heinäkuuta 29, 2014

Beneath the water lays a soul I've left behind

http://37.media.tumblr.com/e6d045b8d0195d39b94ea78d7c398340/tumblr_mmnq1i1oSB1snwppro1_500.jpg

29.7.2011 - Miika 15v.
Tääkin päivä on ollu ihan painajaismainen... Mulla on niin paha olla ja vihaan itteeni ihan helvetisti. Nähtiin eilen kavereiden kans ja mä en voinut olla tuijottamatta sitä ihanaa. Se oli niin kaunis ja sen hymy on niin ihana mut samalla musta tuntuu sen seurassa aina rumemmalta ja isommalta ku muulloin. Eilen ku istuttiin Koskipuistossa siit ohi käveli kaks laihaa, pitkätukkasta tyttöä joilla oli lyhyet farkkushortsit ja tiukat topit ja kaikki tuijotti niitä. Sekin. Vittu muhun sattu vaikka kyllä mä tiedän, ettei se musta välittäis. 

Yhtäkkiä se kuitenkin käänty kattoo mua ja kysy et oliks ne tytöt musta hyvännäkösiä. En mä osannu sanoo mitään, mä yritin niellä mun kyyneleitä enkä ees pystyny kattoo sitä silmiin. Sit se vaa hymyili mulle ja käänty uudestaan kattoo niitä tyttöjä. Mua oksetti ja mun oli pakko päästä pois. Sanoin et mulle olis tullu helteestä paha olo ja lähdin kotiin viiltelee. Viilsin syvemmälle ku ikinä aikasemmin ja mua pelottaa et jään kiinni, koska noi tulee tulehtuu ja mätii todella pahasti... Sitte viiltelemisen jälkeen, ku noi vuoti vielä verta, mä söin kaikkea, mitä on tosi inhottava oksentaa niinku nuudeleita ja oksensin kunnes pönttöön tippui verta. 

http://33.media.tumblr.com/c031564ada78ae7a616a8c929ed1692e/tumblr_mwrxi6eRqE1sl4lnpo1_500.jpg

Sit söin tajuttoman määrän vaaleeta leipää (kaheksan palaa isolla voikerroksella, saatanan läski) ja oksensin sitä kunnes pyörryin. Tai ainaki luulisin et pyörryin mut en tiiä miten pitkäks aikaa. Sen tiiän, etten saanu oksennettuu kaikkee pois, kun taju lähti ennen ku olin ehtiny kokonaan tyhjentää. Äiti tuli töistä kotiin ni en voinu jatkaa. Sen sijaan olin läskiällötyspaska ja söin sen tekemää ruokaa enkä voinu edes oksentaa sitä vaikka olisi pitänyt. Sit tänään oon taas oksentanu ja oli pakko hakata jalkoihin mustelmia ja viiltää eiliset viillot uudelleen auki. Miks se yks on niin kaunis ja miks mun pitää koko ajan kattoa sitä. Oon ihan varma et sitä ahistaa se ku tänään ku se huomas mun katsovan, se ei ees enää hymyillyt niinkuin se yleensä hymyilee. Se hymyilee aina kaikille, mut ei mulle. 

Se vihaa mua. Ja mä vihaan itteäni. En tapa itteeni, koska vihaan tätä läskipaska-Miikaa niin paljon et ansaitsen kaiken tän kuran ja haluun kiduttaa itteeni kunnes mun sydän vaan yhtäkkiä pysähtyy. 

http://33.media.tumblr.com/1d0c162b9ed80596805b19063264033c/tumblr_n95m71dEj51qbospho1_500.jpg

29.7.2014 - Miika 18v.
Aurinkoinen aamu alkoi Siriuksen tutulla tassuttelulla minun ja Oskarin päällä. Sen märkä nenä yritti ensiksi herättää Oskaria, joka pääsi nukkumaan vasta aamuyhdeltä, ja siirtyi sitten herättelemään minua. Aamupala Siriukselle, aamupala E:lle, aamupala minulle. Sirryn ikkunan ääreen koneelle, kirjoitan, yliviivaan kalenterista merkintöjä, soitan puheluita. Sirius ampaisee selkäni takana yläkertaan ja tiedän, että rakkaani on herännyt. Hetken päästä kaunis, vielä unesta sekaisin oleva Oskari vaappuu portaat alas ja istuu minua vastapäätä keittiön pöydän ääreen. Hymyilen koneen yli hänelle ja hän hymyilee väsyneenä takaisin. 

