heinäkuuta 31, 2012

Tell me the wars you're fighting

http://data.whicdn.com/images/32029349/20110729-127677-Dulces-CornIceCream-small_large.jpg

Kävimme tänään Korkeasaaressa ja söin ensimmäisen jäätelöpallon tänä vuonna! Sen jälkeen, kun aloin laihduttamaan olen syönyt jäätelöä vain paketeista tai muissa muodoissa, joista olen pystynyt laskemaan kalorit ja sen, miten paljon samana päivänä pitää kuluttaa ja miten vähän enää saa syödä. Tiedän suurinpiirtein paljonko ravintoaineita valui sisääni tänään suklaajäätelön muodossa, mutta ei se oikeastaan tuntunut miltään.

Olemme sopineet, että ruokailujen jälkeen teemme yhdessä jotain, jotta unohdan helpommin ruoasta turvonneen vatsan. Entinen suuri ahdistuneisuus ja jopa aggressiivisuus on muuttunut pieneksi hermostuneisuudeksi ja levottomuudeksi, mutta sitäkään ei aina tule.
Silloin, kun olen ruokailun jälkeen ihan kunnossa, minua ärsyttää se, miten varovaisia muut ovat ympärilläni.
Silloin, kun haluaisin vain olla yksin ja puristaa turvonneen vatsan ihoa sormieni välissä,
olen helpottunut, että minua ei jätetä yksin.

http://data.whicdn.com/images/3783334/IMG_9186_large.JPG

Korkeasaaressa olin kuulemma useasti pitänyt Oskaria kädestä kiinni.
Aluksi säikähdin, kun äitini huomautti asiasta tultuamme kotiin ja hetken tuntui siltä, että halusin juosta piiloon, pakoon, olla huomaamaton, vajota maan alle, kadota.
Sitten huomasin, että olen vielä tässä. Eikä mitään tapahtunut.
Mikään ei muuttunut,
maailma ei romahtanut.

Päässäni taistelevat tällä hetkellä kaksi ajatusta:
pitää olla varovaisempi ensi kerralla
ja
katso nyt, taas pelkäsit ihan turhaan.
Haluaisin antautua viimeisimmälle ajatukselle ja olla välittämättä, mutta en ainakaan vielä täysin osaa.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7qvqiSc061r0j5jlo1_500.jpg

Ylihuomenna N ja muutama muu ystävä entiseltä kotipaikkakunnalta tulee tänne.
Ennen minua olisi pelottanut se, mitä ja miten paljon joutuisin syömään. Nyt minua pelottaa vain se, että en muista tai ehdi syömään juuri niihin aikoihin kuin minun pitäisi ja saan jonkun typerän tekosyyn sotkea koko päivän ruokailut.
Haluaisin tietyllä tapaa asioiden olevan kuin ennen: voimme tulla ja mennä miten haluamme ja olla nuoria ja murehtimatta.
Toisaalta tiedän, että en voi olla niinkuin ennen: ihmiset ympärilläni tietävät nyt kaiken, ovat huolissaan ja haluavat pitää huolta siitä, että jatkan matkaani parempaan.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7uqq13iJh1r37et1o1_500.jpg

On vaikea tasapainoilla yksinolemisen tarpeen ja läheisyyden tarpeen välillä.
Jättäkää minut rauhaan.
Älkää menkö.
Ei minua joka sekunti tarvitse vahtia.
En halua olla yksin.
Joka päivä, monta kertaa päivässä.
Mutta kai tämäkin vaatii koko perheeltä vain opettelua: täytyy opetella ne pienet eleet ja ilmeet, joista voi lukea kaiken. Sanoihin meistä ei kukaan taida enää luottaa, mutta ruumiinkielen peittäminen on vaikeampaa.

Sanoista puheenollen...
Olen aika ajoin katsonut blogiini päätyvien henkilöiden hakujen avainsanoja ja en voi kuin ihmetellä, mitä kaikkea ihmiset netistä etsivät. Tässä muutama helmi niistä avain"sanoista", joilla jotkut ovat blogiini päätyneet:

miksi Miika ei suostu lähtemään huoneestani (Tämä oli tuolla tilastoissa ainakin pari-kolme kuukautta, mikä aiheutti hämmennystä)
i saw you*se
panettaa (Kiitos, Oskari...)
haista paska, et ole täydellinen
paljon irtokarkkeja 

Ja uusin tulokas:
poika alasti
Tällä haulla jo kaksi ihmistä on löytänyt blogini. Pettymys lienee ollut suuri, kun ovat huomanneet, että blogini ei olekaan sitä, mitä ehkä ovat luulleet sen olevan. =( Pahoitteluni teille!

