toukokuuta 05, 2013

He's like a detuned radio

http://24.media.tumblr.com/0b368240088f8298fb2285b5bb697761/tumblr_mm1o5nma1Z1qgls16o1_500.jpg

Minä en mahdu teidän laatikkoihinne.
Niihin rajoihin, joita minulle jatkuvasti asetatte.
En kuulemma näytä siltä, että olisin ikinä kärsinyt mistään mielenterveysongelmista enkä ainakaan näytä syömishäiriöiseltä. En voi olla sairastanut anoreksiaa, koska en koskaan halunnut lihaksia: kaikki syömishäiriöiset miehethän haluavat vain lihaksia.

Ja nyt normaalipainoisena en kuulemma edelleenkään ole miehen muotoinen ja minulta kysytään, milloin aion aloittaa lihasten kasvattamisen. Olen liian pieni mieheksi, näytän pikkupojalta, minulla ei ole takapuolta eikä rintalihaksia.
Saan jatkuvasti kommentteja siitä, miten en varmasti jaksa nostaa jotain, en varmasti jaksa kantaa jotain. Ilmeisesti reisieni paksuus kertoo kaikille myös välittömästi sen, miten jaksan tai olen jaksamatta makuuhuoneessa.

http://24.media.tumblr.com/af07fdd35a73708cb3ff4b87df53cee0/tumblr_mm4ea0KBOI1qbospho1_1280.jpg

Vastaan naurahten, ettei minun tarvitse kompensoida mitään lihaksilla, mutta oikeasti jokainen kommentti jää mieleeni ja peilistä katsoessani löydän yhä lisää asioita, jotka minun tulisi saada korjattua. Piirtelen mielessäni kehooni viivoja kuin olisin matkalla leikkaussaliin. Mutta kehoni ei ole ainoa asia, mikä ei riitä: myös kaikki pääni sisällä on riittämätöntä.
Minun ei oleteta katsovan jääkiekkoa, koska pidän pojista.
Minun ei oleteta pystyvän olemaan yhdessä vain yhden pojan kanssa samanaikaisesti.
Minun ei oleteta haluavan sitoutuva.
Minun pitäisi olla sosiaalinen, kovaääninen ja itsevarma. Minun pitäisi katsoa jokaisen pojan perään ja minulla pitäisi olla lukuisia petikumppaneita.

http://25.media.tumblr.com/b2b0c3a5089d47eefc73d0f62a4aa41d/tumblr_mlphfz5tJ01qbospho1_1280.jpg

Sentään hintelä kehoni ei automaattisesti tee minusta pojista pitävää poikaa. Ehkä stereotypia tiukkoja vaatteita pitävästä, hintelästä homosta on aikansa elänyt. Sen sijaan minun pitäisi kasvattaa lihaksia, koska miehetkin pitävät niistä. Ketkä miehet? Ja miksi se ei riitä, mitä minä ehkä haluan? Ja miksi te kerrotte minulle, mistä Oskari ehkä pitää? Samaan hengenvetoon todetaan, että onneksi pojilla ei ole paljon ulkonäköpaineita. Eikö? Miksi te ette sitten voi minun antaa olla sitä mitä olen ja keksitte jatkuvasti lisää asioita, joita minun pitäisi itsessäni muuttaa.
"Kelaa miten hyvält sä näyttäisit jos sul ois kunnon haba!"

http://25.media.tumblr.com/4ef93528410e0c902bbcde5a59e4f716/tumblr_mlw1j0agTT1qbospho1_500.jpg

Samalla tavoin kuin kenenkään tytön keho ei kuulu kenellekään pojalle, ei myös minunkaan kehoni ja se, miltä se näyttää, kuulu kenellekään tytölle. Ja niin kauan kuin olen perus terve, kehoni ei myöskään kuulu kenellekään läheiselleni.
Vai kuuluuko? Olisinko minä ehkä oikeasti itsevarmempi ja onnellisempi, jos kehoni olisi erilainen? Olisinko enää tällainen pelokas hiiri, joka yrittää leikkiä näkymätöntä? Vai onko se vain naiivia ajattelua, että muuttuisin jotenkin dramaattisesti, jos kehoni muuttuisi. Sama pää lihaksikkaiden hartioitteni välissä olisi kai silti.

Vai olisko?

