tammikuuta 13, 2012

I have to have you

Olen ihan sekaisin.

http://26.media.tumblr.com/tumblr_lxnd8cDBff1r19gt9o1_500.jpg

Tiistaina mietin koko päivän, illan ja yön sitä olinko tehnyt virheen aiemmin. Päätin, että jos tulee uusi tilaisuus, en enää pakene. Aion kerrankin toimia niinkuin olen aina uneksinut toimivani: pelkäämättä ja liikoja miettimättä.
Tilaisuus tuli eilen, vaikka kyllä vähän avustin.
Näin, kun O meni vessaan. Seurasin perässä. Mun oli vain pakko saada tietää.

Kävin nopeasti vessassa ja jäin pesemään käsiä. Ikuisuus, toinen ikuisuus, kolmas, kunnes kuulin vessan oven avautuvan.
Mua ei ole ikinä pelottanut niin paljon. Ei ikinä. Mä tärisin, mun posket oli ihan punaiset, mun sydän tuntui siltä, kuin se olisi sillä hetkellä repimässä itseään irti rintakehästäni. Mä katsoin itseäni nopeasti peilin kautta silmiin ja vedin syvään henkeä. 

Kuolen. 
Ihan varmasti kuolen. 
Tämän jälkeen ei ole enää mitään. 
Epäonnistuin. Vain pimeää.

http://27.media.tumblr.com/tumblr_lxncuvZmSb1r19gt9o1_500.jpg

O pesi kädet, aina välillä me katsottiin toisiamme. Neljäs ikuisuus.
Sitten mun oli pakko tehdä jotain. Tiesin, että oli, joten kävelin O:ta kohti, kosketin sen leukaa ja suutelin sitä.
Ja mua pelotti, mä olin ihan varma, että kuolisin. Jos en häpeään niin siihen, että mun sydän ei enää pysy paikoillaan vaan sen on päästävä ulos. Olin ihan varma, että pyörtyisin.

Mutta se suuteli mua takaisin. Se suuteli mua takaisin.
Me katsottiin toisiamme, mä katsoin sitä silmiin ja mun lävitse virtasi kaikki mahdolliset tunteet, mitä ihminen vain voi tuntea.

http://30.media.tumblr.com/tumblr_lxhknrNayY1qazj2jo1_500.jpg

Kohta me käveltiin bussipysäkille niin nopeasti kuin mahdollista. O käveli edellä, mä hölkkäsin perässä. Olin tiistaina syönyt alle 700 kaloria niinkuin pitikin, keskiviikkona vähän yli 200 kaloria ja tuolloin torstaina vasta omenan ja viisi luumutomaattia. Pelkäsin etten jaksa, että vaan lysähdän maahan. Joka askeleelta mun keho lantiosta alaspäin muuttui enemmän ja enemmän tunnottomaksi. Jos mä kaadun en pääse enää ylös.

Bussi oli täynnä, mummot astui bussiin liian hitaasti. Mulla oli kiire. Meillä oli kiire. Istuminen tuntui inhottavalta.
Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että joku kuristi minua. Avasin kaulaliinaani. Ei auttanut, tukehduin.
Oli kuuma, sormet oli jäässä.
Bussista ulos, hölkkää loppumatkan. Rintakehään pisti, liukastelin. Hissiin. Kumpikaan ei sano mitään, ei tee mitään, ei katso toista.

http://30.media.tumblr.com/tumblr_lxncszPELI1r19gt9o1_500.jpg

Hissin ovi avataan, vielä yksi ovi. Sitten vihdoinkin.
Seuraava tunti oli ihmeellinen, en ajatellut mitään. Kaikki äänet päässä olivat vihdoinkin hiljaa enkä ajatellut sitä, olinko liian lihava, miltä näytin mistäkin kulmasta, hyllyinkö kuin hyytelö, sanoinko vääriä asioita, kuulostinko tyhmältä, teinkö jotain väärin, enkö osaa mitään.
O oli lämmin, elävä, ihana ihminen ihan lähelläni ja ensimmäistä kertaa aikoihin olin oikeasti elossa.
En ollut kuollut, olin siinä.

http://26.media.tumblr.com/tumblr_lxncw8A9sk1r19gt9o1_500.jpg

Sitten päässä sumeni, en kuullut mitään muuta kuin kimeän piip-äänen, en nähnyt mitään, en hetkeen tuntenut mitään.
Nytkö mä sitten kuolinkin? Traagista.
Mun oli pakko nojautua kyynärpäiden varaan ja sen jälkeen annoin itseni valua O:n rintakehää vasten. Sen sydän löi niin kovaa, pelkäsin, että kohta se ei lyö enää ollenkaan. Katosin johonkin, en tiedä minne vajosin, miten kauan me oltiin siinä. Meinasin nukahtaa. Nukahdin?

Kuulen O:n äänen, avaan silmät ja huoneessa on pimeää. Miten kauan oikein olin ja missä?
Me mennään tekemään ruokaa, kanawokkia. Silloin mä vasta huomaan, miten pieni O on. Se on oikeasti ihan pikkuinen, olematon, kaunis, hauras. Mä olisin voinut rikkoa sen niin helposti...
Yhtäkkiä mun päälle kaadettiin liian monta kiloa rasvaa, sitä hierottiin mun ihoon, pumpattiin ihon alle. Mä olin ihan käsittämättömän kokoinen O:n edessä, hyi helvetti. Mua oksetti ja ne kylmät kädet kietoitui taas mun kaulan ympärille.

http://27.media.tumblr.com/tumblr_lvhibpHTQM1r4obgjo1_500.png

Pakenin vessaan. Mä tuun kohta.
Kävin kontilleni, sitten lattialle makaamaan. Siinä oli hyvä olla, lattia oli kylmä. Musta tuntui kuin mun keho olisi painunut monta metriä alaspäin kun taas mun kasvot olis nousseet jonnekin korkeuksiin.
Se oli todella outo hetki.
Sitten mä taas katosin, tipuin jonnekin, kunnes kuulin O:n äänen oven takaa. Se koputti ja kysyi olenko kunnossa. En jaksanut vastata, mulla ei ollut voimia mihinkään, taisin hymyillä.