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7vzwmgPgE1rpxu67o1_500.jpg

Nyt voisin yrittää hiljalleen mennä nukkumaan.
Huomaa, että syksy tekee tuloaan, kun illat eivät ole enää niin valoisia, mutta olen siitä oikeastaan vain iloinen. En nimittäin muista edellistä syksyä, jolloin en olisi leikkinyt ruoalla tavalla tai toisella.
Siitä on ainakin kolme-neljä vuotta.
Tuleeko tästä pitkiin aikoihin ensimmäinen oikeasti onnellinen syksy?

heinäkuuta 30, 2012

I see sunshine in the moonlight

 http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6trnlTvmc1r0oqiso1_500.jpg

Kotonakotonakotona.
Heittelen likaisia vaatteita kasaan ja puhun ja puhun. Olen niin innoissani, että olen vihdoinkin kotona! Kaiken intoni keskellä katson taakseni ja sinä istut sängyllä sanomatta sanaakaan, katsot minua suoraan silmiin. Tulen viereesi ja nään, että haluat itkeä. Halaan sinua niin lujaa kuin pystyn ja sinä purskahdat itkuun. Kaulani on märkä kyyneleistä, sotken sinun poskesi omilla kyyneleilläni.

Tiedän, että olen satuttanut sinua tavoilla, joita et ikinä voi unohtaa ja käyt edelleen läpi sitä sekavaa viikonlopua, jolloin kaikki romahti. Olet joutunut olemaan aivan liian vahva ja huolehtimaan minusta oman vointisi kustannuksella. Olet ollut yksin, yksinäinen, ja olet nähnyt sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua näkemään.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7jubwOR1f1qgnp30o1_500.jpg

I have seen fear. I have seen faith.
Seen the look of anger on your face.
And if you want to talk about what will be,
Come and sit with me, and cry on my shoulder,
I'm a friend.
And if you want to talk about it anymore,
Lie here on the floor and cry on my shoulder,
Once again.
Cry on my shoulder,
I'm a friend.

Joka kyyneleen jälkeen olet rauhallisempi, 
kuin olisi vain ollut tietty määrää surua, jonka täytyy poistua.
Älä enää ikin laihuta. 
En ole ikinä ennen kuullut ääntäsi niin hauraana ja täynnä syviä viiltoja enkä ole ikinä ollut niin pahoillaan kaikesta, mitä olen aiheuttanut. Olen niin niin äärettömän pahoillani.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7dc59qjIs1qa7s05o1_500.jpg

Pää on tällä hetkellä täynnä kaikenlaisia tunteita laidasta laitaan. On outoa olla kotona.
Se on pelottavaa, ihanaa, hauskaa, jännittävää, hämmentävää, hermostuttavaa.
Ehkä muutto tuli oikeaan kohtaan: nyt en voi kulkea päivittäin niitä samoja reittejä, joita kuljin vatsa tyhjyyttä kumisten. En voi enää jatkuvasti muistuttaa itseäni oksentamisesta, kun kävelen samoja hiekkapolkuja. Kaikki on uutta ja voin luoda tänne uudet reitit onnellisille hetkille.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6sz97uMcf1qf2w9vo1_500.jpg

Huomenna minun ei tarvitse lähteä pois.
Eikä ylihuomenna.
Saan jäädä tänne, kunhan syön enkä enää myrkytä mieltäni.
Ja minä haluan pysyä täällä. 
Minun on pakko pysyä täällä.
Onnellisena.

En ole vielä päättänyt, mitä teen niiden blogien kanssa, joita olen seurannut oman blogini perustamisesta lähtien. En ole keskustellut aiheesta vanhempienikaan kanssa. Haluaisin tietää, mitä niiden ihmisten elämissä tapahtuu, joita olen seurannut, mutta toisaalta pelkään joko sitä, että vaikeana päivänä sorrun "koska muutkin" tai sitten sitä, että kuulostan ärsyttävän tekopyhältä parantumistoivotuksineni.
Ihan kuin minä muka voisin jo huokaista helpotuksesta.

