toukokuuta 23, 2012

Hold me secure in flight

Viikonloppu meni juuri niinkuin sen piti mennä ja miten sen ei pitänyt mennä.
En mä usko, että oikeasti halusin silloin lauantaiyöllä kuolla; halusin vain apua ilman, että mun varsinaisesti piti sitä pyytää.

Kahdeksan aikoihin sanoin siis näkemiin ystävilleni ja lähdin kotiin eikä mun suunnitelmissa ollut alunperin tehdä mitään. Paitsi olla syömättä.
Sitten kuitenkin tuntien valuessa ohi mua alkoi ahdistamaan ja jostain syystä vain päätin, että nyt on se päivä.
Klassinen lääkkeitä ja ranteet auki-yhdistelmä. Vessan lattialla täristessäni mulle tuli kamala olo siitä, että en ollut kertonut Oskarille, miten paljon mä sitä rakastan, joten soitin sille. Se kuuli heti etten ollut kunnossa, pyysi etten katkaise puhelua ja käski äitinsä soittaman ambulanssin.

En katkaissut puhelua, sen sijaan musta tuntui ihanan painottomalta, musta tuntui oikeasti siltä, että olin nousemassa ylös päin. Vessan lattia ei ollut kova, tuntui ihan kuin olisin ollut pilvien päällä. Eikä mulla ollut kylmä, musta tuntui ihanan lämpimältä. Sitten muistan yksittäisiä ääniä, en muista, että kukaan olisi koskenut muhun. Seuraavan kerran kuulin piipittäviä ääniä ja tunsin nenäletkun ulospäin hengittäessäni. Tajusin, että muhun varmaan tungetaan tälläkin hetkellä kalorilitkua. Se valuu mun vatsaan.

Musta tuntui ihan siltä kuin olisin edellisenä iltana ollut syömättä ja tehnyt äärettömän määrän lihaskuntoa ja samalla ollut kuumeessa. Katselin sekavana ympäri huonetta, äiti ja isä.
En muista milloin olisin viimeeksi halannut jompaa kumpaa vanhempaani niin pitkään. Kummatkin itkivät, minä en jaksanut. En ole koskaan tainnut tuntea oloni niin nöyryytetyksi ja alastomaksi, olisin niin halunnut olla sillä hetkellä näkymätön. Mutta jostain oudosta syystä en toivonut, että olisin kuollut.

Sain kuulla, että mua oltiin jouduttu monta kertaa elvyttämään lauantai-sunnuntai välisenä yönä, koska olin menettänyt niin paljon verta ja mun aliravittu keho ei meinannut kestää sitä ja lääkkeitä. Äiti, isä, Oskari ja sen äiti olivat onneksi joutuneet odottamaan teho-osaston ulkopuolella; olisi varmasti ollut raastavaa koko ajan uudestaan ja uudestaan kuulla se hälyttävä ääni, kun sydämeni lakkasi elämästä. Uskon, että jos mun olisi ollut tarkoitus kuolla, olisin kuollut. Selkeästi niin ei ole tarkoitus käydä, joten nyt mä haluan yrittää elää.

Maanantai meni kyynelten sekaisena: selitin kaikille kaiken ja ymmärsin, että mun ei olisi tarvinnut yrittää kestää kaikkea yksin. Ja että kukaan ei itke ulos pettymystä tai vihaa vaan halua auttaa. Eniten sattui katsoa, miten hajalla Oskari oli. Mä tiedän, että se syyttää kaikesta itseään eikä ymmärrä sitä, että olin se, joka ei ottanut tarpeeksi selvää laihduttamisesta ennen kuin aloitti sen. Ja että laihduttuani Oskarista tuli yksi niistä harvoista asioista, joiden takia jaksoin elää. Meidän yhteiset hetket on pitäneet mut hengissä vaikka välillä musta onkin tuntunut ällöttävän sairaalta sen seurassa.

Me keskusteltiin tästä blogista: mä halusin pitää tän, koska siitä on tullut tärkeä. Oskari ja N halusi, että poistan tän, koska se saattaisi saada mut palaamaan vanhaan. Mun vanhemmat antoi mun pitää tämän. Kaikesta huolimatta ne luottavat muhun edelleen ja tällä kertaa en aio pettää sitä luottamusta.