14 kommenttia:

Vaniljasyndrooma kirjoitti...

Ei, itsevarmuutta ei saa ulkokuorta muokkaamalla, vaan omaa päätään työstämällä. Hyväksymällä itsensä sellaisena kun on. Lihaksiakin saa kasvattaa, jos kokee sen auttavan, mutta se pelkästään ei asioita muuta. Ja se pitää tehdä ns. kohtuudella, ettei vaan mene pakkomielteiseksi, niin kuin laihduttaminen.

meme kirjoitti...

se on sun kehosi, sä siinä elät. sama koskee sun elämääsi ja kaikkea siihen kuuluvaa. niin monella tuntuu olevan ääni, joka jollakin tapaa rajottaa ja asettaa ihmiset tiettyyn muottiin. oo ihan rauhassa millanen olet, pidä vain huolta, että oot kunnossa. paljon haleja.

Essi kirjoitti...

Nah minusta ainakin epälihaksikkaammat pojat ovat sullisempia ku kauheat lihaskimput.... näin btw-littyykö-asiaan-mitenkään-

Lotta Kirsikka kirjoitti...

Makuasioita, jotkut tykkää lihaksikkaista ja jotkut hintelämmistä. Itseänikään ei kyllä viehätä mitkään testosteronia pursuavat lihaskimput... Älä välitä siitä mitä muut sanoo, oot ihan oikeessa: sun keho ei ole kenenkään muun asia. Elä niinkuin sinusta hyvältä tuntuu ja kohtele kehoasi samoin :)

Vimmumonsteri kirjoitti...

Se on sun vartalosi, sä päätät haluatko hankkia lihakset vai et. Sä käytät semmoisia vaatteita kuin itsehaluat ja mistä sinä itse tykkäät. Ei kaikkien mielipiteitä tarvitse kuunnella! Ole semmoinen kuin haluat, ole oma aito itsesi! : ) Äläkä turhaan yritä olla jotain mitä et ole, jonkun muun ihmisen takia.

Addiction kirjoitti...

Mä päätin jo monta vuotta sitten, että otan silikonit kun on vain tarpeeksi ikää. Haluan ne, en kestä tätä pieni tissistä kehoani. Ajoin muuttaa sitä juuri niinkuin haluan, aivan sama paheksuuko joku sitä. Jos haluan kirurgin veitsen alle vapaaehtoisesti, niin menen. Jos haluan laihtua, laihdutan. Jos haluan lihaksia, menen salille. Jos haluan värjätä hiukseni, leikata ne, teen sen. Minun kehoni, minun elämäni, minun päätökseni. Jos käytökselläni aiheutan mielipahaa, pitäkööt sen omana tietonaan. Yritä sinäkin ajatella itseäsi ja mitä sinä oikeasti haluat. Sano se heille "aivan sama mitä sä ajattelet". :)

Anonyymi kirjoitti...

miks kaikki aina takertuu ulkonäköön? joka asiassa ja aina. jos on kaunis vaalea hiuksinen tyttö ei voi olla älykäs, jos on yhtään pyöreä ei voi pitää vihanneksista, jos on ruma ei saa kuvitella itsestäännliikoja, lihaksikas jätkä ei voi olla tunteellinen, laiha vihaa ruokaa... ja jos luonne ei sovi ulkonäköön se on kamalaa ja iso asia. jotkut ihmiset vain kuvittelevet että muiden ulkonäkö on heidän ongelmansa... voi kun ihmiset keksisivät joskus jotain niinkin radikaalia kuin keskittyä.muihinkin ominaisuuksiin kun siihen helvetin ulkonäköön

xXunicornXx kirjoitti...

Miika... Tiedän, että on hyvin vaikea olla tarkertumatta ton tyylisiin kommentteihin, mutta... Sä oot päässyt jo eteen päin. Älä anna niitten ihmisten häiritä sun parantumis prosessia. Kuuntele meitä täällä, sun perhettäs ja Oskaria. Sä oot täydellinen tollasena, ku oot, mutta sun vaan pitäis tervehtyä. Ainakin yrittää todella kovasti... Voimia sulle <3

Annie kirjoitti...