Nousen ylös, halaan ja suutelen häntä ja siirrän kahvikuppini tiskialtaaseen. Venyttelen istuma-asennossa nuuttuneita raajojani ja kävelen E:n luokse. Otan pienen tuhisijan syliini ja kävelen pienelle takapihallemme aurinkoon. Oskari seuraa perässä ja suutelee kaulaani. Hän laskee päänsä olkapäälleni, kuiskaa rakastavansa minua ja silittää E:n pehmoista päätä. Tunnin päästä astun ulos ulko-ovesta, kädessäni tietokonelaukku ja työpapereita. Päässäni pyörii päivän työaikataulu, juna-aikataulu ja Oskarin vuoron alkamisaika. Pohdin, mitä tekisin ruoaksi palattuani pikavisiitiltä töistä ja yritin muistella, mitä ruoka-aineita meillä vielä oli jääkaapissa.

http://38.media.tumblr.com/c0e986d1389e5db13e2c807bdb3d4d79/tumblr_n93ty1LvJZ1qbospho1_500.jpg

Ja nyt olen tässä: vatsa täynnä hyvää ruokaa, tiskit kolisevat tiskikoneessa, ikkunasta puhaltaa aika ajoin viileä tuulahdus. Silitän pehmeää, kehräävää kissaa ja mietin, pääseekö Oskari tänään aikaisemmin kotiin kuin eilen. Palaan mielessäni jatkuvasti edelliseen viikonloppuun ja siihen kaikkeen ihanaan yhteiseen aikaan, jota minulla ja Oskarilla viimeinkin oli. Kummankin työajat pomppivat arkipäivistä viikonloppuihin ja aamuista iltoihin, joten yhteistä aikaa jää vain sattumalta, mutta pahimmat pelkoni eivät ole toteutuneet. Yhteisen ajan vähentyminen ei ole erottanut meitä vaan se on tehnyt meistä mielikuvituksellisempia yhteisten hetkien löytämiseksi enkä usko, että olen koskaan aiemmin osannut arvostaa lyhyitä halauksia ja nopeita suudelmia niin paljon kuin nyt.

Toisinaan herään hetkeksi unestani, kun Oskari suutelee hellästi otsaani ennen kuin lähtee töihin. Jos hän on ollut iltavuorossa, palaan unestani takaisin todellisuuteen, kun hän painaa nenänsä vasten kaulaani ja suutelee minua. Joka ikinen kerta, kun herään, hän kuiskaa, että minun pitää jatkaa uniani ja sitten hän hymyilee sitä ihanaa, lämmintä hymyään. Sitä, jota hän hymyili minulle jo silloin, kun itse käänsin hänen jokaisen katseensa osoitukseksi siitä, miten hän halveksi minua.

http://38.media.tumblr.com/9b27eb8b00fc9152fa204eb43d843cd3/tumblr_n97kmluqLm1qbospho1_500.jpg

Kolme vuotta.
Yksi ja sama ihminen.
Niin monta raskasta ja masentavaa kanssamatkustajaa vähemmän.
Kotiani asuttaa kolme rakasta, joista yksikään ei ole masennus tai syömishäiriö.

heinäkuuta 22, 2014

Clap along if you feel like happiness is the truth

http://38.media.tumblr.com/1c3863f855dd9277d9ac03167e11d9f8/tumblr_n93u0kQHx31qbospho1_500.jpg

Jotain outoa on tapahtunut ja päässäni on ehkä viimeinkin loksahtanut se yksi pitkään junnannut palanen omalle, pienelle paikalleen. Painoindeksi 21 enkä omasta mielestäni ole koskaan näyttänyt näin hyvältä ja hoikalta. Tätä tunnetta on todella vaikeaa kuvailla ja ihmettelen joka ikinen päivä sitä samaa peilin edessä: näytän omasta mielestäni oikeasti, valehtelematta, hyvältä. Minä! Omasta mielestäni! Miten se edes on mahdollista.

