syyskuuta 08, 2012

But the world took a spark like a match in the dark

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m9xo7tNWqO1ry42huo1_500.jpg

Viikon kuume ja oksennustauti ovat tehneet minusta raunion.
Vietin tiistain, keskiviikon ja torstain sairaalassa, koska mikään ei edelleenkään pysynyt sisällä. Nyt olo tuntuu kuolleelta ja inhottavan tyhjältä, mutta kuume ja oksentaminen ovat kadonneet. Silti pää ei toimi ja saatan viettää pitkiä aikoja vain tuijottaen ei minnekään.
Haluan syödä.

Pienikin määrä ruokaa tuntuu nousevan takaisin kurkkuun, mutta syön silti, koska minua pelottaa ettei sydämeni kestä tätä enää. Ylös pitää nousta hitaasti ettei sen rytmi sekoa. Ennen olisin ollut tästä kaikesta niin iloinen: en ole voinut syödä tai juoda neljään päivään! Nyt minua vain pelottaa, haluan normalisoida arkeni mahdollisimman nopeasti ja jatkaa syömishäiriöstä parantumista.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m92rpoSkg91r6knalo1_500.jpg

Kaikki ne luut, joita ennen kaipasit ja halusin, eivät enää tunnu hyviltä. Peilistä katsoo vastaan hahmo, jonka jalat voisivat katketa kesken matkan ja jonka kevyt tuuli voisi kaataa kumoon. Eikä se, miltä tuo kaikki näyttää sovi yhteen sen kanssa, miltä minusta tuntuu: olen elossa, joten miksi näytän kuolleelta?
Ensimmäistä kertaa minua oikeasti pelottaa se, miltä näytän.
Miten ihmeessä olen vielä hengissä?
Ja miten ihmeessä Oskari on ihan oikeasti halunnut olla tälläisen luusta tehdyn ihmisraunion vieressä niin monta yötä. Kertaakaan mitään sanomatta. Katsonut vierestä, miten jokainen luu on työntynyt yhä varmemmin esiin ohuen ihon läpi ja silti ollut huomauttamatta siitä. Halannut ja suudellut ihan samalla tavalla kuin aina ennen.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m9w63cpd4X1qk205co1_500.jpg

En minä koskaan tajunnut, että näytän oikeasti näin pahalta.
Tuskaiselta.
Kivuliaalta.
Sairaalta.
Surulliselta.
Itken peilin edessä, en sen takia että oksettaisin itseäni samalla tavalla kuin ennen vaan siksi, että oksetan itseäni sen takia, mitä olen tehnyt keholleni. Ja samalla mietin onko riutunut kehoni peilikuva mielelleni. Onko sekin näin vääntynyt ja sairas? Näin ruma?

Vaikka en minä pitkään aikaan laihduttanutkaan sen takia, että tulisin kauniiksi vaan että saisin tapettua sen jonkun olemattoman pahan sisältäni. Ja se olematon paha olin minä itse. Se on edelleenkin minä, mutta en halua tappaa sitä. Ei mikään paha olo voi jatkua loputtomiin, se ei vain voi.
Ja minä haluan nähdä, mitä sen pahan olon jälkeen tapahtuu.

12 kommenttia:

Ida-san kirjoitti...

Ihanaa, että olet löytänyt tuon taistelutahdon. Olen varma, että selviät, sie olet vahva ihminen Miika. <3
Tsemppiä sinne, toivottavasti alkaa rullata paremmin nyt! :)

Brosme kirjoitti...

Tätä minä olenkin odottanut kuulevani! Hassua, että arvelin sinun olevan sairaalassa, koska tämä blogi oli ollut pitkään hiljainen. Hiljaa mielessäni toivoin, että olisit päässyt lepäämään itseltäsi.
Vietin itsekin maanantaina sairaalassa pari tuntia. Ja nyt saan sitten viettää siellä aikaani ihan reilusti, koska nyt maanantaina on lääkärin vastaanotto, tiistaina päiväkirurgisella/urologin tapaaminen ennen toimenpidettä ja sitten lokakuussa vielä se selässä sijaitsevan arven korjausleikkaus.

Täytyy sanoa, että tuossa kutsussa lukeva neurokirurgia hieman pelotti, mutta otin selvää mitä neurokirurgia pitää sisällään ja tottakai selvisi, että neurokirurgi hoitaa aivojen nestekierron häiriöitä, jota itse olen sairastanut koko ikäni.

Anonyymi kirjoitti...

onnea paramiseen! <3

Anonyymi kirjoitti...

Oon niin helpottunut että oot ottanut vihdoin sen askeleen paranemisen suuntaan. Ihan tajuttomasti onnea ja voimia parantumiseen.

Goofy kirjoitti...

Mä itken täälä, koska oon niin ilonen sun puolesta... Mä ite en pystyis mitään tämmöstä kirjottaan, sillä paino ja syöminen ja kaikki noi on liian pakkomielteistä. Mä en varmaan pääsis tästä kaikesta eroon (tai ainakaa vielä..), joten oon hirmusen ylpeä susta! Tsemppiä nyt vaan ja koita ottaa ihan rauhassa, ettei tule mitään ongelmia :)

lauralily kirjoitti...

Ihana kuulla et sä oot taas löytäny sen taistelutahon takas! Paranemisia :)

backward kirjoitti...

En usko että pystyt koskaan ymmärtämään, miten ylpee mä susta oon. Suu loksahti auki, enkä saanut leukoja millään kiinni. Mä oon vaan niin helvetin ylpeä susta. Hymy nousi huulille pikkuhiljaa, ja pieni kyynel nousi silmäkulmaan. Niin monta tekstiä olen sinulta lukenut, joista pystyisi kuka tahansa huomaamaan, kuinka sä kärsit.

Brosme kirjoitti...

Jos jaksat selata blogia vähän ja lukea vanhoja postauksia, niin mahdollinen pääkivun syy löytyy sieltä (:

Miika kirjoitti...

Anonyymi > Kiitos! =)<3

Anonyymi > Kiitos! Toivon, että onnistun nyt nousemaan vihdoinkin jaloilleni.

lauralily > Kiitos<3 =) Pitää vaan yrittää nyt pitää tämä motivaatio yllä!

Anonyymi kirjoitti...

mä tulin erittäin iloseksi luettuani tän postauksen, ehken mä tunne sua mutta mä oikeesti toivon ja uskon että sun elämässäs asiat järjestyy. :) sulla on muuten jumalattoman mahtavat kirjottajanlahjat. en mä osaa selittää, mut pidä itestäs kuitenki huolta. :)

Miika kirjoitti...

Anonyymi > Kiitos<3 Yritän parhaani! =)

beautiful kirjoitti...

Alko taas itkettää. Ihanaa, että sä haluat parantua. Se on oikeasti aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa, se tekee onnelliseksi! ja mä toivon, mä rukoilen, että sä paranet. Ettet sä vain katoa.