Nyt olen kuitenkin iloinen, että voin helpommin kommentoida ja vastailla, kun pääsen useammin koneelle. Olen potenut hieman huonoa omaatuntoa, kun te olette olleet niin ihanan kannustavia enkä ole päässyt kiittämään jokaista "henkilökohtaisesti"!

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7q5tqFOev1r7m9kyo1_500.jpg

Paljon järjesteltävää, etenkin pään sisällä, mutta haluan uskoa, että pystyn tähän.
Kaksi viikkoa ennen kuin koulut alkavat, mutta onneksi sitä ennen ehdin hieman totuttautua kotona olemiseen ja siihen, että päivät täyttyvät muillakin asioilla kuin syömiseen liittyvillä. En halua vielä murehtia kouluruokailuja, ehdin stressaamaan niitä myöhemmin.
Nyt aion vain olla.
Hengissä.
Onnellinen.
Huoleton.

heinäkuuta 22, 2012

My troubles are gone if the wind ever comes free

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m5a52l4rK81r0oqiso1_500.jpg

Eilinen oli outo päivä
monella tapaa.
Minä vältän aina konflikteja, mutta eilen en jaksanut. En minä ollut ilkeä, sen tiedän, mutta aivan sama mitä sanoin, se vääntäytyi aina joksikin ihan muuksi.
Tein muitakin asioita, joita en yleensä tee: söin täytekakkua, sain Oskarin tädin ja muita sukulaisia nauramaan, en ahdistunut juhlien ruoista enkä miettinyt mitään, mikä olisi voinut pilata sen kaiken.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m5xk8n0cCS1rs9b0lo1_500.jpg

Illemmalla omien sukulaisten luo ja 6-vuotias serkkutyttö haluaa välttämättä istumaan Oskarin syliin. Se haluaa olla Oskarin tyttöystävä, mutta Oskari on meidän mielestämme liian vanha sille.
Ja
"Oskari ja Miika on poikaystäviä, yhdessä."
Kuka musta sit tykkää jos kaikki pojat tykkää vaa pojista?
Mutta tykkäähän sinun isäsikin sinun äidistä?
Nii mut se on eri asia, koska ne on naimisissa.
Niin, totta kai se on. Nauran.
Eikä nauru ole pakotettua tai tietoinen yritys karkottaa paha vaan nauran, koska oloni on pitkästä aikaa niin hyvä, että minulla ei olisi mitään syytä miksi en nauraisi.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_lupq0bmXa61qffkwto1_500.png

Tyttö kysyy menemmekö mekin joskus naimisiin, onko meilläkin joskus lapsia. Eikä vastaukseksi riitä "me olemme vielä liian nuoria miettimään tuollaisia".
Mieli palasi hetkeksi konfirmaatiojuhlissa syömiini herkkuihin, kun minulta kysyttiin haluanko syödä jotain. Mutta tiedän, että en liho niistä muodottomaksi kasaksi, joten on turha murehtia.
Ja huomasin taas pelkoni turhiksi.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m5kvavdTsw1qbpvoro1_500.jpg

Teitä on hiljaa lipunut tänne jo kohta 200. Haluatteko te, että tekisin jotain erikoisempaa, kun tuo luku tulee täyteen? =)
Tai siis jos tulee.
En vieläkään oikein ymmärrä, kuka jaksaa lukea kaikkea tätä. Helmikuussa, blogini ollessa kolme kuukautta vanha, minulla oli yli 80 lukijaa niiden viiden sijasta, jotka ajattelin ehkä saavani puolen vuoden sisällä. 200 ihmistä on paljon ja mietin aina miten paljon erilaisia elämiä se luku sisältää. Miten monia pelkoja ja sumuisia päiviä. Toivottavasti myös monia murheettomia hetkiä ja ikuisia ystäviä. Onnistumisia ja ajoittaisia epäonnistumisia. Vahvistumista.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m72gevctvB1qjx5gso1_500.jpg

Tänään kohti etelää ja takaisin osastolle. Mutta tällä kertaa ei turvaan vaan oppimaan hieman lisää, taltuttamaan vielä jäljelläolevia varjoja.
Parantumaan ja keräämään energiaa.
Ja syöminen on oikeastaan ihan mukavaa kaiken sen kurin ja itsensä piinaamisen jälkeen. Itsensä piinaamisen myös ahmimismielessä tai silloin, kun lihoin: ruoka oli vain pakollinen keino, millä sai hetkeksi pään hiljaiseksi. 
Keskiviikkona käynnistyy kolmas osastokuukausi, mutta jos olen onnekas, tuo kolmas kuukausi jää vain muutamaan päivään.
Ja sen jälkeen teen kaikkeni ettei minun enää ikinä tarvitse palata.