Olen odottanut jotakin isoa ja käänteentekevää viimeiset kaksi vuotta ja nyt tuntuu siltä, että se jokin on viimeinkin tapahtunut, sillä ylipäätään ne silmät, joilla tätä maailmaa katson, tuntuvat muuttuneen kokonaan uusiksi. Olen saanut muutamat ahdistusjärkäleet rikottua pieniksi murusiksi hyvin helpolla enkä enää murehdi niitä samoja asioita, jotka saivat minut aiemmin itkemään.
Ei, Oskari ei todellakaan ole jättämässä minua, koska kukaan poika ei ole hänelle niin rakas ja tärkeä kuin minä.
Ei, en pullistu ylipainoiseksi, kun syön riittävästi terveellistä ruokaa joka päivä.

http://38.media.tumblr.com/7e942f6a2ff0cfaaa0b61c7d0342e369/tumblr_n91bchjcrO1qbospho1_500.jpg

Outo tyyneys on laskeutunut päälleni enkä enää edes tee sitä, mitä ennen olisin tehnyt: ennen olisin itkenyt silmäni päästä peläten sitä hetkeä, kun tämä ihana, euforinen tunne katoaa. Nyt minä keskityn elämään sitä tunnetta ja viemään sen tunteen mukanani tuleviinkin päiviin. Olen myös ymmärtänyt jotain, minkä luulin aiemmin ymmärtäneeni, mutta joka kuitenkin on sotkenut ajatuskuvioitani jo pitkään. Etenkin länsimaissa opetetaan tahalteen ja tahtomatta, että mieli ja ruumis ovat kaksi eri asiaa, joista mieli on se arvokaampi. Keho on mädäntyvää lihaa, himoavaa lihaa, väkivaltaista ja mielipuolista lihaa. Ja mieli on jotain puhdasta ja kaunista, sellaista, joka jää elämään senkin jälkeen, kun keho on kuopattu.
Mutta ei se niin mene.

Minä en ole mieleni. 
Minä olen se yhdistelmä, jonka kehoni ja mieleni luovat. Minä olen arpeni, pituuteni, silmien värini ja oikeakätisyyteni yhtä paljon kuin olen myös looginen päättelykykyni ja kaikki muistoni. Ei ole olemassa kehosta irrallista minää, joten minun on pidettävä tästä kehosta huolta, koska fyysinen hyvinvointi kanavoituu henkiseksi hyvinvoinnikseni. Sisälläni pyörii pieni, tuttu ja turvallinen piiri, jossa fyysinen ja henkinen minäni sekä antavat toisilleen että ottavat toisiltaan. 

http://38.media.tumblr.com/24aca02312fa99735badb9b642bf6cf5/tumblr_n8c3ez3GF31qbospho1_500.jpg

Ja se tuntuu aivan uskomattoman ihanalta. Tätä kirjoittaessa, työpaperit ympäri keittiön pöytää ja tiskivuoren odottaessa selän takana, minä oikeasti itken, koska olen niin onnellinen. Sen tajuaminen, että oikeasti välittää itsestään, on niin vahva ja tunteellinen hetki, että en ainakaan vielä ole löytänyt kunnollisia sanoja kuvatakseni sitä. Minä vain tiedän sen, että minun on hyvä olla juuri tälläisenä kuin mitä olen. Olen hyvä, olen söpö, olen vahva, olen minä. Enkä voi olla miettimättä, että tätä se on, mistä ne syömishäiriöstä parantuneet ovat puhuneet. Se, kun näkee itsensä viimeinkin sellaisena millainen oikeasti on. Miksi minä pelkäsin tätä niin paljon? Minähän olen ihana! 

Nopea päivitys, koska tehtävää on paljon ja Oskari ryntää kohta ulko-ovesta sisään nälkäisenä. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän kaiken ylös, jos vaikka huomenna sattuisikin olemaan huonompi päivä: haluan muistaa tämän jumalaisen hyvän olon tunteen aina ja ammentaa siitä lisää voimaa huonoina hetkinä. Yritän kirjoittaa enemmän pian! Nautitaan ihanasta helteestä, jota siellä Suomessakin on, ja itketään loskaa ja räntää myöhemmin. 
Oikeastaan: kaikkea voi itkeä myöhemmin.

heinäkuuta 09, 2014

http://data3.whicdn.com/images/124757059/large.gif

Olen niin vihainen.
Vihainen.
Sinä tiesit kyllä, ettet hoitaisi sitä ihmistä. 
Tiesit sen.
Ja nyt se pieni ihminen on ollut jo melkein koko pienen puolitoista kuukautisen elämänsä ajan hoidossa meillä. Tai siis oikeastaan: on ollut hoidossa muutaman kerran äidillään. Kysyttäessä, miksi lasta ei ole annettu adoptioon, äiti vastaa, että hänen tulisi kuitenkin sitä ikävä. Ei kuitenkaan ole niin ikävä, että näkisi lastaan joka päivä vaan riittää, kun antaa viime vuonna tavatulle tuttavalle ja tämän poikaystävälle rahat käteen ja häipyy sitten töihin tai luennolle tai juomaan.