O tiirikoi lukon auki kuorimisveitsellä ja oli huolissaan. Sanoin vain, että mua väsytti ja O vannotti mua pysymään sohvalla, tarvitsisin kuulemma ruokaa, se tekisi sen valmiiksi. Mun ei tarvinnut huolehtia.
En taaskaan tainnut ajatella oikein mitään, kunnes O toi ruoan ja syötti minua. Hymyilin, O hymyili. Se katsoi mua, mä katsoin sitä. Jotenkin oudolla tavalla mulla oli turvallinen olo siinä paksun peiton sisällä, O vierellä.
Jäin yöksi, mutta koko loppupäivän olo oli todella outo ja heikko. Paitsi illalla sen jälkeen, kun O:n äiti oli mennyt nukkumaan.

http://29.media.tumblr.com/tumblr_lwm501lSq21qic3tco1_500.jpg

Nyt tulin käymään kotona, puhtaat vaatteet, tämän päivän koulukirjat.
Eilinen rikkoi mun hedelmä-vihannes-paaston, mutta en jaksa murehtia sitä. Kävin eilen vaa'alla vaikka mun ei pitänyt käydä.
Paino 57.5 kg.
Uutena vuonna painoin 1.2 kiloa enemmän enkä jaksanut viime viikollakaan paljoa vaivautua laihtumisen suhteen, joten oletan, että suurin osa tuosta painosta on lähtenyt tällä viikolla.
Mutta mua vituttaa, kun kävin tänän vaa'alla ja se näytti saman numeron ja olen ihan varma, että se johtui siitä typerästä banaanista minkä söin aamulla. Mä vaan söin sen ja unohdin kokonaan, että tänään mun piti olla lähempänä 57 kiloa kuin koskaan aikaisemmin.
Mutta ei.

Eilen söin vähän yli 350 kaloria, mutta nuo luvut on niin huijausta, koska luumutomaateilla, mansikoilla ja vadelmilla voi syödä ties miten pienet kalorimäärät vaikka ruokaa onkin grammoissa aika paljon.

http://28.media.tumblr.com/tumblr_lxncr5OLBw1r19gt9o1_500.jpg

En tiedä yhtään, mitä tästä päivästä tulee.
Haluan O:n luokse yöksi tänäänkin. En halua ikinä enää olla erossa O:sta.
Ei me kai seurustella? Ei me varsinaisesti juteltu mitään, oltiin vain.

O itki eilen sen jälkeen. Kysyin miksi, olinko tehnyt jotain väärin ja se sanoi, että sillä oli vain niin hyvä olo. 
Mullakin oli.
Nyt mua väsyttää ja turvottaa, mutta eilinen oli sen arvoinen.
En jaksa ajatella.
En osaa ajatella.
Aa.

6 kommenttia:

ssecret kirjoitti...

jotenkin ihana koskettava postaus <3 :) niin O on ilmeisesti myös poika?

Käy kyllä nyt niin kateeks.. kun mä tiiän just milt susta tuntuu,, ku jatkuvasti viltsu mieles :(

Anemone Nemorosa kirjoitti...

Sä kirjoitat todella kauniisti, sait siis juuri uuden lukijan.. Haluan kertoa itse sairastaneeni anoreksiaa pari kesää sitten. Kun lopulta sydämeni meinasi pysähtyä, mun oli pakko asettaa eläminen laihduttamisen edelle. En tiedä miltä näytät, mutta oot varmasti jo riittävän laiha. Vaikken tunne sua ollenkaan, muhun sattuu nähdä miten pahasti sä kärsit. Kärsin itsekin yhä, mutta eri asioiden takia... Voimia sulle Miika!

Vaiennut kirjoitti...

Olipa kaunista ja tunteikasta tekstiä. Hymyilyttää. Onnea teille kahdelle♥ ;)

Stella kirjoitti...

Mä en osaa sanoa mitään, vaikka haluaisin kirjoittaa tähän jotain kaunista ja kannustavaa. (Ajatus on tärkein?)

Oon onnellinen sun puolesta. Ja edelleen, onnea/tsemppiä/jotain O'n kanssa :) On paljon mukavampaa nukkua kaksin kuin yksin.

Mary kirjoitti...

Voi että kuulostaa niin suloselta et melkein itkin.
O kuulostaa ihanalta tyypiltä
ja oon niiiin onnellinen että sullakin oli ees hetken hyvä olo.

Halauksia. <3

beautiful kirjoitti...

"Mutta se suuteli mua takaisin. Se suuteli mua takaisin.
Me katsottiin toisiamme, mä katsoin sitä silmiin ja mun lävitse virtasi kaikki mahdolliset tunteet, mitä ihminen vain voi tuntea."


Oon ilonen sun puolesta! Todella ilonen.

Tätä sun blogia lukiessa tuntuu, et oikeasti oppii hieman tuntee sua, vaikkei tunnetakaan. You know?
Tykkään sun tekstistä. Se ei oo sellasta yhden ja saman asian turhaa toistoa, sun tekstissä on sisältöä.
Tunnetta.