tammikuuta 03, 2012

You're a face in the distance

http://28.media.tumblr.com/tumblr_lvuj4u3iZS1qa467xo1_500.jpg

En saa unta. Kaikki pyörii mielessä sekavana. Käyn läpi sanoja, ilmeita, eleitä, en ole edes varma tapahtuivatko ne kaikki tänään vai sekoitanko päivät päässäni.
Näin siis N:n eilen, koska tänään on jo tiistai.
Ja uskomatonta on, että hän ei edelleenkään tiedä itsetuhostani tai pääosasta syömisasioistani.
Puhuimme melkein ainoastaan siitä pahasta olosta, mikä aiheutti lihomiseni ja se pahaolo tuli luultavasti siitä, kun tajusin etten pidäkään tytöistä.


http://26.media.tumblr.com/tumblr_lwlys3QQbA1qgnp30o1_500.jpg

N oli eniten murheissaan siitä etten ollut kertonut hänelle aiemmin vaikka oli hän kai sen jollain tavalla aina tiennyt.
Ja kyllä minä tiesin, että häntä surettaisi se, koska kaikesta salailusta huolimatta hän on läheisin ystäväni ja ilmeisesti olen hänen läheisin ystävänsä.
Jotenkin tuon tykkäämis-asian suhteen en itsekään ehtinyt miettiä: ensiksi tapoin tunteeni syömällä, sitten laihduttamalla. En edes tiedä, miksi otin tuon asian niin vakavana, koska tiedän, että perheeni rakastaa minua joka tapauksessa. Jotenkin kai se tunne siitä ettei ole "normaali" ahdisti...

http://28.media.tumblr.com/tumblr_lo52u8NJi61qcqhwxo1_500.jpg

Mutta pimeimmät hetket, pelot, arkielämää harmaannuttavat asiat jäivät piiloon ja hyvä niin.
En halua huolestuttaa.
En halua satuttaa.
Siksi on parempi ettei kukaan tiedä, mitä päässäni oikeasti tapahtuu, mitä oikeasti ajattelen.
Se on aivan liian surullista.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en koskaan laihdu. Mutta eihän se ole oikea asenne.
En vain jaksa enää uskoa itseeni ja alitajunnassani olen päättänyt jo, että häviän joka kerta.
Pakko saada se positiivisuus takaisin, mikä minulla joskus oli.
Tänään satoi lunta ja hymyilin. Lumi tarkoittaa uutta mahdollisuutta, sitä että minulla on vielä aikaa saada itseni kuntoon ennen kesää.
Niin kauan, kun on lunta, olen turvassa.

Olen niin väsynyt, että on paha olo.
Pakko mennä nukkumaan. Ehkä huomenna onnistun.

9 kommenttia:

Vaiennut kirjoitti...

Minusta jokainen saa tykätä kenestä haluaa, niin on paras. Pois ne, jotka sen vuoksi arvostelevat.
Minullekkin lumi on rakkaus, puhdasta ja valkoista valoa, joka saa hymyilemään väkisinkin. Kumpa pääsisi pulkkamäkeen. Toivottavasti sait nukuttua :) Tsemppiä<3

silence kirjoitti...

Satutat enemmän kun et kerro. Ihmiset ovat huolissaan eivätkä saa vastauksia ja alkavat pian kuvitella omiaan jollet kerro totuutta.. helpottaisi sinua itseäkin, ei tarvitsisi jaksaa kantaa kaikkea yksin. Voimia!

emi__ kirjoitti...

Mullekkin lumi on uusi mahdollisuus ja myös se, että voin nähdä jotain uutta. Täällä se vaan ei taida pysyä ollenkaan. Siellä on varmaan talvisempaa ja sitä kautta tuo vähän uutta elämään. :)

emi__ kirjoitti...

Kiitos sulle ja voimia uuteen huomiseen. ♥

silence kirjoitti...

Joo se terapeutti oli aika kamala.. ja just tänään tekstasin sille ton viestin ja se vaan oli että "kiitos peruutuksesta". Eli nyt voisin alkaa etsiä uutta..

Mutta kaikki ei ole tuollaisia, ei sen takia kannata jättää sitä avunhakemista. Ja ensin ei terapeutille kuitenkaan hakeuduta eikä se oo mikään pakollinen juttu ja hoidon pystyy kuitenki aika helposti lopettamaan tai ainakin sitä työntekijää vaihtamaan. Voi.. se ei todellakaan mene niin että hoitaa itse ongelmat pois.. se puhuminen auttaisi niin paljon. En kadu mitään niin paljon kuin sitä etten hakenut apua ajoissa. Ja läheisetkin varmasti ymmärtäisivät. Voimia! ♥

kukkatyttö kirjoitti...

Psst sinä. Olet hyvä ihminen. Näen sen.

Tuen sinua, mutta en laihduttamisessa.

Mary kirjoitti...

Jotkut ihmiset ovat vain uteliaita ja haluavat siksi tietää toisen pahasta olosta.
Toiset eivät kestä totuutta siitä ja katoavat.
Mutta ne jotka _oikeasti_ välittävät sinusta, tahtovat tietää, usko minua.
Mua ainakin sattuu helvekosti jos tiedän että ystäväni on ollut todella masentunut ja hukassa enkä ole voinut auttaa.

komppaan kukkatyttöä, sä olet hyvä ihminen.

Vaiennut kirjoitti...

Kiitos<3 (vaikken oikein osaa kiittää kun itse olen niin rankasti eri mieltä :/ )
Aattelin että olisit vähintään 17, ehkä 18 :D
Oon samaa mieltä, että koulu on ihan jees paikka, näkee kavereita eikä ehdi istua koko päivää kotona syömässä... Ootko sie missä koulussa? :)
ps. komppaan edellisiä. Vaikutat oikeasti hienolta mieheltä. :)

KISSHA kirjoitti...

Liityin lukijaksi (: Sulla on paljon samanlaisia ajatuksia kun mulla!