Raivostuttaa tuon pienen, tuhisevan ihmisen puolesta.
Miksi pitää olla niin itsekäs?
Miksi?

heinäkuuta 05, 2014

365 päivää


Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun minä ja Oskari menimme kihloihin. Jo vuosi... Vastahan me istuimme kahvilassa, höyryävät kaakaot edessämme, ikkunan takana talvi. Yritimme kysellä toisiltamme ihastuksista ja kumpikin riemuitsi salaa, kun mitään nimiä ei kuulunutkaan. Ei sen luokan suosituimman tytön tai sen yhden hiljaisen, ei kenenkään. Viime vuonna tähän saman aikaan pohdin, millaista olisi asua Oskarin kanssa aivan kahdestaan, millaista olisi tapella tiski- ja pyykkivuoroista. Pelkäsin, että se mahdollinen oma asunto murtaisi meidät emmekä kestäisi arjen alla. Ja mikä muuttui, kun muutime viime kesän jälkeen yhteen? Ei mikään. Ei yhtään mikään. Hyvä Miika, kannatti taas murehtia turhaan!

Viime vuonna meillä ei oikeastaan ollut minkäänlaisia kihlajaisjuhlia, joten tänä vuonna ystävämme ja vanhempani järjestivät meille paljon hyvää ruokaa ja juotavaa enkä ole varmasti koskaan ollut niin onnellinen kuin niitä tuttuja, ihania kasvoja katsoessani. Kuunnellessani heidän nauruaan ja halatessani heitä kaikkia. Ruoka ahdisti hetken, äänet muuttuivat oudon kumeiksi ja tuntui siltä kuin kaikki ympärilläni olisi hidastunut, mutta sain rauhoiteltua itseni ja edes nyt, vatsa ruokaa ja juomaa täynnä, en jaksa murehtia. Joka ikinen päivä voi olla viimeinen eikä kukaan koskaan tiedä, kenet menettää seuraavaksi. Haluanko oikeasti käyttää viimeiset hetkeni, tuntini, päiväni ja kuukauteni omiin pinnallisiin murheisiin?

Huomenna aion edelleen syödä hyvin ja pieni Emily tulee hoitoon muutamaksi päiväksi. Käyn Oskarin kanssa lenkillä, istun isäni kanssa kuistilla ihan hiljaa, kävelen ympäri asuntoa Sirius olkapäälläni ja käperryn ehkä välillä äidin syliin pieneksi keräksi leikkien pikku-Miikaa. Nukahdan rakkaani viereen, herään maanantaina työaamuun ja painan syömishäiriötä määrätietoisesti veden alle. Huku, katoa, minulla ei ole aikaa sinulle. Sinun harmaat värisi eivät tunnu enää miltään kaikkien niiden värien jälkeen, joita olen ehtinyt nähdä silloin, kun sinun otteesi on lipsunut. Niinpä tuhannen kerran lupaan karistaa ne pahat ajatukset, pitää mielen positiivisena ja jatkaa yrittämistä niin kauan kunnes onnistun.

Ps. Seksistä kirjoittaminen taisi olla ihan hyvä idea: ensimmäisenä päivänä tuon tekstin kävi lukemassa n. 400 henkilöä, torstaina 300 ja eilenkin vielä 200. =D Mietin vielä tänäänkin hetken ajan, oliko tuon kirjoituksen julkaiseminen järkevää, mutta eiköhän se tänne saa jäädä. Niin ja yritän vastata pian kaikille teille ihanille, jotka olette käyttäneet aikaanne kommenttien kirjoittamiseen! Anteeksi edelleen, että olen niin huono vastaamaan takaisin. =(

heinäkuuta 02, 2014

Legendary lovers

Jos seksi tai seksuaalisuus on jotain, mistä et halua lukea, 
suosittelen ohittamaan seuraavan tekstin! =)