Olen nyt uudessa huoneessani ja pidän tästä asunnosta. Huomenna aamulla menen osastolle, harmittaa etten saa jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Mutta helpottaa, kun tiedän, että milloin ikinä olenkaan valmis palaamaan kotiin, Oskari on täällä odottamassa. Hän sai vanhemmiltaan luvan muuttaa tänne ja jos ei muu niin se on syy parantua: en halua, että Oskari masentuu takiani. Hänen vanhempansa ottivat riskin päästäessään Oskarin muuttamaan vieraaseen kaupunkiin, missä ainut ihminen, jonka hän tuntee, joutuu osastolle. Enkä halua pettää heidänkään luottamustaan.

Anemone Nemorosa: En kertonut sinulle oikeaa koulua, mitä kävin, koska ajattelinkin, että yrittäisit selkäni takana saada minut hoitoon silloin kun en itse vielä ollut siihen valmis. Ensiksi tuntui pahalta, kun valehtelin sinulle, mutta nyt olen vain helpottunut. Arvostan huolenpitoasi, mutta usko kun sanon: jos joku haluaa kuolla, se aikoo tehdä sen vaikka olisit koko ajan samassa huoneessa vahtimassa. Ei ole sinun tehtäväsi pelastaa jokaista syömishäiriöistä, mikä on sekä hyvä että huono asia, mutta toivon, että oppisit ottamaan sen hyvänä asiana. Neuvoja saa ja voi antaa, mutta et voi tehdä päätöksiä muiden puolesta. Vaikka minut olisikin saatu hoitoon monta kiloa sitten, se ei tarkoita, että olisin nyt parantumaan päin, koska en välttämättä itse vielä kokisi itseäni valmiiksi siihen muutokseen. Mä toivon, että et loukkaannu tästä: toivon vain, että ymmärtäisit ettei se "auttaminen" ole aina auttamista etkä ole vastuussa kenenkään muun elämästä kuin omastasi!

Teille muille, jotka ilmaisivat huolensa... Olen sanaton. Kiitos<3 Äitini todella on ihana ja olen onnellinen, kun minulla on tälläinen turvaverkko. Ja siihen turvaverkkoon kuuluvat myös ne, jotka ovat minua tämän blogin kautta tukeneet. Kiitos teille. Oikeasti.

Huominen osasto jännittää, mutta ei pelota. Tämän yön saan nukkua Oskarin vieressä, en tiedä milloin seuraavalla kerralla nukumme vierekkäin. En ehdi avaamaan mitään muuttolaatikoita, en ehdi pakkaamaan vanhoja tavaroita. Tänään olen syönyt aamulla sairaalassa, päivällä täällä normaalia, lämmintä ruokaa. Iltapala pitäisi syödä kohta ja syön sen ihan mielellään.

Tänään aamulla minulta otettiin mittoja ja arvoja enkä olekaan 175 cm pitkä vaan 179 cm. Ja tänään aamulla painoin 49,6 kiloa eli BMI 15,5. Pelottavia numeroita. Pelkään, että ensi kerralla oikeasti kuolen. Kun mä katsoin tänään automatkalla Oskaria - sen vaaleaa tukkaa ja auringonsäteitä sen iholla - tiesin, että mun pitää olla täällä ja elää. Ei mun tarvitse lihoa samalla tavalla kuin lihoin vuosia sitten, koska nyt mä haluan selvittää ne asiat, miksi lihoin ja myös ne, miksi laihduin. Ne laihdutetut kilot ei tehneet musta yhtään sen onnellisempaa, joten nyt täytyy kokeilla jotain uutta.

Niinkuin sanoin jo, kiitos teille, jotka olette jaksaneet minua tukea<3 Olen saanut monet huolestumaan, mutta nyt toivon, että tulevaisuudessa en aiheuta samanlaisia harmaita hiuksia kenellekään.
Haluan parantua ja aion parantua.

