heinäkuuta 30, 2012

I see sunshine in the moonlight

 http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6trnlTvmc1r0oqiso1_500.jpg

Kotonakotonakotona.
Heittelen likaisia vaatteita kasaan ja puhun ja puhun. Olen niin innoissani, että olen vihdoinkin kotona! Kaiken intoni keskellä katson taakseni ja sinä istut sängyllä sanomatta sanaakaan, katsot minua suoraan silmiin. Tulen viereesi ja nään, että haluat itkeä. Halaan sinua niin lujaa kuin pystyn ja sinä purskahdat itkuun. Kaulani on märkä kyyneleistä, sotken sinun poskesi omilla kyyneleilläni.

Tiedän, että olen satuttanut sinua tavoilla, joita et ikinä voi unohtaa ja käyt edelleen läpi sitä sekavaa viikonlopua, jolloin kaikki romahti. Olet joutunut olemaan aivan liian vahva ja huolehtimaan minusta oman vointisi kustannuksella. Olet ollut yksin, yksinäinen, ja olet nähnyt sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua näkemään.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7jubwOR1f1qgnp30o1_500.jpg

I have seen fear. I have seen faith.
Seen the look of anger on your face.
And if you want to talk about what will be,
Come and sit with me, and cry on my shoulder,
I'm a friend.
And if you want to talk about it anymore,
Lie here on the floor and cry on my shoulder,
Once again.
Cry on my shoulder,
I'm a friend.

Joka kyyneleen jälkeen olet rauhallisempi, 
kuin olisi vain ollut tietty määrää surua, jonka täytyy poistua.
Älä enää ikin laihuta. 
En ole ikinä ennen kuullut ääntäsi niin hauraana ja täynnä syviä viiltoja enkä ole ikinä ollut niin pahoillaan kaikesta, mitä olen aiheuttanut. Olen niin niin äärettömän pahoillani.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7dc59qjIs1qa7s05o1_500.jpg

Pää on tällä hetkellä täynnä kaikenlaisia tunteita laidasta laitaan. On outoa olla kotona.
Se on pelottavaa, ihanaa, hauskaa, jännittävää, hämmentävää, hermostuttavaa.
Ehkä muutto tuli oikeaan kohtaan: nyt en voi kulkea päivittäin niitä samoja reittejä, joita kuljin vatsa tyhjyyttä kumisten. En voi enää jatkuvasti muistuttaa itseäni oksentamisesta, kun kävelen samoja hiekkapolkuja. Kaikki on uutta ja voin luoda tänne uudet reitit onnellisille hetkille.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6sz97uMcf1qf2w9vo1_500.jpg

Huomenna minun ei tarvitse lähteä pois.
Eikä ylihuomenna.
Saan jäädä tänne, kunhan syön enkä enää myrkytä mieltäni.
Ja minä haluan pysyä täällä. 
Minun on pakko pysyä täällä.
Onnellisena.

En ole vielä päättänyt, mitä teen niiden blogien kanssa, joita olen seurannut oman blogini perustamisesta lähtien. En ole keskustellut aiheesta vanhempienikaan kanssa. Haluaisin tietää, mitä niiden ihmisten elämissä tapahtuu, joita olen seurannut, mutta toisaalta pelkään joko sitä, että vaikeana päivänä sorrun "koska muutkin" tai sitten sitä, että kuulostan ärsyttävän tekopyhältä parantumistoivotuksineni.
Ihan kuin minä muka voisin jo huokaista helpotuksesta.

Nyt olen kuitenkin iloinen, että voin helpommin kommentoida ja vastailla, kun pääsen useammin koneelle. Olen potenut hieman huonoa omaatuntoa, kun te olette olleet niin ihanan kannustavia enkä ole päässyt kiittämään jokaista "henkilökohtaisesti"!

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7q5tqFOev1r7m9kyo1_500.jpg

Paljon järjesteltävää, etenkin pään sisällä, mutta haluan uskoa, että pystyn tähän.
Kaksi viikkoa ennen kuin koulut alkavat, mutta onneksi sitä ennen ehdin hieman totuttautua kotona olemiseen ja siihen, että päivät täyttyvät muillakin asioilla kuin syömiseen liittyvillä. En halua vielä murehtia kouluruokailuja, ehdin stressaamaan niitä myöhemmin.
Nyt aion vain olla.
Hengissä.
Onnellinen.
Huoleton.

17 kommenttia:

Brosme kirjoitti...

