toukokuuta 23, 2012

Hold me secure in flight

Viikonloppu meni juuri niinkuin sen piti mennä ja miten sen ei pitänyt mennä.
En mä usko, että oikeasti halusin silloin lauantaiyöllä kuolla; halusin vain apua ilman, että mun varsinaisesti piti sitä pyytää.

Kahdeksan aikoihin sanoin siis näkemiin ystävilleni ja lähdin kotiin eikä mun suunnitelmissa ollut alunperin tehdä mitään. Paitsi olla syömättä.
Sitten kuitenkin tuntien valuessa ohi mua alkoi ahdistamaan ja jostain syystä vain päätin, että nyt on se päivä.
Klassinen lääkkeitä ja ranteet auki-yhdistelmä. Vessan lattialla täristessäni mulle tuli kamala olo siitä, että en ollut kertonut Oskarille, miten paljon mä sitä rakastan, joten soitin sille. Se kuuli heti etten ollut kunnossa, pyysi etten katkaise puhelua ja käski äitinsä soittaman ambulanssin.

En katkaissut puhelua, sen sijaan musta tuntui ihanan painottomalta, musta tuntui oikeasti siltä, että olin nousemassa ylös päin. Vessan lattia ei ollut kova, tuntui ihan kuin olisin ollut pilvien päällä. Eikä mulla ollut kylmä, musta tuntui ihanan lämpimältä. Sitten muistan yksittäisiä ääniä, en muista, että kukaan olisi koskenut muhun. Seuraavan kerran kuulin piipittäviä ääniä ja tunsin nenäletkun ulospäin hengittäessäni. Tajusin, että muhun varmaan tungetaan tälläkin hetkellä kalorilitkua. Se valuu mun vatsaan.

Musta tuntui ihan siltä kuin olisin edellisenä iltana ollut syömättä ja tehnyt äärettömän määrän lihaskuntoa ja samalla ollut kuumeessa. Katselin sekavana ympäri huonetta, äiti ja isä.
En muista milloin olisin viimeeksi halannut jompaa kumpaa vanhempaani niin pitkään. Kummatkin itkivät, minä en jaksanut. En ole koskaan tainnut tuntea oloni niin nöyryytetyksi ja alastomaksi, olisin niin halunnut olla sillä hetkellä näkymätön. Mutta jostain oudosta syystä en toivonut, että olisin kuollut.

Sain kuulla, että mua oltiin jouduttu monta kertaa elvyttämään lauantai-sunnuntai välisenä yönä, koska olin menettänyt niin paljon verta ja mun aliravittu keho ei meinannut kestää sitä ja lääkkeitä. Äiti, isä, Oskari ja sen äiti olivat onneksi joutuneet odottamaan teho-osaston ulkopuolella; olisi varmasti ollut raastavaa koko ajan uudestaan ja uudestaan kuulla se hälyttävä ääni, kun sydämeni lakkasi elämästä. Uskon, että jos mun olisi ollut tarkoitus kuolla, olisin kuollut. Selkeästi niin ei ole tarkoitus käydä, joten nyt mä haluan yrittää elää.

Maanantai meni kyynelten sekaisena: selitin kaikille kaiken ja ymmärsin, että mun ei olisi tarvinnut yrittää kestää kaikkea yksin. Ja että kukaan ei itke ulos pettymystä tai vihaa vaan halua auttaa. Eniten sattui katsoa, miten hajalla Oskari oli. Mä tiedän, että se syyttää kaikesta itseään eikä ymmärrä sitä, että olin se, joka ei ottanut tarpeeksi selvää laihduttamisesta ennen kuin aloitti sen. Ja että laihduttuani Oskarista tuli yksi niistä harvoista asioista, joiden takia jaksoin elää. Meidän yhteiset hetket on pitäneet mut hengissä vaikka välillä musta onkin tuntunut ällöttävän sairaalta sen seurassa.