heinäkuuta 20, 2012

You fall away from your past

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6o2m3btTo1r3bvyho1_500.jpg

Palasin viime viikolla takaisin osastolle tyhjänä, kuolleena kuorena. Tiistaina ymmärsin, että suurin pelkoni ei olekaan se, mitä olen pitänyt kaiken pahan alkuna.
Suurin pelkoni on olla elossa.
Koska olla elossa tarkoittaa sitä, että minua voi haavoittaa, olen haavoittuvainen. Kylmänä ja kuolleena minua ei voi enää satuttaa, koska olen itse jo tappanut itseni.
Ymmärsin, että olisi aivan sama kenen kanssa seurustelisin ja olisiko seurustelukumppani tyttö vai poika, sillä minun päässäni ajatuskaava menee näin:
seurustelen > osoittaa, että tunnen > olen elossa > minua voi satuttaa.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7e7gmvJ6L1qcpmryo1_500.jpg

Ja tuon viimeisen kohdan estämiseksi (tai "estämiseksi") minun täytyi olla jäätä. Minun piti olla kuollut, jotta ihmiset eivät voisi tehdä sitä "virhettä", että kuvittelisivat minun olevan elossa. 
Ja se, että aloin seurustelemaan taisteli kaikkia jäätymisen halujani vastaan, koska minun ajatuskaavani mukaan silloin minä olin elossa. Ja jollain tasolla pidin elossaolemista heikkouden merkkinä. 
Olen elossa. 
Lämmin.
Tunteva.
Tarvitseva.
Nyt olen ihan mielelläni "heikko". En jaksa jaksaa, en sellaisella teholla, millä sinkoilin ennen paikasta toiseen. 
Ehdin olla kuollut loputtoman ajan.
Samaa ei voi sanoa elämisestä.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6fcqc6aly1r90vylo1_500.jpg

Olen nyt entisellä kotipaikkakunnallani ja huomenna minun on tarkoitus osallistua Oskarin serkun konfirmaatiojuhliin.
Oskarin poikaystävänä.
Haluan viettää tämän viikonlopun Oskarin kanssa, mutta se tarkoittaa sitä, että minun on kohdattava elossaolemisen pelko.
Launtaipäivä Oskarin sukulaisten luona, lauantai-ilta minun sukulaisteni luona.
Ja minua pelottaa, todella pelottaa. 
Mutta en minä voi kuolla siihen. Mitään niin pahaa ei voi tapahtua, että lakkaisin hengittämästä.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7d15q8ABv1qgnp30o1_500.jpg

Jännitti Oskarin vanhempien näkeminen pitkästä aikaa. Pelkään edelleen, että he eivät pidä minusta, koska tiedän, että olen aiheuttanut Oskarille niin paljon surua ja murhetta.
Mutta he hymyilivät, kun näkivät minut ja halasivat. Sanoivat, että näytin niin paljon paremmalta.
Elävämmältä.
Tapasin Oskarin isosiskon ensimmäistä kertaa.
Hänkin vain hymyili.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m6k516dz6u1qz4d4bo1_500.png

Viime merkintään tulleet kommentit askarruttivat aluksi.
Entäs jos...?
Mutta nyt, kun kuulen selkäni takana Oskarin kääntävän kirjan sivua ja huokaisevan, tiedän, että minun kuuluu olla hänen kanssaan. Eivätkä minun pelkoni kerro mistään muusta kuin siitä, että olen vuosien ajan lukinnut itseäni häkkiin, jossa minun ei tarvitsisi olla.
Uskotellut itselleni satuja tosiksi.
Senkin ettei Oskari millään tavalla muka kiinnittänyt minuun huomiota ennen kuin olin laihtunut. Tällä viikolla jokainen pieni katse, ele, sana on palannut takaisin mieleeni ja olen huomannut, miten sulkeutunut olen ollut omiin harhakuvitelmiini.
Minä olin päättänyt, että näin on.
Minä olin päättänyt, että näin tämä ihminen ajattelee minusta.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m7agxi1Bcv1rtqsvvo1_500.jpg

Vaikka oikeasti niitä ajatuksia ei ole koskaan ollutkaan olemassa.
Minä loin ne.
Pitäisikö tästä kaikesta olla ylpeä? Minä rakensin paljon ja yksityiskohtaisesti. Rakensin ja sain itsenikin uskomaan omat valheeni. Loin valtavia mustia torneja ja oksennuksen ja veren sekaisia järviä, joihin tiesin voivani hukuttautua, kun en enää kestäisi oikeaa elämääni omaa luomustani. Olihan siinä valtava työ eivätkä kaikki siihen pystyisi.
Mutta en halua enää hukkua.
En halua.

