tammikuuta 24, 2013

The smallest drop in the ocean can start a wave of emotion

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m9tmufjgGB1qe1q4to1_500.jpg

Edessäni olevalla lautasella on liikaa ruokaa. Ja tiedän, etten pysty oksentamaan sitä. Katson ympärilläni olevia kasvoja, joista jotkut ovat epävarmuutta ja ahdistusta täynnä, toiset näyttävät ilmeettömiltä, jotkut jopa helpottuneilta. Osa siirtelee ruokaa lautasillaan, toivoen sen hiljalleen katoavan. Pienentyvän jokaisella siirrolla. Osa syö kuin siinä ei olisi mitään outoa eikä siinä ehkä olekaan.

Silti en haluaisi syödä, mutta on pakko.
Ensimmäinen osastopäiväni on takana, ainakin kuusi päivää edessä. Mutta haluan tehdä tämän ja haluan saada itseni parannettua, päästä ylös tästä oudosta kuopasta ja saada parantumiseni uudestaan vauhtiin. Aamupala ja ensimmäinen ruokailu olivat tänään vaikeimpia, mutta omista rutiineista poistuminen tuntuu nyt ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen hyvältä.
Ja illalla tuntui ihanalta halata ja suudella Oskaria.


Samaan aikaan osastolla oli eräs suloinen tyttö, joka puhui minulle bulimiastaan ja pikkusiskostaan. Hänen silmänsä olivat avaruuden kirkkaita tähtiä täynnä ja hänen toiveikas äänensä kupli ylitseni. Hän on siellä huomennakin ja olen siitä iloinen. Olin hermostunut siitä, että olisin aivan yksin, koska en uskalla itse ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin, mutta en ole ja jokainen on selvästi valmiimpi puhumaan muille kuin silloin viime kesänä osastolla.
Sillon kaikilla oli liikaa muuta mietittävää päänsä sisällä.
Liikaa ajatuksia, tulppa, eikä mitään päässyt ulos.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_mdl8o62aDP1qho64to1_500.jpg

Mutta kohta lasken taas päiviä, jotka olen ollut oksentamatta ja saan olen ylpeä niistä. Lopulta niitä päiviä tulee niin monta peräkkäin, että en enää muista tarkkaa lukua. Ja sitten voin sanoa, että olen ollut oksentamatta ainakin kuukauden tai kaksi tai ehkä kolme. Ei se tee minusta kokonaan onnellista.
Mutta se helpottaa.

Ja sekin helpottaa, että minulla on nyt oikeasti syy jättää eräs vaihe ja henkilö taakse, oppia tästä jotain ja suunnata eteenpäin tuntematta tätä jatkuvaa syyllisyyttä. Surettaa, että olen itkenyt tämän takia, tärissyt ahdistuksesta, syyttänyt itseäni kaikesta. Mutta nyt on aika pyrkiä eteenpäin.

Odotan huomista.
Haluan parantua.

tammikuuta 20, 2013

If I can find my way home, will you take hold of me?

http://25.media.tumblr.com/1e024b8a74f005091ebf96c254807636/tumblr_mgquvsQ2nQ1r0oqiso1_500.jpg

Haluaisin takaisin osastolle.
En osaa lopettaa oksentamista ja tunnen jatkuvaa viiltävää kipua vatsassani. Eilen kaksinkerroin kylpyhuoneen lattialle vajonneena pelkäsin kuolevani siitä kivusta ja minua pelottaa se, miten kiepun taas hiljalleen alaspäin. Mutta en tiedä, voinko päästä osastolle, koska tilanteeni tuskin on tarpeeksi akuutti ja tiedän, että on niin monia, joiden tila on paljon vakavampi.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_me6lelb7231rkx260o1_500.jpg

Kaikkien teidän kommentit saivat minut haluamaan lähteä Englantiin, mutta minuun täytyy saada elämäni tasaisemmaksi ennen sitä. Joku kysyi, mikä minua täällä pidättelee: anoreksia, bulimia ja muu itsetuhoisuus. Ja ne haluan saada hallintaan ennen kuin uskallan lähteä. On minulla onneksi vielä aikaa, mutta en tiedä, miten aion yrittää nousta tällä kertaa. Olen päästänyt itseni putoamaan juuri siihen sairauden ja parantumisen väliseen kuoppaan, mitä yritin välttää. Enkä usko, että osaisin rikkoa tätä oksentamisen kierrettä ilman kunnon apua.