Me keskusteltiin tästä blogista: mä halusin pitää tän, koska siitä on tullut tärkeä. Oskari ja N halusi, että poistan tän, koska se saattaisi saada mut palaamaan vanhaan. Mun vanhemmat antoi mun pitää tämän. Kaikesta huolimatta ne luottavat muhun edelleen ja tällä kertaa en aio pettää sitä luottamusta.

Olen nyt uudessa huoneessani ja pidän tästä asunnosta. Huomenna aamulla menen osastolle, harmittaa etten saa jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Mutta helpottaa, kun tiedän, että milloin ikinä olenkaan valmis palaamaan kotiin, Oskari on täällä odottamassa. Hän sai vanhemmiltaan luvan muuttaa tänne ja jos ei muu niin se on syy parantua: en halua, että Oskari masentuu takiani. Hänen vanhempansa ottivat riskin päästäessään Oskarin muuttamaan vieraaseen kaupunkiin, missä ainut ihminen, jonka hän tuntee, joutuu osastolle. Enkä halua pettää heidänkään luottamustaan.

Anemone Nemorosa: En kertonut sinulle oikeaa koulua, mitä kävin, koska ajattelinkin, että yrittäisit selkäni takana saada minut hoitoon silloin kun en itse vielä ollut siihen valmis. Ensiksi tuntui pahalta, kun valehtelin sinulle, mutta nyt olen vain helpottunut. Arvostan huolenpitoasi, mutta usko kun sanon: jos joku haluaa kuolla, se aikoo tehdä sen vaikka olisit koko ajan samassa huoneessa vahtimassa. Ei ole sinun tehtäväsi pelastaa jokaista syömishäiriöistä, mikä on sekä hyvä että huono asia, mutta toivon, että oppisit ottamaan sen hyvänä asiana. Neuvoja saa ja voi antaa, mutta et voi tehdä päätöksiä muiden puolesta. Vaikka minut olisikin saatu hoitoon monta kiloa sitten, se ei tarkoita, että olisin nyt parantumaan päin, koska en välttämättä itse vielä kokisi itseäni valmiiksi siihen muutokseen. Mä toivon, että et loukkaannu tästä: toivon vain, että ymmärtäisit ettei se "auttaminen" ole aina auttamista etkä ole vastuussa kenenkään muun elämästä kuin omastasi!

Teille muille, jotka ilmaisivat huolensa... Olen sanaton. Kiitos<3 Äitini todella on ihana ja olen onnellinen, kun minulla on tälläinen turvaverkko. Ja siihen turvaverkkoon kuuluvat myös ne, jotka ovat minua tämän blogin kautta tukeneet. Kiitos teille. Oikeasti.

Huominen osasto jännittää, mutta ei pelota. Tämän yön saan nukkua Oskarin vieressä, en tiedä milloin seuraavalla kerralla nukumme vierekkäin. En ehdi avaamaan mitään muuttolaatikoita, en ehdi pakkaamaan vanhoja tavaroita. Tänään olen syönyt aamulla sairaalassa, päivällä täällä normaalia, lämmintä ruokaa. Iltapala pitäisi syödä kohta ja syön sen ihan mielellään.

Tänään aamulla minulta otettiin mittoja ja arvoja enkä olekaan 175 cm pitkä vaan 179 cm. Ja tänään aamulla painoin 49,6 kiloa eli BMI 15,5. Pelottavia numeroita. Pelkään, että ensi kerralla oikeasti kuolen. Kun mä katsoin tänään automatkalla Oskaria - sen vaaleaa tukkaa ja auringonsäteitä sen iholla - tiesin, että mun pitää olla täällä ja elää. Ei mun tarvitse lihoa samalla tavalla kuin lihoin vuosia sitten, koska nyt mä haluan selvittää ne asiat, miksi lihoin ja myös ne, miksi laihduin. Ne laihdutetut kilot ei tehneet musta yhtään sen onnellisempaa, joten nyt täytyy kokeilla jotain uutta.