Haluan yrittää uskaltaa elää.

heinäkuuta 15, 2012

They're gonna push until you give in

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m76qmvZGow1qkabz1o1_500.jpg

Tämä viikonloppu on ollut vaikea.
En tiedä miksi, mutta olen ollut jatkuvasti allapäin ja olen jopa helpottunut, että pääsen tänään takaisin osastolle turvaan.
Jos jäisin tänne saattaisin tehdä jotain tyhmää.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m6zwqxW9jW1qbospho1_500.jpg

Eilen iltapalan aikana tuntui siltä, että ruoka on kovaa vauhtia matkalla takaisin ylös. Koko yön vatsassa ja kaulassa painostava tunne.
Mikä sul on?
Haluan oksentaa, olla syömättä. Huutaa ja tehdä itseeni mustelmia. Huono päivä
Miksi minusta ei tunnu hyvältä? Sain viettää viikonlopun rakkaitteni kanssa, mutta silti mielessä pyörivät vain mustat virrat ja verenpunainen sade.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m66tl4GILc1r0jkfxo1_500.jpg

Jos pystyisin, piirtäisin viivoja kehooni. Lähtisin pitkälle kävelylle enkä söisi koko loppupäivänä mitään.
Jos voisin, itkisin ääneen ja sitten vetäisin pääni täyteen alkoholia.
Hakkaisin kynällä pyöreitä mustelmia jalkoihini. Pakottaisin itseni oksentamaan.
Ruokaa tai vettä tai verta.
Ihan sama mitä, koska sisälläni on jotain pahaa, mistä minun on päästävä eroon. Päästävä eroon ennen kuin saastutan jonkun muunkin sillä myrkyllä.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m59wrwsucz1qzydgto1_500.jpg

Haluaisin huutaa sinulle. Haluaisin, että et hymyilisi ja olisi iloinen. Että et koskisi minuun.
Oksetan itseäni jo ihan tarpeeksi yksinkin.
Eilistä ei olisi pitänyt tapahtua. Eikä tämänaamuista.
Olen ällöttävä.
Oksettava.
Väärä.

Pääni huutaa.
Ei, en minäkään kestä itseäni. Et ole ainut.
Haluan viiltää. Syvemmälle kuin viime kerralla. Lopullisesti toisin kuin viime kerralla.
Kohta istun autossa matkalla osastolle ja toivottavasti saan nämä tappavat ajatukset pois päästäni. Koska tiedän, että en halua satuttaa läheisiäni enää sillä, että satutan itseäni.
Silti se kaikki houkuttelee. Se kaikki olisi niin lähellä. Helposti toteutettavissa.
Mutta yritän vielä.

heinäkuuta 14, 2012

Two ghosts in one mirror

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m2a022nVQ31rs8enqo1_400.jpg

Kotona.
Sisällä levottomuus. Tuijotan sinua vainoharhaisesti. Jokaista senttimetriä sinussa.
Olet laihtunut.

Vai oletko?
Oletko yhtään sen pienempi kuin viime viikolla? En ole nähnyt sinua ilman kehoasi peittäviä kankaita melkein kahteen kuukauteen, koska kaikki energiani on mennyt ruokailuista selviämiseen ja yrityksiin normalisoida elämäni.
Tänään suutelin pitkästä aikaa sinun rintakehääsi. Luista rintakehääsi. Näkyivätkö luusi viime kerralla näin selvästi? Olivatko varjot näin syvät?

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m72nrk5FOK1rb5ojlo1_400.jpg

Käteni törmäsivät vasten teräviä lantioluitasi.
Etsivät vatsaa, mutta eivät löytäneet mitään.
Et voi enää painaa sitä hieman yli 67 kiloa, minkä ainakin väitit painaneesi kuukausia sitten. Vai olenko minä isontunut niin, että näen sinut nyt kahta pienempänä kuin oikeasti olet?
Painoin eilen aamulla 52.3 kiloa. En minä voi olla niin iso, että näkisin sinut väärin.
Enhän...