Minua on muistaakseni useammin kuin kerran pyydetty tekemään postaus seksistä ja tähän päivään asti olen aina suoraan teilannut sen idean. Mutta tarkemmin ajatellen ei se aihe oikeastaan ole niin kovin kaukana tästä syömishäiriösotkusta: seksi ja seksuaalisuus liittyvät kehooni, kehoni liittyy syömishäiriöön ja masennukseen. Oikeastaan koko syömishäiriöni sai alkunsa, kun 14-vuotias Miika tajusi, ettei ehkä olekaan sitä kylmää jäätä, jota olin suunnitellut olevani. Suhteeni omaan seksuaalisuuteeni jakautuu moniin eri vaiheisiin: totaalinen kieltäminen, seksuaalisen suuntautumisen ja halujen olemassaolon ymmärtämisestä seurannut itseviha, oman kehon kurittaminen ja hiljalleen asenteen rentoutuminen.

 http://38.media.tumblr.com/285db47dae029d6ee2a2814c06a1fcf6/tumblr_n7554caSNC1qbospho1_500.jpg

Ensimmäinen vaihe oli ala- ja ylä-asteikäisen Miikan vaihe, jolloin loin itselleni paksun kuoren ja luulin sen kuoren olevan täysin luodinkestävä. Muistan koulussa kuulleeni uudelleen ja uudelleen vain siitä, mitä tapahtuu, kun tyttö ja poika ovat lähekkäin ja koska en itse tuntenut minkäänlaista vetoa tyttöihin, vedin siitä oman johtopäätökseni: en ole millään tavalla seksuaalinen olento. En reagoinut tyttöihin, en jäänyt tuijottamaan heidän tiukoihin farkkuihin survottuja jalkojaan, en ollut ihastunut tyttöihin. Enkä kertaakaan tullut ajatelleeksi, että kaikki pojat eivät ihastu tyttöihin.

13-vuotiaana taisin ensimmäisen kerran ihastua poikaan, mutta maalasin tuon ihastumisen valheilla: mä vaan haluan olla sen kaveri, sillä vain on niin kiva tyyli... Silloin mietin ensimmäisen kerran, millaista olisi suudella pojan kanssa ja säikähdin tuota ajatusta todella paljon. Samoihin aikoihin aloin myös pelätä sitä, että joku pystyisi lukemaan ajatuksiani ja otin yhden suuren askeleen kohti syömishäiriötä: aloin kontrolloida itseäni ja ajatuksiani, sillä ajattelin kontrollin jotenkin poistavan paloja itsestäni. Luulin, että voisin tiukalla kurilla muokata itsestäni täysin erilaisen kuin mitä olin aiemmin ollut. Että voisin katkoa sellaiset ajatusmallit, joita en halunnut, ennen kuin ne pääsisivät kasvamaan ja juurtumaan.

http://38.media.tumblr.com/709e766f2081bb5a0b5b4c2b5ebef5fc/tumblr_n7bz6gKMF31rl0cr8o1_500.jpg

En vielä hetkeen varsinaisesti miettinyt millaista olisi harrastaa seksiä pojan kanssa, säikähdin liikaa pelkästään suutelemisen ajattelemisesta. Minuun oli kuitenkin jo ehtinyt juurtua varsin negatiivinen käsitys seksistä ja seksuaalisuudesta: kuunnellessani luokallani olleiden poikien puheita tytöistä (joita en silloin osannut pitää vain säälittävinä uhoamisina), minua alkoi oksettaa koko haluamis-teema. Päätin, ettei minusta koskaan tulisi samanlaista, kohtelisin tyttöjä aina hyvin enkä alistaisi heitä. Koska alistamista seksi minun mielestäni oli. Toisen ihmisyyden vähättelemistä ja pelkkää oman nautinnon tavoittelua hinnalla millä hyvänsä. Aloin yhdistää seksin ilkeiden ihmisten toiminnaksi ja muistan ihmetelleeni, miten oli mahdollista, että niinkin ihanat ihmiset kuin vanhempani, olivat harrastaneet seksiä.