En tiedä, milloin pystyn päivittäämään seuraavan kerran, mutta yritän kertoa kuulumisistani mahdollisimman pian! Tervetuloa uudet lukijat ja vielä kerran kiitos.

30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin onnellinen puolestasi, että pääset hoitoon. Nyt ainakin sait sitä kaipaamaasi apua ja apua, jota minäkin olin sinulle toivonut. Ehkä et sellaisella tavalla, mitä toivoin, mutta kuitenkin..
Jännittävää, että vaikken sinua tai Oskaria sen paremmin tunne, niin jotenkin osaan kuvitella teidän tunteet ja ajatukset tällä hetkellä. Sinusta, Miika, on tullut minulle todella tärkeä, kun oon näitä tekstejä lukenut. Toivon todellakin, että paranet ja olisit onnellinen. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että olet ihan oikeassa paikassa ja oikealla tiellä. Kaikkea hyvää ♥

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinulle ja tärkeille ihmisillesi! <3

Aino kirjoitti...

Tuli ihan älyttömän hyvä mieli kuin luki tota kirjoitusta. Hyvä että kaikki on paranemaan päin. Tästä se lähtee! ^^

Hopeless kirjoitti...

Kiitos Miika, että sä olet elossa. Mä en ole pitkään aikaan parkunut näin paljon mitä nyt. Mä olen niin helpottunut, että sä pääset osastolle.

Miika kirjoitti...

Anonyymi 1: Kiitos<3 Kauniit sanasi saivat mut hymyilemään ja toivon, että voin tulevaisuudessa saada sinutkin hymyilemään, koska aion oikeasti parantua. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta en halua kuollakaan! Ehkä kaikki vielä päättyy hyvin =)

Anonyymi 2: Kiitos kovasti<3 Teen kaikkeni, jotta ei tarvitsisi enää palata pimeään!

Chloe kirjoitti...

Voiiiii pikkunen ♥ Oon niin helpottunut että oot kunnossa :>>>

Onneksi pääset hoitoon, mä oon ollu niin huolissani, koska sun teksteistä vain huokui sitä jotain... en tiiä mitä, mut tätä mä koko ajan odotin.

Onneksi sulla on O <3 Vaikuttaa kyllä niin upeelta tyypiltä.

Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä paranemiseen ♥ Ansaitset paremman elämän kuin tää syömishäiriöhelvetti.

kirsikkatyttö kirjoitti...

Oon tajuttoman onnellinen, että oot päättänyt parantua ja saat siihen apua.. Tsemppiä! <3

Mary kirjoitti...

Nyt itken ilosta.
Olen niin onnellinen puolestasi, että vihdoin ymmärsit että sinun kuuluu jäädä, elää, kokea ja nähdä kaikkea hyvää.
Joskus vain täytyy käydä harmillisen pohjalla sen tajutakseen.
Mutta kuinka vahva oletkaan,
niin tajuttoman vahva.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, kaikkea kaunista ja aurinkoista, paljon voimia ja halauksia ja parempia päiviä. ♥

Chloe kirjoitti...

Nii, pelkään että tästä kesästä tulee yhtä painajaista :(
kiitos ♥

lumottu kirjoitti...

Ihana kuulla sinusta. :) Tuhannesti tsemppejä osastolle, toivottavasti saisit pikkuhiljaa elämästä kiinni!

Vaiennut kirjoitti...

Olen hyvin, hyvin onnellinen puolestasi. Pelkäsin niin paljon, että menettäisimme sinut. Vaikka en tunne sinua kuin täältä blogista, voin sanoa täysin vilpittömästi, että välitän sinusta ja toivon parasta. Aina olet minuakin jaksanut tukea kommenteillasi, lämmin kiitos siitä. Jos koskaan haluat jutella, kuuntelen. Pidä läheiset luonasi ja katse huomisessa, tarvitset enemmän voimia kuin koskaan. Uskon, että kaikki kääntyy parempaan, kun saat apua ja jaksat taistella. Älä Miika luovuta koskaan, sun kaltaista ei ole missään. Halaus ja hurjasti voimia sinulle, Oskarille ja perheellesi <3

Anemone Nemorosa kirjoitti...