Niinkuin sanoin jo, kiitos teille, jotka olette jaksaneet minua tukea<3 Olen saanut monet huolestumaan, mutta nyt toivon, että tulevaisuudessa en aiheuta samanlaisia harmaita hiuksia kenellekään.
Haluan parantua ja aion parantua.

En tiedä, milloin pystyn päivittäämään seuraavan kerran, mutta yritän kertoa kuulumisistani mahdollisimman pian! Tervetuloa uudet lukijat ja vielä kerran kiitos.

toukokuuta 22, 2012

Sain Miikan poikaystävän avustuksella hänen tietokoneensa auki ja löysin tämän päiväkirjan. En ole ehtinyt lukea kuin muutaman merkinnän ja minun on vaikea uskoa, että poikani on todella kirjoittanut ne.
Aluksi ajattelin, että vain suljen tämän, mutta sitten luin teidän kommenttejanne ja huomasin, miten huolissaan monet ovat olleet. Olin vihaisena olettanut, että Miika on tänne kirjoittanut pahaa oloaan ja muut olisivat tukeneet häntä väärällä tavalla kehuen syömättömyydestä tai muusta, sillä sellainen kuva syömishäiriöisten nettipäiväkirjoista annetaan. Mutta olin hämmästynyt ja huojentunut huomatessani, että tuo kuva ei onneksi pidä aina paikkaansa: se, miten te olette Miikaa tukeneet on uskomatonta ja haluan kiittää jokaista teistä.
 Miika on tällä hetkellä sairaalassa. Viimeisen kerran häntä jouduttiin elvyttämään sunnuntaiaamuna minkä jälkeen hänen tilansa on saatu jonkinlaiseen vakauteen, mutta etenkin aliravitsemustilasta johtuen Miikan tila voi taas huonontua. Tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalta nähdä oma pieni lapsensa kytkettynä niin moneen letkuun ja piipittävään laitteeseen. Toivon, että teistä jokainen miettisi omaa elämäänsä ja sitä tilaa, mihin on joko jo ajautunut tai on ajautumassa: kuinka monta iloisesti päättynyttä syömishäiriö-tarinaa olette lukeneet? Tarinaa, joiden päähenkilö on laihtunut ja ollut iloinen? Elänyt sen jälkeen laihana onnellisesti elämänsä loppuun? Teistä kukaan ei ansaitse sitä tuskaa, mitä tästä kaikesta aiheutuu! Nyt on niin paljon asioita selvittämättä, että en saa koottua ajatuksiani tämän paremmin, mutta lupaan, että minä tai Oskari pidämme teidät ajantasalla Miikan tilasta!

Terv. Miikan äiti

toukokuuta 18, 2012

Just go and never come back

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m432556AjM1qfvtszo1_500.jpg

Yritin äsken syödä. Oikeasti yritin.
Mutta joka kerta, kun levitin vähän lisää voita ruisleivän päälle, tunsin miten viha mun sisällä kasvoi kasvamistaan, kunnes sitten paiskasin koko saatanan leivän lattiaan.
Poimin sen ylös ja murensin sitä nyrkkieni välissä pieniksi muruiksi samalla, kun huusin sille miten inhoan ruokaa. Kysyin siltä onko se nyt iloinen, onko.
Onko vitun hauskaa sekoittaa mun pää.
Onko hauskaa, kun vihaan sitä niin paljon.
Onko sitä pakko olla olemassa.
On, mutta sitä ei ole pakko syödä.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_lz6t77CaiP1r4njepo1_500.jpg

Itkevä, vihasta tärisevä minä.
Lattialla voilänttejä ja pieniksi palasiksi murennettu ruisleipä.
Mä murruin ruisleivän edessä.
Ja tuijotin kännykkää keittiön pöydällä. Halusin soittaa äidille, kertoa kaiken. Kaiken, minkä se varmasti on huomannut, mutta mitä se ei halua ajatella.
Ei minun poikani. Minun poikani on aina saanut kaiken. Kaikki on aina ollut hyvin.