Niin...kyllähän mä tiedän, että huolehdin turhaan ja haluasin tavasta kovasti eroon, toisaalta taas en. Tarvitsen kuitenkin sitä huolehtimisviettiä töissäni ja paljon. Huolestuin vain, että jotain on sattunut...Onneksi ei kuitenkaan ollut<3 Sillä jos olisi, en tiedä kirjoittaisinko juuri nyt tässä ja tänään tätä kommenttia.
Olisi niin paljon sanottavaa tämän postauksen jäljiltä, mutta en saa sanottua niitä järkevästi.

Kauris kirjoitti...

Itse tutustuin poikaystävääni pari kuukautta sen jälkeen kun olin päässyt osastolta. Ja puolen vuoden jälkeen asuimme jo yhdessä (molemmilla omat asunnot, mutta käytännössä asuimme luonani). Uusi kaupunki, uudet ihmiset. Kaikki uutta. Oli helppoa unohtaa menneet ja alkaa elää. Toivottavasti sinulla käy samoin.

Liisa kirjoitti...

Kirjoitat niin kauniisti...toivottavasti asiat alkaisivat nyt menemään paremmin ja saisit aloitettua lukuvuoden hyvillä mielin :)

lost girl kirjoitti...

Toivottavasti sulla alkaa nyt menemään paremmin!:)
tsemppiä! sä voitat kyllä!

elle kirjoitti...

Kirjoitat ihan tosi kauniisti.. Olet ihana ihminen, pidä tuosta innosta ja ilosta kiinni, anna sen olla aitoa, sä ansaitset sen kaiken positiivisen. Sä et kuulosta tekopyhälle, kuulostat kannustavalle. Jokainen ansaitsis parantua (ja nyt MÄ kuulostan tekopyhälle koska.. Niin), kaikilla se vaan tapahtuu eri aikaan. Voisimpa jonain päivänä kirjoittaa yhtä positiivisesti kuin sinä. Annat voimaa!

Haleja <3

Vaiennut kirjoitti...

Ihana kuulla, että sie pääset kotiin. Ja että siulla on Oskari tukenasi. Toivon todella, todella paljon, että siulla alkaa mennä asiat parempaan suuntaan. Olet ansainnut onnellisen elämän♥ :)
Paljon tsemppiä ja haleja! Ihana lukea näin positiivistä postausta :)

elena kirjoitti...

Kirjotin kilometrikommentin ja kännykän netto heitti yhtäkkiä toiselle sivulle ja sinne meni koko teksti..

Sisällöltään se oli kuitenkin tsemppitoivotuksia ja sitä, että mua hymyilyttää aina vaan enemmän kun pääsen lukemaan että sulla menee paremmin :) kyllä se koulukin alkaa ajan kanssa rullailee ruokailuineen päivineen, ei välttämättä heti mutta ei saa vaan luovuttaa. Ei silti kannata istua itku kurkussa sen tarjottimen edessä, koska ei sekään auta ketään. Ja vaikka tuliskin pientä takapakkia, niin sulla on niin vahvat tukiverkot kotona ja täällä blogin puolella ettei me päästetä sua putoamaan :) hurjasti tsemppiä ja haleja jatkoon <3

Miika kirjoitti...

Elena > Kiitos<3 =) Tuo minua juuri pelottaa, että muut huomaavat, miten ahdistunut ja hermostunut olen ja teen itsestäni ihan pellen. Mutta jos selvisin hengissä niistä ranteisiini tekemistä syvistä viilloista niin enköhän selviä kouluruokailustakin! Suurimmat pelot luon kuitenkin itse oman pääni sisällä eikä niitä oikeasti ole olemassa.

Kauris kirjoitti...

Joo, itellä kyllä tulee tosi herkästi ahdistunut olo kun käyn vanhemmillani, jossa aikoinaan oireilin. Pitää vain jaksaa siedättää itseään syömään aina vain rennommin, ja oppia olemaan ylpeä jokaisesta onnistumisesta. Vielä pitkän ajan jälkeen esim. sokerinen kokis on vaikea, mutta juon jos sitä on tarjolla ja aina sitä huomaa ettei loppuen lopuksi siinä ole mitään ihmeellistä. Altistaa kerta toisensa jälkeen itsensä sille ahdistukselle, ja tietää että aina se menee ohi ja joka kerta se on pienempi ja lopulta järki voittaa. tämän kaiken voi kääntää onneksi, kun vain jaksat ♥

elle kirjoitti...

Toi oranssi vyöhyke -asia kuulostaa oikeesti ihan hyvälle, koska 2000 kaloriakin olis paljon parempi kun se 5000 esimerkiksi.. Ihan jo terveydellisestikin, vois pyrkiä tonnin ja kahdentonnin väliin. En tiedä. Täytyy kokeilla :) Kaikki tai ei mitään on niin tuttu asenne, ja se pitää liian hyvin paikkansa. Ihanaa että sun elämässä on tapahtunut muutos, ehkä mullakin joskus. Uudessa kaupungissa voi sattua mitä vaan (hitsi että jännittää muuttaa)! Toivottavasti sattuisi positiivisesti.

