itsestäni. Milloin käymme hakemassa meille kissan? Mikä sen nimeksi tulee? Teen ylihuomenna äidinkielen kirja-arvostelun.

http://31.media.tumblr.com/9ea666047f48af5383ca0f1debcb2d28/tumblr_mr72ptlQYy1qbospho1_500.jpg

Pää on sohjoa enkä jaksa hymyillä. En ehdi hymyilemään. Saatan naurahtaa, mutta palaan sen jälkeen välittömästi takaisin neutraaliin ilmeeseeni. Oskari sanoo, että huokailen nykyään usein. Ainoat asiat, mitkä saavat minut hymyilemään, ovat viileä ilta, lenkkipolun rapina ja kylmä sade vasten kasvoja. Ja sen jälkeen kuuma suihku ja Oskarin lämmin syli.

En tiedä, mikä minulla on, mutta tunnen menettäneeni itsestäni osan palattuani takaisin Suomeen. Jätin sinne jotain, minkä tarvitsen takaisi ollakseni kokonainen. Tänään yritän täyttää tuota tyhjää aukkoa ruoalla ja elokuvilla. Huomenna lenkkipolulla ja koulukirjoilla.
Tiedän jossain syvällä sisimmässäni, että tämän syksyn aikana romahdan, mutta siihen asti leikin olevani vain väsynyt. Niinkuin minä olenkin.

elokuuta 10, 2013

Lost and found


Viime päivät ovat täyttyneet pahvista, kirosanoista, kirjahyllyjen ja laatikostojen kokoamisesta. Jos parisuhde kestää Ikean huonekalujen kokoamisen, se kestää mitä vain.
Kävelen huoneesta toiseen, yritän ottaa ne omakseni. Jokainen huone täytyy uusilla äänillä, joilla on oma, tuntematon kaavansa. Ensimmäisenä yönä heräilin kolahduksiin ja jostain kuului lapsen itkua. Olen asunut koko pienen ikäni omakotitalossa ja kerrostaloasuminen tuntuu vieraalta, mutta pidän siitä huolimatta tästä asunnosta. Muiden asukkaiden läsnäolo luo illuusion turvasta.

http://24.media.tumblr.com/fdc0d8d551ab2a3001513bfe3cd41efa/tumblr_mr5gl1cHju1qgls16o1_500.jpg

Viimeisen kolmen päivän aikana minusta on tullu 1.4 kiloa kevyempi, mutta eilisyö katkaisi hyvin alkaneen putken ja olin tänään aamulla kilon painavampi kuin eilen. Tuo hieman yli kilon pudotuskin oli tosin suurilta osin vain nesteitä, joten en jaksa murehtia liikoja.
Vatsa oli tänään aamulla hieman turvonnut ja kipeä. Vanhat ystäväni, nesteenpoistajat, ovat piiloutuneet housujeni taskuun, reppuuni, minun puoleiseni yöpöydän ylimpään laatikkoon. Vaaka on myös katseilta piilossa. Nukun sikeämmin kuin pitkään aikaan, mutta unista on vaikeaa herätä ja kahvista on tullut korvaamaton osa aamuja.

Huomenna syön taas liikaa ollakseni maanantaina pienempi, mutta ei minulla ole kiirettä. Ensi viikonloppuna nämä uudet huoneet täyttyvät tutuista ihmisistä ja jollain oudolla, hauraalla tavalla olen onnellisempi kuin pitkään aikaan.

elokuuta 05, 2013

Up, up through my heart and to my brain

http://31.media.tumblr.com/bda18e99f36243b038af20dfe746a08a/tumblr_mqsjffJeiA1qgls16o1_500.jpg

Pimeneviä iltoja. Pimeitä öitä.
Se kaikki muistuttaa siitä vanhasta, mihin en saisi enää palata. Isoja, paksuja neuleita, eri värisiä housuja, joiden pitäisi roikkua päälläni. Paksuja takkeja, joihin hukkuisin. Kaulaliinoja ja niin paljon kaikkea, mihin voisin piiloutua ja päästä turvaan. Hiipisin kuin kissa pimenevissä illoissa valoja varoen.
Rakastan pimeyttä.

Tunnen olevani ulkopuolinen sekä kotona että ystävieni seurassa.
Jotakin on minun ja muiden välillä, mutta minä tunnun olevan ainoa, joka sen näkymättömän lasin huomaa. Eilen istuimme ystävieni luona iltaa ja usein ystäväni kohdistivat sanansa muille, jättäen minut yksinäni. Ehkä he eivät usko, että osaisin puhua jostain ei kovin syvällisestä eivätkä siksi koe tarpeelliseksi kertoa minulle tavallisia, arkipäiväisiä asioitaan. Ehkä he pitävät minua liian tylsänä, jotta minulle kannattaa kertoa mitään.

http://24.media.tumblr.com/4d4b2d11e8743a1961b10eda96d92401/tumblr_mhvbkl8OwI1rimls1o1_500.jpg

He puhuvat Oskarille keittiössä, minä olen yksin olohuoneessa. Kuuluu naurua, muutama lause kuiskataan enkä muista, milloin olisin viimeeksi tuntenut oloni niin yksinäiseksi. Tunnen, miten kurkkuuni nousee pala ja miten silmiini kohoaa kyyneleitä. Yritän niellä sen pahan olon pois, mutta jokainen yritys pitää tunteeni kasassa pahentaa oloani, kunnes minun on pakko piiloutua kylpyhuoneeseen itkemään.

En ole tosikko enkä mielestäni erityisen tylsä, mutta silti minusta usein tuntuu, että Oskari on se, jonka seurassa mieluummin vietetään aikaa ja minä olen se, jonka luokse tullaan, kun tarvitaan apua. Jos minä jätän tekemättä jotain neuroottista, ystäväni naureskelevat ja ihmettelevät. Saan kuulla olevani yllätyksiä täynnä.
Yllätyksiä?
Ovatko minun yllättävät piirteeni todella vain sitä, että unohdan hetkeksi neuroosini?

http://24.media.tumblr.com/aec410938df22854b9863fca3295f2b5/tumblr_mnt8pbmEmO1qbospho1_500.jpg

Tuntuu oudolta olla kotona.
Viikon päästä olen takaisin koulun puuduttavilla penkeillä ja käytävillä. Syksy pelottaa minua enkä usko, että selviän siitä: en ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi vahva. Ensimmäiset kirjoitukset piinaavat mieltä. Liikuntasaliin lukittuna, kysymyksiä edessä, ruutupaperi odottaa tyhjänä. Tulen olemaan vangittuna, nurkkaan ahdettuna enkä saa kirjoitettua ainoatakaan lausetta ruutupapereille. 

http://24.media.tumblr.com/eb7f0a56707299edbbd4e53ba1c55955/tumblr_ml2huxhe5J1rlzcqco1_500.jpg

Suurin osa tavaroistani on ruskeissa pahvilaatioissa alakerran olohuoneessa. Pieni elämäni pakattuna. Olen nähnyt painajaisia minun ja Oskarin tulevasta asunnosta. Unissa valkoiset seinät muuttuvat hiljalleen tummiksi ja yritän etsiä Oskaria, mutta kaksiosta on tullut loputon sokkelo ja pimeys vie kaiken ilmankin mukanaan. Juuri, kun luulen tukehtuvani, säpsähdän hereille.
Ja herättyäni mietin vain sitä, miten isolta näytin unessani.
Jouluun mennessä aion olla kymmenen kiloa kevyempi.