maaliskuuta 31, 2012

I'm fading my fast towards my last, I'm hurrying


Tätä on vaikea myöntää edes itselleni, mutta mä olen aivan äärimmäisen rajussa ahmimiskierteessä.
Sekopäisessä, loppumattomassa (pakko sen on loppua), oksennuksen ja tahmean ruoan sekasotkussa.
Olen ollut koko päivän yksin koton, tälle päivälle on muodostunut kaava:

Pukeudun, menen kauppaan, ostan herkkuja.
Tulen kotiin, vaihdan oloasuun, syön kaiken ostamani, oksennan.
Parin tunnin päästä pukeudun, menen toiseen kauppaan, ostan herkkuja.
Tulen kotiin, vaihdan oloasuun, syön kaiken ostamani, oksennan.
Parin tunnin päästä pukeudun, menen taas uuteen kauppaan, ostan herkkuja.
Tulen kotiin, vaihdan oloasuun, syön kaiken ostamani, oksennan.


En voi uskoa tätä ruoan määrää, minkä olen syönyt ja oksentanut.
En edes halua tehdä siitä listaa, koska haluan leikkiä kuin en muistaisi kaikkea sitä, minkä olen nähnyt turvonneena mössönä kipuavan ylös ja tippuvan sitten vessanpönttöön.

http://26.media.tumblr.com/tumblr_m1q6ukQOeo1rq5kx5o1_500.jpg

Jotenkin on sellainen olo, että minua ei ole enää huomenna.
Lääkekaapissa unilääkkeet.
Lääkekaapissa särkylääkkeet.
Niistä saisi kauniin seoksen, josta minun ei tarvitsisi enää koskaan nousta.
Se ajatus houkuttelee tällä hetkellä liikaa.
Mikä estää?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

O?

invisible kirjoitti...

eieiei Miika. <3

ahmiminen johtuu vain siitä, että olet syönyt aivan liian vähän. elimistösi on hätätilassa. tiedän sen järjettömän ahdistuksen, mikä siitä tulee, mutta älä anna sen viedä mukanaan. huomenna on uusi päivä. syö useammin ja enemmän niin ei tee mieli yhtä paljon ahmia.
lääkemömmöistä tulee vain paha olo ja pää kipeäksi, en suosittele. luultavasti joutuisit vain todella huonoon kuntoon ja sairaalaan.

voimia ja halaus sinulle <3
soita vaikka O:lle? jos se yhtään helpottaisi oloasi.

Hoitovirhe kirjoitti...

Miika sä et ny todellakaan katoa täältä yhtään mihinkään! Soita O'lle taikka laita mulle meiliä. Ihan mitä tahansa muuta, kunhan et vain katoa<3

Anemone Nemorosa kirjoitti...

Sä lupasit että oot täällä vielä kesällä. Se estäköön, josset mitään muuta keksi... Oo kiltti älä tee mitään pahaa.

kirsikkatyttö kirjoitti...

Mä tiedon ton kaavan ja tunteen! :( Älä missään nimes tee itelles mitään pahaa, tsemppiä!

elena kirjoitti...

Miks kaikki haluaa kuolla tänään? Mä halkea paloiksi ja valun repaleina viemäriin tästä avuttomuuden olosta, älä kulta pieni rakas ota niitä lääkkeitä. Se olisi ruma seos.

H kirjoitti...

Kukaan ei halua että sä katoat, eikä kukaan halua menettää suo joten pyydän, älä vaan tee itelles mitään. Vaikka kuinka tuntuis ettei jäljellä oo mitään niin siltikin, jaksa taistella! Jonain päivänä sä löydät sen valon joka tuntuu kadonneen kokonaan.

Sulla on vielä pitkä ja hyvä elämä edessäsi Miika, jos vaan uskot siihen. Paljon kaikkea jonka vuoksi todellakin kannattaa elää. Voimia<3

Vaiennut kirjoitti...

Ei. Olet mittaamattoman paljon arvokkaampi kuin mikään syömishäiriö, viha tai itseinho. Älä anna sen viedä sua. Kaikki on vielä pelastettavissa, elä helvetissä tee mitään itellesi.