Voi luoja. Kuten jo sanoin, anteeksi että puutuin niin paljon asiaan vaikka tiesin ettei se minulle kuulu. Oon kertonut sulle että olin itsekin vaarassa kuolla omaan anoreksiaani, siksi en voinut sietää ajatusta että niin kävisi sulle... Anteeksi, en voinut mitään, koska todella huolestuin, selvästikin liikaa, joten toivon että ymmärrät ja annat anteeksi<3 Älä vihaa mua ethän?
Nyt oon vain niin helpottunut kaikesta mitä tässä kerroit etten löydä taaskaan sanoja... Sanotaan siis vain että paljon voimia Miika! Muista että olin vain epätoivoinen, enkä koskaan tarkoittanut mitään pahaa<3

Anonyymi kirjoitti...

Olen sanaton. Kauheaa, että teit niin äärimmäisen teon, saadaksesi apua. Toivon todella, ja myöskin tiedä, että tästä on suunta vain ylös päin. Voimia ja tsemppiä! Toivon, että pian taas jaksat tanssia ja tästä blogista tulee se miksi tätä luulin ;)

Voimia myös sinun läheisillesi, jotta heillä olisi voimia tukea sinun parantumistasi.

Anemone Nemorosa kirjoitti...

Ainiin, pakko vielä sanoa... Pelkäsin juuri tuota että valehtelisit. Mutta tosiaan kun ensimmäistä kertaa valitin susta, tein sen silloin kun sulla oli se hetki että yritit syödä normaalisti, koska ajattelin että silloin hyväksyisit avun.

Tiedän etten voi pelastaa kaikkia keitä haluaisin. Sillä hetkellä se vain tuntui oikealta, toivottavasti tajuat mua... En nimittäin haluaisi alkaa katumaan tai häpeämään sitä että yritin tehdä oikein.. Joka tapauksessa onneksi sä olet nyt vihdoinkin turvassa, se on kaikkein tärkeintä!:)

elena kirjoitti...

Oon tosi onnellinen sun puolesta. Voisin halata sua, mutta saat tyytyä nyt vaan virtuaalihaliin. Uskon, että pärjäät ja pystyt siiihen. Eikä ole aina pakko jaksaa tai pystyä, sulla on tukiverkkoa täällä ja kotikulmilla niin paljon. Bloggerista löytyy myös tosi paljon paranemismyönteisiä hyviä blogeja, voin vaikka linkkailla sulle muutaman jos tahdot :)

hedgehog kirjoitti...

Ihanaa kuulla että pääset hoitoon, saat aikaa ittelles siellä osastolla ja voit miettii mitä teet, onko se oikeesti oikein ja hyvä asia, tarviiko sun laihtua? Toivottavasti osastojakso menis hyvin, toivottavasti voit olla sen jälkeen edes hippusen verran onnellisempi! :3

vale kirjoitti...

Mä olen oikeastaan aika ylpeä susta (voiko näin edes sanoa - olen vain lukenut tätä touhuasi pitkään sanomatta mitään) kun osaat suhtautua tästä toipumiseen (jos niinkään voi sanoa) oikealla tavalla ja jopa jotenkin posittiivisella sävyllä.

Koeta kerätä painoa tasaisesti ja niin edespäin. Pärjäile.

ps. mulle on väitetty, että olisin verbaalisesti lahjakas, mutta sekin taito katoaa kommentoidessa.

lauralily kirjoitti...

Tosi ihanaa että oot kunnossa! Oon oikeesti tosi onnellinen sun puolesta ja nyt oikeesti ajattelet että mikä on sulle hyväksi ja yritä parantua sen mukaan. Kyl sä tästä selviit ku saat kaiken sun tarvitseman avun ja sulla on paljon ihmisiä tukemassa sua.

Anonyymi kirjoitti...

Rupesin itkemään kun luin tätä, ihanaa että sä pääset hoitoon.
Kaikkea hyvää sulle elämääsi♥

E kirjoitti...

Mä en muista millon mä olisin viimeks itkeny näin paljon, ku tätä lukiessa... Harmittaa kun mä en oikeestaan osaa nyt sanoa mitään. Ihan kamalasti voimia, pärjäile ♥

keiju kirjoitti...