Miten muuten, jatkathan sä sun parantumisesta kertomista blogissa? :) Vai ootko lopettamassa tätä?

elle kirjoitti...

Toi oranssi vyöhyke -asia kuulostaa oikeesti ihan hyvälle, koska 2000 kaloriakin olis paljon parempi kun se 5000 esimerkiksi.. Ihan jo terveydellisestikin, vois pyrkiä tonnin ja kahdentonnin väliin. En tiedä. Täytyy kokeilla :) Kaikki tai ei mitään on niin tuttu asenne, ja se pitää liian hyvin paikkansa. Ihanaa että sun elämässä on tapahtunut muutos, ehkä mullakin joskus. Uudessa kaupungissa voi sattua mitä vaan (hitsi että jännittää muuttaa)! Toivottavasti sattuisi positiivisesti.

Miten muuten, jatkathan sä sun parantumisesta kertomista blogissa? :) Vai ootko lopettamassa tätä?

Brosme kirjoitti...

Ehkä ensimmäisen kerran sitten Toukokuun, mä uskallan uskoa tuohon. Mutta painosanalla ehkä. Eihän se tosiaan ole minun asiani enää olla huolissaan, eikä huolehtia, mutta kun on näin pitkään ollut seuraajana sivusta, niin vaikea lopettaa kesken.
Niin kovin vaikeaa.

Katya kirjoitti...

Paljon voimia ja haleja! ♥ :)

Sheena kirjoitti...

voii miikä rakas toivottavasti pysyt tällä parantumisen tiellä, painosi on vieläkin älyttömän vähän miehelle. olet täydellinen noin usko pois. Jokainen gramma on tarpeen.

Älä vajoa enään ethän. Yritän pitää itsestäni huolta, mä en halua luvata mutta pyrin. voin kuitenkin suht koht hyvin.

olet tärkeä ja usein ajatuksissa <3

Kauris kirjoitti...

juuri noin. Ja sitä ahdistusta tulee kuitenkin varmasti, mutta se on tunne siinä missä muutkin ja niitä tulee ja ne myös lähtevät. Ne jatkavat aina matkaansa. Tulee iloa, surua, turhautumista, onnistumista.. Ja ne poistuvat tulevien tunteiden tieltä. Sulla on upea tukiverkko ja upea poikaystävä jonka kanssa voit alkaa rakentaa uutta elämää. Pidä ateriasuunnitelmaa tukena, se kertoo mitä ja milloin syödä ja keskitä ajatuksesi elämiseen. Sitten tulee se ihana aika (joka minullekkin koitti) kun syömisestä tulee osa elämää, huomaamatonta rutiinia. Tulee aika kun nälkäsingaalit toimivat ja osaat vasttata niihin jopa ilman suunnitelmaa. Isot stemit ja anteeksi tämmönen kommenttirypäs :)

Brosme kirjoitti...

Toivottavasti vihdoinkin se kamala mörkö sinun ajatuksissasi hiljenee ja antaa olla rauhassa.

(Onneksi) pääsen Lokakuussa sairaalaan keskittymään vain ja ainoastaan itseeni. Pääset sinäkin eroon hetkeksi tästä minun "huolehtimisestani" (: En tosin tiedä makaanko siellä viikon vai kaksi. Yleensä nuo kolmen päivän lupaukset ovat aina venyneet viikon mittaisiksi.

elle kirjoitti...

Blogeissa tosiaan on se hyvä puoli, että koska vaan pääsee kirjottelee fiiliksiä - pieniä ja suuria, hyviä ja huonoja. Ja kirjoittaminen (ainakin itseä!) auttaa, kun tietää, ettei tarvii vatvoa niitä asioita vaaan oman pään kanssa, vaan voi jakaaa ne blogissa. :)

Toivottavasti olis tosiaan tollanen stressi-ilmiö, että kun se ns. laukee, pääsis tästä tilanteesta. Muutolta ootan tosiaan aika paljon positiivisia asioita, tosin vähän kans pelolla.

Noista kouluruokailuista - se voi ahdistaa, mutta älä anna sen stopata sun hyvin alkanutta ja edennyttä parantumista ja aurinkoisempaa aikaa<3 Oot aivan kaiken sen arvoinen, ansaitset elämän. Kouluruokailu on ruokailutilanteista ehk kinkkisimpiä selättää, mutta ehdottomasti MAHDOLLINEN! :) Kaikki tsempataan sinua siihen.

<3