Pitää kertoa vanhemmilleni.

tammikuuta 16, 2013

And there's more to this brave adventure than you'd ever believe

http://data.whicdn.com/images/49353421/tumblr_mg4kpsLh1c1r6ej77o1_400_large.jpg

Minulla olisi mahdollisuus lähteä puoleksitoista kuukaudeksi kesätöihin Lontooseen Oskarin kanssa. Mutta minä annan taas pelon syödä edestäni kaikki ne mahdollisuudet, jotka minulle annetaan enkä uskalla mennä. Pelkään kumpiakin ääripäitä.
Pelkään sitä, että annan itselleni tekosyyn oksentaa ja jättää ruokailuja väliin.
Pelkään sitä, että syön siellä kaikkea, mitä täällä ei ole ja lihon.
Pelkään sitä, että ympärilläni on uusia ihmisiä, jotka eivät tiedä tekosyitäni, joilla välttelen syömistä.
Pelkään sitä, että ympärilläni on uusia ihmisiä, jotka syövät liikaa enkä minä uskalla kieltäytyä.
Pelkään.
Pelkään.
Pelkään.

Ja toisaalta se olisi niin ihanaa ja pääsisin kokonaan uuteen ympäristöön, missä kukaan ei tiedä eikä mikään paikka muistuta minua mistään vanhasta. Ja saisin viettää kesän jossain paljon ihanammassa paikassa kuin viime vuonna. Tapaisin uusia ihmisiä, saisin nähdä uusia paikkoja.
Mutta silti...

http://25.media.tumblr.com/tumblr_mebzctMJjs1rzkgduo1_500.jpg

Luulen aina jokaista uutta paikkaa ja uusia ihmisiä uudeksi mahdollisuudeksi, mutta mikään ei muutu. Koska minä en ikinä muutu ja sotken itselläni jokaisen puhtaan asian.
Toisaalta ehkä onnistuisin saamaan itsestäni terveemmän ennen kuin lähtisimme. Pään sisällä terveemmän siis. Tiedän, että minun pitäisi lopettaa kohtelemasta itseäni kuin syöpäläistä. Minä olen itse se, joka on merkannut itseni lopullisesti sairaaksi ja se ohjaa jatkuvasti toimintaani.
En osaa päästää irti.
En osaa antaa itselleni anteeksi.
En luota itseeni.

tammikuuta 14, 2013

Has it been too long since I went away?

http://25.media.tumblr.com/1c37a5c18cd08542e639d4ca523f1aa4/tumblr_mflwmkELgB1qduw7ro1_500.jpg

Viikonloppu oli ihana.
Se oli täydellinen.

Nyt voin rauhassa palata takaisin siihen todellisuuteen, että ne farkut, jotka mahtuivat päälleni osastolta päästyäni, ovat nykyään liian tiukat.
Ja vatsa liian iso.
Ja naama turvonnut.
Ja reidet koskevat kohta yhteen.
Miksi olen päästänyt itseni näin isoksi? 
Ja miksi kukaan ei ole huomauttanut tästä?

tammikuuta 03, 2013

Haluan takaisin 57 kiloon.
Ei minun tarvitse laihtua kuin 3-4 kiloa.
Vähennän ruokamääriä hiljalleen, ei kukaan huomaa mitään, kunhan teen sen tarpeeksi hitaasti.