Olen lukenut blogiasi alusta asti, mutta en ole ikinä kommentoinut. Nyt tuntui jotenkin niin tutulta tämä kirjoitus, että on ihan pakko kommentoida! Itselläni oli lukioaikoina aina sellainen fiilis, että olen todella erilainen ajatusmaailmaltani kuin muut ja oman tyylisten ihmisten löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Muistan kironneeni sitä, kuinka paljon ahdasmielisiä ja epäkypsiä ihmisiä lukiossamme olikaan. Sairastuin itsekin syömishäiriöön sinä aikana.

Halusin vaan sanoa, että ainakin itselleni yliopistoon pääsy tarjosi helpotuksen. Samanhenkisiä ihmisiä on löytynyt paljon helpommin. Täällä tuntuu, että erilaiset (ja normaalitkin!) ihmiset ovat rikkaus ja oman tyylin ja persoonansa löytäneitä arvostetaan.

En tiedä miksi lukiossa oli sellaista kuin oli, mutta haluan tosiaan vaan sanoa, että paljon tapahtui sillä välillä kun siirryin seuraaviin opintoihin.

Anteeksi sekava kommentti.. :D Jotenkin näitä ajatuksia oli vaikea pukea järkevästi sanoiksi. Ja en tiedä onko tällä kommentilla mitään arvoa, mutta tuntui siltä, että minun on pakko sanoa tämä.

Toivon tosiaan, että jaksat pysyä just sellaisena symppiksenä kuin olet! Voimia! :)<3

Miika kirjoitti...

Anonyymi 0.45 > Juuri tuota ihmeellistä kategorisointia en kestä. Ei joku hiustenväri tee kenestäkään yhtään minkäänlaista; käyttäytyminen, seksuaalinen suuntautuminen, luonne tai muut ei tartu minkään tollaisen välityksellä. Ja eikö se uusiin ihmisiin tutustumisen viehätys ole juuri se, että loppujen lopuksi kenenkään ulkoiset seikat ei paljasta välttämättä juuri mitään.

Annie > Kiitos kommentistasi eikä se ollut mitenkään sekava! =) Kai se lukion "pahuus" johtuu siitä, että kaikki on siinä samassa iässä, missä joutuu oikeasti miettimään sitä mitä on ja mitä haluaa. Ja jotenkin se mahdollinen ahdistus omasta itsestään ja tulevaisuudestaan saattaa purkautua sellaisena, että kaikki vähänkään oman kaveriporukan ulkona olevat ihmiset (varsinkin ne, joilla on jo varma suunta elämässä) koetaan uhkana tai niille ihmisille ollaan kateellisia. Toisaalta en kyllä tiedä, mikä uhka mä nyt kenellekään olen, kun yritän vain olla mahdollisimman huomaamaton... Mutta varmasti sitten, kun olen itsevarmempi, pystyn helpommin ohittamaan tuollaiset kommentit ja sanoa suoraan, että olen tyytyväinen siihen, mitä olen. Nyt vain yritän nopeasti päästä tilanteesta pois eikä kukaan ehkä tiedä, miten nuo pienet kommentit jäävät painamaan mieltä eli vähän kai tämä on omaakin mokaa. Eikä mun tilanne sinänsä ole mitenkään erityisen paha, kun ei nuo kommentit ole mitään järjestelmällistä kiusaamista. Mutta tietenkin toivoisi, että ihmisillä ei olisi niin pakonomaista tarvetta päästä heti kategorisoimaan muita ja kertomaan, millainen tämän jonkun pitäisi olla. Mutta kyllä mä yritän jotenkin pysyä omana itsenäni, kiitos<3 =)

sieppi kirjoitti...

heips, mun blogissa olis siulle haaste ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olet taiteellinen kokonaisuus -Risto räppääjä-

Helkku kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=LmoQWSDq2vs

Viitaten linkittämääni kappaleeseen, kansikuvapojatkin ovat haavoittuvaisia. Vaikka sinulla olisi ulkonäöllisesti ja näennäisesti kaikki, ja vaikka maailman kaikki muut ihmiset kertoisivat sulle miltä sun pitää näyttää tai millainen sun pitäisi olla, on se pelkkää tyhjyyttä jos sä et itse rakasta itseäsi.

Pidä itsestäsi, se on tärkeintä <3 kanna itsesi ylpeydellä, arvosta juuri SINUA ja tee kaikkesi, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka myös tekevät niin.

Goofy kirjoitti...

mullon haaste sulle mun blogis :)