14-vuotiaana jotenkin ensimmäistä kertaa kunnolla ymmärsin, että kaksi poikaakin voi harrastaa seksiä. En oikeasti tiedä, olinko ollut vain jotenkin todella tyhmä, vai johtuivatko nämä tajuamiseni vain siitä, ettei televisio-ohjelmissa, mainoksissa tai elokuvissa oikein näe kuin miehiä ja naisia yhdessä. Ajatus minusta toisen pojan kanssa kiehtoi ja samalla se haluaminen oli täysin sietämätöntä. Aloin ahmia, sillä muistan kuulleeni, että hyvän seksielämän saamiseksi täytyy olla terve. Joten päätin tehdä itsesäni sairaan ja sairas minusta tulikin. Sitä mukaa, kun kehoni muuttui ja painoa tuli (tai myöhemmin lähti), vihasin itseäni jatkuvasti enemmän ja enemmän ja jopa jano tai pieni kirjoitusvirhe saivat minut raiteiltaan: olin mielestäni niin ärsyttävä ja kuvottava, en osannut tehdä mitään oikein.


Oskari muutti kaiken yläasteen viimeisellä luokalla. Halusin laihtua, koska halusin hänen pitävän minusta ja koska olin ällöttävä halutessani häntä. Ajauduin vaaralliseen noidankehään, jossa jokainen pudotettu kilo toi minut omasta mielestäni lähemmäs Oskaria ja samalla rankaisin itseäni näännyttämällä, koska mietin häntä. Halusin ja pelkäsin olla tuon pojan silmissä haluttava. Pitkä taistelu päättyi siihen, että ihastuminen ja silloisen Miikan mielestä tarpeettomat halut voittivat.

Ensimmäinen kerta oli upea ja pelottava: oli outoa olla niin lähellä toista ihmistä ja olla myös hetken aikaa oman itseni ystävä tehden jotain, mikä toi oikeaa nautintoa lohduttoman itkun sijasta. Pelkäsin Oskarin tuijottavan kehoani ja arpiani ja sanovan sitten, ettei pystykään siihen, mutta hämmästyksekseni huomasin, että mitä enemmän arpista "läskiä" kehoani näkyi, sitä enemmän hän minua halusi. Se oli ensimmäinen iso särö syömishäiriöunelmaani: se, mitä minä näin peilistä, ei ollut mikään objektiivinen totuus. Vaikka omasta mielestäni olisinkin liian iso ja ruma, joku muua ei ehkä näkisi samaa.

http://37.media.tumblr.com/58eec7f1e48423f0dd1083397a7c867c/tumblr_n756expXn21qbospho1_500.jpg

Ensimmäisen kerran jälkeen ajattelin Oskaria jatkuvasti, mikä nosti haluani näännyttää itseni hengiltä ja nautinnon haluamisen ja itsevihan ääripäät voimistuivat. Painoindeksin laskiessa ja itseinhon noustessa saatoin ensiksi harrastaa ihanaa seksiä ja mennä sen jälkeen heti kylpyhuoneeseen viiltämään syviä viiltoja rankaistakseni itseäni äskeisestä nautinnosta. Ihana seksi kuitenkin katosi hiljalleen ja tilalle tuli pakko: pakko harrastaa seksiä, jotta Oskari ei huomaisi, kuinka sairas olen eikä hän pettäisi minua. Itsemurhayritykseni kynnyksellä seksi oli kadonnut yhtä kauas kuin elämänhaluni eikä Oskari enää edes esittänyt tuntevansa minua kohtaan jotain muuta kuin huolta ja pelkoa.

Osastolla pääni täyttyi ruokasuunnitelmasta ja terapiasta enkä ehtinyt ajatella muuta kuin selviytymistä. Ensimmäinen kerta pienen tauon jälkeen oli outoa: Oskari ei uskaltanut olla lähellä ja minä olin aivan varma, että hän oli löytänyt jonkun toisen tyydyttämään tarpeensa. Kun osastoajan lopulla kuitenkin innostuin paranemisesta ja ruuasta, seksistä tuli hyvä rikoskumppani syömishäiriötä vastaan. Se oli elämä ja syömishäiriö oli kuolema. Osastolta päästyäni suhteeni seksuaalisuuteeni vaihteli rajusti sen mukaan, yritinkö parantua vai tappaa itseni bulimialla ja viiltelyllä, sillä muutama kuukausi kotiinpaluun jälkeen aloin taas oireilla.


Elämän tasaantuessa ja Oskarin pysyessä edelleen vierelläni, huomasin ajatusteni typeryyden ja uskalsin avata mieltäni uusille ajatusmalleille. Seksi ja seksuaalisuus ovat ne teemat, joihin koen saaneni kaikista eniten apua terapiasta ja vaikka syömishäiriökäyttäytymistä pidän valitettavasti välillä yllä edelleenkin, en ole tuntenut minkäänlaista häpeää tai inhoa omia halujani kohtaan pitkään aikaan. Oikeastaan tuntisin häpeää ja huonoa omaatuntoa siitä, että kokisin seksin Oskarin kanssa jotenkin vastenmielisenä.