Ihanaa Miika,että olet elossa!
Mukava myös kuulla että pääset hoitoon. Sä paranet kyllä♥

unknown kirjoitti...

Ihanaa että oot kunnossa ja saat apua ! Koita pitää tätä paranemis tahtoa päällä, välillä on vaa liian helppoa luisua takaisin vanhoihin tapoihin..
Uskon, että sä kyllä pystyt paranemaankin, kun oot noin paljon saanu laihdutettuakin.
Tosi paljon voimia ! ♥

http://demonsfromyourpast.blogspot.com/

Hopeless kirjoitti...

Miika sun ei tarvitse pyytää mitään anteeksi. Mä en ole sulle vihainen, enkä mitään muutakaan kamalaa. Mä olen lähinnä kiitollinen siitä, että sä olet olemassa edelleen. Ei sun sydän ansaitse lopettaa tätä kaikkea. Vaikka tuntuisikin siltä aina välillä niin muista, että aina on joku joka välittää sinusta. Ja mä todellakin olen siitäkin onnellinen, että sä itse sanot haluavasi parantua. Mä en nimittäin sitä kuullut kertaakaan ystävältäni.
Mä olen sulle kiitollinen siitä, että sä olet jaksanut piristää ja potkinut mua eteenpäin, vaikka itselläsi on ollut tuhat kertaa enemmän syitä olla niin tekemättä niin. Olen myöskin kiitollinen sun perheelle, että antoivat sun jatkaa kirjoittamista. Olisi nimittäin kamalaa ellei saataisi kuulla susta enää mitään.
Haleja ja jaksamista, niitä sä tarvitset♥

H kirjoitti...

Kosketit tällä kirjoituksella niin paljon, etten voi oikeen sanoakaan. Ihanaa että olet elossa,hengissä, siellä toisen ruudun takana ottamassa ensimmäistä askelta kohti niin paljon parempaa tulevaisuutta!:)

Sait mut hymyilemään tän postauksen lopulla, tuli vain niin käsittämättömän hyvä mieli siitä, että sä vihdoinkin haluat parantua ja ennenkaikkea elää. Ja vaikka takaiskuja ja notkahduksia tulisikin, niin älä vaan ikinä luovuta, sä pääset kyllä vielä pinnalle!

Kaikkea hyvää!<3

elle kirjoitti...

Kyynel vierähti poskelle, kun huomasin sun päivittäneen. Ihana kuulla, että olet hengissä :-) Teksti veti sanattomaksi, joten tyydyn sanomaan pelkästään tärkeimmän:

Kaikkea hyvää sinulle ja Oskarille <3 Aurinkoisia ajatuksia, haleja, iloa, tukea. Oot arvokas.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Miika,
Onneksi olet kunnossa, huoli oli suuri. Oot kaikille niin tärkee, älä unohda sitä. Sun elämässä on paljon tärkeitä ihmisiä ja asioita, pidä niistä kiinni. Ja nyt keskity omaan hyvinvointiin, teillä on Oskarin kanssa vaikka mitä edessä. Voimahaleja. -A

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa että pääset hoitoon.
Mieleeni tuli, että aiotko kirjoittaa yhä tähän blogiisi taivaltasi kohti paranemista?

invisible kirjoitti...

todella paljon voimia sinulle <3
älä luovuta koskaan. olet arvokas.

Maunotar kirjoitti...

Voi että, tä merkintä sai mut itkemään ensin surusta, sitte liikutuksesta ja lopulta ilosta. Ihanaa, että haluut ja aijot parantua! Paljon voimia ja iiisot halit sulle täältä päin! ♥

beautiful kirjoitti...

...ja itku jatkuu tuon edellisen merkinnän tiimoilta.

Jos mä tuntisin sut, jos tietäisin missä sä asut, mä tulisin halaamaan sua. Mä tulisin sinne nyt heti ja halaisin sua, eikä mun tarttis sanoa mitään. Mä vain halaisin hetken, toisenkin ja hymyilisin.