http://25.media.tumblr.com/tumblr_lyda4cknhQ1r8yohyo1_500.jpg

Mutta mä en soittanut.
Mietin liikaa. Pidin puhelinta kädessä liian pitkää, numero valittuna. Vain yksi painallus niin olisin saanut yhteyden äitiini. Jonka ainut lapsi mä olen. Lapsi, joka ei koskaan ikinä enää voi olla se viaton pikkupoika, koska on ikuisesti sotkenut elämäänsä pahaa.
Joten en soittanut vaan päätin, että yritän olla syömättä huomenna.
Koska tuo on ainoa ajatus, päätös, jolla saan mieleni edes jotenkin rauhoittumaan. 

toukokuuta 15, 2012

On crystal sand, we sleep hand-in-hand

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m1091n5Jaq1qj32lgo1_500.jpg

Sain haasteen, kiitos siitä<3

The Rules : 
Each tagged person must answer 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Millaisia hyviä puolia sinussa on ?
Osaan kirjoittaa ja yritän aina keksiä mahdollisimman paljon positiivista sanottavaa muista ihmisistä.

2. Odotatko jotain erityistä päivää ?
Tarinani viimeistä päivää, päättyi se sitten tänä vuonna tai 50 vuoden kuluttua. Haluan tietää, miten tämä kaikki päättyy.

http://userserve-ak.last.fm/serve/_/9116381/Alphabeat.jpg

3. Millaista musiikkia kuuntelet ?
Alphabeat, Owl City, Marina and the Diamonds...

4. Mitä tekemääsi kadut eniten ?
Jos olisin itse ollut vastuussa syntymästäni niin varmasti sitä. Vieritän kuitenkin syyn siitä vanhemmilleni.

5. Mihin kiinnität ihmisessä ensimmäiseksi huomiota ?
Silmiin ja huuliin: huulien läpi valuu sanoja, jotka silmät mahdollisesti osoittavat valheiksi.

6. Millainen perheesi on ?
Ihana<3

7. Onko sinulla tai perheelläsi lemmikkejä ?
Akvaariossa on kaloja...

8. Milloin ja miksi aloitit bloggaamisen ?
Vasta viime vuoden itsenäisyyspäivänä. Aloitin, koska halusin jonkun paikan, mihin kirjata ylös ajatuksia ja jotenkin paperinen, perinteinen päiväkirja tuntuu edelleenkin liian paljaalta ja suojattomalta. Vaikka kaikki nettiin kirjoittamanikin jättää jäljen...

http://25.media.tumblr.com/tumblr_lougkwsVCB1r0uc36o1_500.jpg

9. Missä näet itsesi ensi vuonna ?
Tällä hetkellä en usko, että olen elossa enää silloin. Joko kuolen alipainoni takia tai muun itsetuhon aiheuttamana.

10. Millaisia unelmia sinulla on ?
Unelmat liittyvät aina tulevaisuuteen, joten niitäkään ei juuri ole...

11. Onko sinulla esikuvaa ?
Kuka tahansa tasapainoinen, onnellinen ihminen kelpaa esikuvaksi. Sitten minä vain teen sairaan pääni avulla parhaani, että olisin täydellinen vastakohta.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m419nbrh091r0fx0po1_500.gif

Tapojeni mukaisesti tämäkin haaste jää tähän: tällä hetkellä mielessä pyörii vain se, pitäisikö minun viimein lähteä pois. Haluan kuolla. Haluan kuollakuollakuollakuolla.
Säälittävää etten vieläkään ole saanut aikaiseksi itsemurhaa. Paljon puhetta, vähän toimintaa. Jollain typerällä tavalla kuitenkin pelkään, että entäs jos minulle tuleekin ikävä O:ta, kun olen kuollut.
Vaikka kaiken sen tuskan ansaitsisinkin.

