tammikuuta 24, 2013

The smallest drop in the ocean can start a wave of emotion

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m9tmufjgGB1qe1q4to1_500.jpg

Edessäni olevalla lautasella on liikaa ruokaa. Ja tiedän, etten pysty oksentamaan sitä. Katson ympärilläni olevia kasvoja, joista jotkut ovat epävarmuutta ja ahdistusta täynnä, toiset näyttävät ilmeettömiltä, jotkut jopa helpottuneilta. Osa siirtelee ruokaa lautasillaan, toivoen sen hiljalleen katoavan. Pienentyvän jokaisella siirrolla. Osa syö kuin siinä ei olisi mitään outoa eikä siinä ehkä olekaan.

Silti en haluaisi syödä, mutta on pakko.
Ensimmäinen osastopäiväni on takana, ainakin kuusi päivää edessä. Mutta haluan tehdä tämän ja haluan saada itseni parannettua, päästä ylös tästä oudosta kuopasta ja saada parantumiseni uudestaan vauhtiin. Aamupala ja ensimmäinen ruokailu olivat tänään vaikeimpia, mutta omista rutiineista poistuminen tuntuu nyt ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen hyvältä.
Ja illalla tuntui ihanalta halata ja suudella Oskaria.


Samaan aikaan osastolla oli eräs suloinen tyttö, joka puhui minulle bulimiastaan ja pikkusiskostaan. Hänen silmänsä olivat avaruuden kirkkaita tähtiä täynnä ja hänen toiveikas äänensä kupli ylitseni. Hän on siellä huomennakin ja olen siitä iloinen. Olin hermostunut siitä, että olisin aivan yksin, koska en uskalla itse ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin, mutta en ole ja jokainen on selvästi valmiimpi puhumaan muille kuin silloin viime kesänä osastolla.
Sillon kaikilla oli liikaa muuta mietittävää päänsä sisällä.
Liikaa ajatuksia, tulppa, eikä mitään päässyt ulos.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_mdl8o62aDP1qho64to1_500.jpg

Mutta kohta lasken taas päiviä, jotka olen ollut oksentamatta ja saan olen ylpeä niistä. Lopulta niitä päiviä tulee niin monta peräkkäin, että en enää muista tarkkaa lukua. Ja sitten voin sanoa, että olen ollut oksentamatta ainakin kuukauden tai kaksi tai ehkä kolme. Ei se tee minusta kokonaan onnellista.
Mutta se helpottaa.

Ja sekin helpottaa, että minulla on nyt oikeasti syy jättää eräs vaihe ja henkilö taakse, oppia tästä jotain ja suunnata eteenpäin tuntematta tätä jatkuvaa syyllisyyttä. Surettaa, että olen itkenyt tämän takia, tärissyt ahdistuksesta, syyttänyt itseäni kaikesta. Mutta nyt on aika pyrkiä eteenpäin.

Odotan huomista.
Haluan parantua.

15 kommenttia:

Sallamari kirjoitti...

Haluan parantua - ehkä maailman kauneinen lause.

hienoa.

Sinä onnistut.

lost girl kirjoitti...

Tosi hyvä että hakeuduit sinne osastolle! Ja oli ihana lukea toi viiminen lause!:) Oon varma että pystyt siihen! Eikä sun tarvitse tehdä sitä yksin!

Tsemppiä:)♥

pieni tulitikkutyttö kirjoitti...

vika lause sai kyyneleet silmiin. kyllä sä voit vielä voittaa, ja uskonkin että niin käy, kun vaan pidät huolta itsestäsi etkä vain muista. halaus ♡

DistressedFairy kirjoitti...

Ihanaa lukea,että tahdot parantua! Mä toivon sitä sulle niin paljon ♥

Goofy kirjoitti...

Kyyneleet tuli vikan lauseen kohdalla, oon niin ylpee susta :)

meme kirjoitti...

päivän eka hymy. paljon tsemppiä ja hyvä, että siellä osastolla on joku jonka kanssa jutella. sä tulet pärjäämään, sulla on hyvä tukiverkko ja kaikki tarvittava sisälläsi.

laitetaan aamun piikkiin kommentin sekavuus.

sudenlapsi kirjoitti...

<3

Vimmumonsteri kirjoitti...

Tsemppiä todella paljon Miika <3 Toivottavasti nyt pääset parempaan alkuun ja pidät siitä kiinni, & viimeinen lause sai minut hymyilemään. : )

riri kirjoitti...

mäkin haluaisin olla noin vahva kuin sinä. voin vaan kuvitella kuinka vaikeata tämä kaikki sulle on, mutta silti jaksat vielä yrittää ja sulla on vielä toivo ja halu parantua. se on tosi ihanaa, pidä siitä kiinni.
ja jonain päivänä vielä et enää edes tunne halua oksentaa. se voi tuntua kaukaiselta mutta, mä uskon siihen ja suhun.
voimia sinne osastolle, hyvä ettet ole siellä yksin <3

Goofy kirjoitti...

Mitäs tässä, kai ihan ok. Syön, en syö, stressaan, en stressaa... Synttäritkin ihan pian, että jänskättää hiukan. Mut kai mä ihan ok. Olin tänään opon luona ja se puhu varaavansa terkalle ajan ja ehkä koulupsykologille.

vale kirjoitti...

Ihana kuulla jotain hyvää sinulta. Ja ehkä eniten hymyilytti se tekstinpätkä sinusta ja oskarista koska niin moni on mun ympäriltä luovuttanut rakkaudessa ja te vaan ylitätte kaikki vaikeudet - ootte kumminkin niin kovin nuoria. Mulla on samanikäinen veli kuin sinä olet, enkä usko että se olisi kestänyt noin paljoa kuin sinä olet saatika sen suhde samaa kuin teidän suhteenne on.

Anonyymi kirjoitti...

ahhahaa nyt et viitsi vastata niin ku sun kuuluis :D

Miika kirjoitti...

Anonyymi > Etsin tuota kommenttia ja luulin, että se oli tullut uusimpaan merkintään, mutta olikin siis täällä koko ajan. =) Mutta siis vastauksena: suoritin päiväosaston loppuun niinkuin oli sovittu. Lisäajasta pitäisi sopia uudestaan. Eli en jättänyt mitään hoitoja kesken. Ja miten nämä kaksi asiaa nyt taas kuuluvat yhteen...?

Anonyymi kirjoitti...

pitäiskö muka liittyä :D sanonpahan vaa et älä tee k:n elämäst yhtää vaikeampaa ku se jo on. etkä sä ainakaa paranna sitä haukkumalla!!!!

Miika kirjoitti...

Anonyymi > No eikös yleensä niiden asioiden pitäisi liittyä toisiinsa, joita vertaa keskenään? Etkä säkään taida K:ta auttaa sillä, että jankutat tästä asiasta täällä edelleen. Mähän oon se paha joo, kun haluaisin olla jankkaamatta tästä julkisesti, mut sä haluat jatkuvasti pitää tätä asiaa elossa. ='D