Seksiin ei välttämättä tarvita parisuhdetta, mutta minä en pystyisi yhdenyönjuttuihin. Haluan opetella tuntemaan sen toisen kehon kauttaaltaan ja sen, mistä hän pitää, tutkia, kokeilla. Haluan kerta toisensa jälkeen nukahtaa viereen, herätä seuraavana aamuna ja kuiskata, että eilinen oli ihanaa. Haluan antaa itsestäni kaiken tietäen, että se ihminen, joka minut näkee haavoittuvaisimmillaan, ei levittele mitään sopimatonta kolmansille osapuolille ja tekee kaikkensa, ettei satuta minua. Ennen minulle oli tärkeää saada olla täydessä kontrollissa makuuhuoneessakin, mutta nyt en enää jaksa välittää kontrollista tai siitä miehisen miehen kiiltokuvasta, jota pojille syötetään. Päällä, alla, edestä, takaa, vapaana, sidottuna... Aivan se ja sama, kunhan kummatkin osapuolet nauttivat.

http://37.media.tumblr.com/b2cee2023dd7133514dd133ac021d895/tumblr_n2x43xVkQI1s98nr7o1_500.jpg

Seksi on ihana, tuttu iltarutiini, yllätys töiden jälkeen sohvalla, läheisyyttä, valtaa, rakkautta. Jotain sellaista, jonka vain minä ja Oskari jaamme toistemme kanssa, hetki kahdestaan. Hymyjä suudelmien välissä, naurua. Seksi on ollut tapa tutustua itseeni ja antaa itselleni monet kerrat anteeksi: olen vain ihminen. Tunteva, virheitä tekevä ihminen eikä minun tarvitse olla yhtään enempään, se riittää. Minusta on tullut inhimillisempi itseäni kohtaan, kun olen saanut katsoa, miten ihana Oskari on "vain" ihmisenä ja alan hiljalleen oikeasti uskoa, että Oskari näkee minut samalla tavalla rakastettavana ja epätäydellisyydessä täydellisenä kuin minäkin hänet.

En ole vielä täysin "valmis" syömishäiriön palasten takia ja välillä tunnen hetken aikaa edelleen kehoni rumaksi Oskarin edessä. Negatiiviset tunteet elämää kohtaan ylipäätään voimistuvat aina liian suuriin mittasuhteisiin, kun tuskailen ruoan kanssa ja silloin myös ajatus seksistä saattaa tuntua vaikealta. En kuitenkaan mene enää tuon tunteen kanssa lukkoon, vaan yleensä puhumme Oskarin kanssa asiasta heti ja huomaan taas stressaavani turhasta. Nyt tätä kirjoittaessani olen jälleen kerran huomannut, miten pitkälle olen päässyt ja miten vaikeita ajatusmalleja olen saanut muutettua ihan itse. Olen taas paininut syömishäiriöajatusten kanssa ja oikeastaan melkein koko kesäkuu meni niiden ajatusten vankina, mutta sain taas hieman lisää motivaatiota olla palaamatta itseinhoon.

http://33.media.tumblr.com/7d202081db04ef45393cd92364d7d1ee/tumblr_mkr8aqtYua1qbjbk7o1_500.jpg

Aion aloittaa ensi viikolla ystäväni kanssa joogan enkä malta odottaa sitä! Kokeilin joogaamista joskus anoreksia-bulimia-aikoina ja muistan vain saaneeni yhtäkkiä itkukohtauksen. Muistan yllättäen jotenkin tunteneeni kehoni, tulleeni tietoiseksi siitä, ja tajunneeni, että se kärsii ja pyytää apua. Se kehon tuleminen liian lähelle ahdisti enkä kokeillut joogaa enää kertaakaan, mutta nyt uskon, että tuosta kehon ja mielen kohtaamisesta olisi vain ja ainoastaan hyötyä.

Kilometripostaus.
Mutta koska koolla(kin) on väliä niin en pyytele anteeksi. =P Yritän saada jonkinlaista kuvapostausta aikaiseksi lähiaikoina ja postausideoita saa aina heitellä, jos tulee jotain mieleen! =)