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m5annwanRl1r4wsqho1_400.jpg

Sydämeni vielä lyödessä niin kovaa, että tunsin pyörtyväni, halasin sinua ja hengitin sisään tuoksuasi. Kosketin huulillani pehmeää ihoasi. Puristin vaaleita hiuksiasi sormieni välissä.
Minua pelottaa.
Älä lähde. Älä kuihdu pois. Tarvitsen sinua.
En tiedä, oletko tehnyt kaiken tarkoituksella. En edes tiedä, oletko oikeasti pienempi.
Pyörryttää.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m65eueTrgy1qkabz1o1_500.jpg

Katson ilmeitäsi, eleitäsi, jokaista liikettäsi. Etsin vihjeitä, muuttuneita liikeratoja.
Varautuneita ilmeitä.
Jotain.
Mutta sinä vain hymyilet, naurat, suutelet minua poskelle. Huulille. Kaulalle.
Katsot minua suoraan silmiin.
Enkä uskalla sanoa mitään, koska pelkään, että se saa sinut perääntymään.
Sulkeutumaan.
Ja lopulta katoamaan.

Rakastan sinua.
Oksettaa.

heinäkuuta 07, 2012

Jonkunlainen päivitys osastolta Oskarin kännykällä jota en osaa käyttää joten pahoittelen virheitä ja tönkköä ulkoasua. Ja päätin suosiolla jättää sellaiset hienoudet kuin pilkut pois koska vihaan kosketusnäyttöjä kun en ikinä osu oikeaan kirjaimeen tai merkkiin ja se turhauttaa. Joten yritän pitää tämän mahdollisimman yksinkertaisena! Tällä viikolla on tuntunut siltä että alan jotenkin pääsemään käsiksi siihen suurinpaan mörkööni vaikka en edelleenkään ymmärrä mistä se on saanut alkunsa ja miksi. Ja pelottaa myös että vaikka saisinkin tuon ahdistuksen ja itsetuhon aiheuttajan rajattua ja tunnistettua niin se jää jotenkin silti vaikuttamaan toimintaani tuhoavalla tavalla. Se aiheuttaa syyllisyyttä ja usein tuntuu siltä että jotenkin pettäisin Oskaria. Pelkään että Oskari luulee omien kieroutuneiden ajatusteni johtuvan itsestään vaikka ei se ole niin. Olen syönyt joka päivä kaiken minkä on pitänyt jo niin monena päivänä peräkkäin että sekosin laskuissa. En tiedä olenko välttämättä merkittävästi onnellisempi nyt mutta ainakaan aamuisin ei enää onneksi turvota ja nyt näen itselleni myös jonkinlaisen tulevaisuuden. Syksyllä alkava uusi koulu pelottaa enkä tiedä miten selviä kouluruokailusta. En pysty. Tai ehkä en vain halua pystyä. Pystyinhän minä olemaan monta päivää ilman ruokaakin ja liikkumaan samalla todella paljon. Kävelemään loputtomia kilometrejä vatsa tyhjänä ammottavana aukkona. Ehkä pystyn syömäänkin. Tästä piti tulla lyhyt päivitys mutta olisi niin paljon muutakin sanottavaa. Oskarilla on syntymäpäivä 16.7. enkä ikinä anna anteeksi itselleni jos en pääse kotiin silloin. Ja toivon että silloin voin kirjoittaa enemmä koska puhuminen ei vain auta samalla tavalla kuin kirjoittaminen. Kirjoittamisen jälkeen ne asiat ovat mustaa valkoisella ja ne voi jättää taakseen mutta sanottuja sanoja ei näe. Ne jäävät aina ilmaan häiritsemään. En tiedä miltä tämä merkintä tulee näyttämään mutta toivon että siitä saa jotain selvää eikä mitään jäänyt pois! Halusin päivittää jotain koska edellisestä merkinnästä on jo muutama viikko. Ja tästä vuodesta on nyt kulunut yli puolet. Yritän olla ajattelematta että olen vain heittänyt päiviä hukkaan sillä olenhan minä saanut paljonkin aikaiseksi. Ja nyt yritän olla ajattelematta miten kamalalta tämä merkintä näyttää mutta en uskalla yrittää hienosäätää tätä tekstiä ja ehkä tärkeintä on kuitenkin se että kirjoitan jotain. Toivon että olette pystyneet nauttimaan kesästä! Minä jatkan ainakin vielä hetken ajan kesääni täällä.