kesäkuuta 21, 2012

Say when

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m5soe7rGj41qlh6r3o1_500.jpg

Yllätysten yllätys! =)
Pääsin juhannukseksi kotiin ja joudun lauantaina palaamaan takaisin osastolle, mikä suututtaa jo nyt, mutta olen iloinen kun sain erityisluvan viettää kotona edes nämä kaksi kokonaista päivää! Tämän kotiintulemisen takia päivittäistä kalorimääräni nostettiin kahdellasadalla ja aluksi olin kieltäytyä.
Tämä on vain teidän kaikkien kieroutunut suunnitelma saada minut syömään enemmän ja enemmän ja enemmän kunnes räjähdän.
Ahdistuin. Itkin. Pelkäsin. Mutta joka kerta, kun ryhdyin selittämään vanhemmilleni ja Oskarille miksi se parisataa ylimääräistä kaloria oli liikaa, kuulin itsekin miten älyttömiä selitykseni olivat. Joten söin ja söin ja söin. Ja ihan sama vaikka se paino olisi taas vain lisää vesipainoa: pääasia on se, että tämän yön ja seuraavan ja sitä seuraavan saan nukkua Oskarin vieressä ja herätä Oskarin viereltä.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m59z5mgV5O1qdiwwyo1_500.jpg

Ajatukset ovat edelleenkin melkein kuukauden jälkeen sekaisin kaikesta.
En pidä yhtään siitä, miten turvonneeksi tunnen oloni joka ikinen päivä. Posket, kaula ja etenkin vatsa. Aamulla olo on jotenkin tukkoinen, vaikea, tahmea. Olen hidas ja väsynyt. Jokaisen ruokailukerran jälkeen vatsa tuntuu vastenmieliseltä ja haluaisin tehdä siihen pienen viillon, mistä kaikki sisään ahtamani ruoka valuisi hiljaa pois kenenkään huomaamatta. Mutta lupasin yrittää parantua enkä ole vielä antanut kaikkeani, joten minulla ei ole lupaa luovuttaa.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m5o9peUcTx1qdphjqo1_500.jpg

Päivittäiset puhelut Oskarin kanssa ovat pelastaneet niin monelta... Olen osastolle mentyäni useasti miettinyt Oskarin roolia tässä kaikessa likaisessa ja sotkuisessa. Ja etenkin sitä, miten se jaksaa tätä. Saatan olla ihan yhtä syömishäiriöinen kymmenenkin vuoden kuluttua: eikö sitä kaduta tuhlanneensa nuoruuttansa minunlaiseen...

Olen nyt kaksi kertaa istunut pehmeällä tuolilla ja tuntenut oloni tukalaksi.
Milloin uskot syömisongelmiesi ensimmäistä kertaa alkaneen?
Yläasteella.
Onko sulla ajatusta siitä, miksi nuo ongelmat alkoivat?
On. Ei.
Mitä odotat osastohoidolta? Millaisena näet tulevaisuutesi?
Että pääsen pois. Emmä tiedä.
Eri tavalla kuin ennen ku tulit osastolle?
Ehkä.

 http://25.media.tumblr.com/tumblr_m5gpah2lpF1ro91xmo1_500.jpg

Niin paljon kaikkea, mitä en pysty sanomaan ääneen enkä edes tiennyt, että ne asiat kuolisivat joka kerta huulilleni. Luulin vain, että ne ovat asioita, joista en mielelläni puhu, mutta jos on ihan pakko niin pystyn siihen. En oikeasti ole ollut tietoinen siitä määrästä pelkoa ja kuvotusta mitä koen asioista, joissa ei muiden kohdalla ole mitään outoa.
Mutta ne asiat tekevät minusta sairaan.
Väärän.
Likaisen.
Ihan varmasti tekevät.
Ja sen lian yritin näännyttää pois. Kun vatsa oli pieni, vaaleanpunainen möykky, joka ei enää jaksanut huutaa ja itkeä vaan tyytyi kurjaan sivurooliinsa, ajattelin olevani puhdas. Ajattelen edelleen.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m42slauybh1rw9euao1_500.jpg

Mutta nyt yritän jotain muuta ja voin vain toivoa, että halu näännyttää itseni vähentyy. Ehkä joskus jopa katoaa. Päivitän huomenna tai ylihuomenna lisää: nyt haluan nauttia Oskarin seurasta! Toivottavasti olette kaikki voineet mahdollisimman hyvin ja olette pystyneet nauttimaan kesästä rakkaittenne seurassa! =)

5 kommenttia:

Brosme kirjoitti...

Ihanaa kuulla sinulta itseltäsikin kuulumisia! Olen myös kiitollinen Oskarille, joka on jaksanut päivittää blogiasi (:

Ainahan nuo kysymykset tuntuu aluksi oudoille, ja tuntuu ettei koko tapaamisista ole mitään hyötyä (taidan kyllä nyt puhua vain omista kokemuksistani, anteeksi) Mutta ajan kansa sen pitäisi helpottaa. Hassua sanoa näin, koska käyn itse neuropsykologilla psykoterapiassa neurologian diagnoosin vuoksi...
Toivon, että pääset vielä eroon tuosta itseinhostasi. Tuntuu kurjalta lukea, että soimaat itseäsi noin :C
Jaksamisia ja haleja<3 Sekä hyvää juhannusta sinulle ja Oskarille! Viettäkää hyvä juhannus (:

- Brosme (kävin täällä ennen nimellä Hopeless)

Brosme kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista♥ Täytyy sanoa, että hymyilin aidosti kommenttisi ansiosta! (:
Hyvä myöskin kuulla, että olen ollut osa parantumisprojektiasi ilman, että itse olen edes tietoinen siitä :D Olen myöskin helpottunut, että minusta on ollut jotakin hyötyä kerrankin. Ja siitä vielä enemmän iloinen, että joku on vihdoinkin aidosti sitä mieltä!
Kiitos Miika, kiitos♥

elena kirjoitti...

Kirjotin pitkän kommentin mutta se katosi :/ joka tapauksessa, hyvää juhannusta sulle ja oskarille ja varmaan ajan kanssa pystyt enemmän terapiassakin puhumaan. Paraneminen ottaa aikaa, mutta se on sen arvosta. Tsemppiä <3 !

riri kirjoitti...

tietysti vatsa protestoi kun ei ole tottunut kunnon syömiseen vähään aikaan.
mä toivon että paranet vielä ja jaksat uskoa siihen, itsesi ja läheistesi vuoksi.
voimia sulle <3

elle kirjoitti...

Terapiassa puhuminen helpottuu toivottavasti aikanaan. Mahtavaa juhannusta sulle ja Oskarille, nauttikaa <3 Haleja :-)!