Miksi en osaa elää?

toukokuuta 08, 2012

BMI 16,4

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m0dxchAPqg1r3rofso1_500.jpg

Enkä edes yritä esittää enää ja kirjoittaa tänne, että olisin jotenkin pettynyt.
Se on 50.1.
Melkein numerolla neljä alkavissa luvuissa, jotka ovat liian alhaisia minulle, mutta joista ainakin yhden silti haluaisin nähdä vaa'an digitaalinäytöllä.

En ole enää varma tipunko itseasiassa ollenkaan
vai nousenko vain liian ylös.
Tuntuu painottomalta, mutta sitähän minä kai olenkin.
O luo minuun pelokkaita katseita. Jos jään muista jälkeen koulun käytävällä hän pysähtyy heti ja vilkuilee kauhuissaan ympärilleen.
Ihan kuin kuolisin heti, kun en ole hänen näkökentässään.

http://30.media.tumblr.com/tumblr_m2t3dhrO0l1qjnxoxo1_500.jpg

Olo on heikko.
Milloin syömisten poisjättämisestä tuli näin helppoa?
Laihdun ja laihdun vaikka en varsinaisesti ole millään dieetillä enkä jatkuvasti ajattele sitä, mitä saan syödä tämän päivän aikana.
Tai no, mietinhän minä kerran: aamulla. Sitten noudatan sitä suunnitelmaa ja herään taas aamulla ja tuntuu kuin olisin yön aikana juossut marathonin. 

http://29.media.tumblr.com/tumblr_ly7teexU311qb5t88o1_500.jpg

Sen kai pitäisi olla hyvä asia? Sitähän kaikki aina toivovat: kontrollia.
Minun kontrollini tappaa minut.
En enää edes oikeastaan ahmi ja vain harvoin minulla on nälkä tai tekee mieli jotain ruokaa.
En kai tunne enää mitään.
Kuolenko ennen kuin edes täytän 17 vuotta?

En tiedä mitä ajatella: en haluaisi kuolla, mutta haluaisin silti nähdä nelosella alkavan luvun.

toukokuuta 06, 2012

Forever yours

Taisin viiltää hieman liian syvältä.
Mutta tätähän mä aina halusin?
Kuitenkin ehkä haluaisin kävellä huomenna kouluun ja olla.
Jos puristan kahta toisistaan väkisin eroon viillettyä ihonpalasta yhteen niin palaavatko ne takaisin?

toukokuuta 02, 2012

Everything's nothing to me

http://27.media.tumblr.com/tumblr_m39uwd3nDw1qkabz1o1_500.jpg

Vappu tuli.
Vappu meni.
Minun vappuuni kuului se, etten syönyt maanantaina koko päivänä, illalla join liikaa liian nopeasti.
Tyttö, joka on ihastunut minuun, suuteli minua ja yritti avata housuni.
Tyttö tuntuu oudolta vasten minua, ulkonevia osia väärissä kohdissa.
Ei pahalla tytöt.
O suuteli minua ja avasi housuni.
Nukuin tiistaina kolmeen asti päivällä. Menin kotiin ja vietin ihanan vapun perheeni kanssa.
Söin kaksi munkkia.

Myöhemmin illalla lähdimme vanhempieni kanssa kävelylle ja tuntui pahalta olla niin sairas ja kieroutunut heidän vierellään.
Monta kertaa meinasin avata suuni ja kertoa kaiken, mutta vaikenin ja päätin, että on parempi olla hiljaa.
He syyttäisivät kuitenkin vain itseään kaikesta.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m35tdd3NH71qae7zoo1_500.jpg

Nälkä huutaa vatsassa.
Olen juonut energiajuoman aamupalaksi (siitä tuli jo n. 150 kaloria) ja syönyt kaksi luumutomaattia.
Olen tulossa kipeäksi tai olen jo kipeä. Kurkkuun sattuu, tuntuu kuumeiselta.
Kohta lähden kävelylle, ostan sokerittoman hiilidioksidilitkun, joka täyttää vatsalaukkuni hetkeksi ja nälkä katoaa.
En tiedä mihin normaali syöminen katosi?
Ehkä se tulee takaisin?