lokakuuta 19, 2014


Ennen kuin astuin vaa'alle, mietin pitkään, kannattaako se. Hyödynkö siitä mitään. Tarvitseeko minun. Kun luku välkkyi lasivaa'an näytöllä, en ajatellut mitään, koska en ole sisäistänyt brittien painosysteemiä ja arvioin mielessäni painoni 70 kiloon. Painoindeksi hieman yli 20, ei suurta hätä, isoin ongelma ei edelleenkään ole paino vaan pää.

8 st 12.2 lb.
56.3 kg.
BMI 16,8.

Tätä en odottanut, en todellakaan. 
Ahdistaa ihan helvetisti.
Voin vilpittömästi sanoa, etten ole omasta mielestäni syönyt liian vähän ainakaan niin pitkään, että paino olisi voinut pudota näin alas eikä Oskarikaan ole kommentoinut laihtumista. Ehkä hän ei ole ehtinyt huomata? Ehkä hän on vain liian tottunut tähän? Jättääkö hän minut? Onko hän jo luovuttanut? Miettinyt mielessään, että kohta se kaikki alkaa taas uudestaan ja pakannut jo laukkunsa valmiiksi? 

Pää ei ymmärrä tätä. Se sanoo, että olen laihtunut vain vähän, joitakin kiloja, mutta en helvetti näin paljoa! Joudun aloittamaan alusta, aivan alusta. Kuin olisin tullut suoraan osastolta kotiin, syksy 2012, taas ne veriset riidat, oksentelun aloittaminen tauon jälkeen... Haluaisin niin kovasti antaa periksi, antaa paikkani, ruokani, veteni, happeni jonkun toisen käyttöön, mutta olohuoneen toisesta päästä tuijottaa minuun pieni, luottava silmäpari. Ja yläkerrassa puhtailta ja pehmeiltä tuoksuvia pyykkejä viikkaa kaappeihin toinen minuun luottava ihminen. 

Ja minä petän heidät kerta toisensa jälkeen.
Petän itseni aina vain uudestaan ja uudestaan.
Miten pääsen täältä taas ylös? En jaksa.

Maailma on suuri mut mitä sil on väliä
avara ja kaunis mut mitä sil on väliä
itse olen aina sama ja aina tässä

Lentokoneet nousevat jyrkästi ja nopeaan
vievät minut kauaksi kotoani nopeaan
vievät minut kauas silti oon aina tässä
en pääse pois
en pääse pois
Maija Vilkkumaa - Ei susta huomaa

lokakuuta 16, 2014

No light, no light in your bright blue eyes, I never knew daylight could be so violent

http://40.media.tumblr.com/24310299fbc93a1e10cd7c1a1f031e8a/tumblr_n3rwmlrkmV1qd8f1xo1_500.jpg

Hiljaisuus on venynyt blogitauoksi, vaikka se ei todellakaan ollut tarkoitus. Yhtäkkiä takana on taas yksi uusi kokonainen kuukausi ja tuntuu siltä, että olen oikeasti elänyt siitä vain muutaman viikon. Kohta on enää kaksi kuukautta jouluun, kohta vuosi loppuu... Suuri tarve elää ja kokea, mutta se tarve tuo kuitenkin useasti vain stressiä: olisinko voinut tehdä tänään jotain toisin, ajatella toisin? Olisiko jossain joku hieno tilaisuus, joka odottaa minua, mutta en ehdi löytämään sitä? Pystyisinkö antamaan vielä vähän enemmän? Vähän lisää, ihan vähän vain. Sydän hakkaa piinaavan kovaa joka yö.

Viimeiset viikot menivät pitkiä, unettomia öitä viettäen ja päivät käytimme Oskarin kanssa sujuvasti riitelemiseen. Niinkuin meillä olisi ollut varaa käyttää energiaa sellaiseen... Töissä ärtymys ehti muuttua haluksi pyytää anteeksi ja halata, mutta kotona yksikin sana oli taas liikaa ja sopimisesta tuli taas täysin mahdoton ajatus. Nyt onneksi Emily on hieman rauhoittunut ja vanhempani viime viikonloppuinen vierailu antoi minulle ja Oskarille tilaisuuden ryömiä ylös sängystä vasta iltapäivällä. Olemme puhuneet läpi jokaisen riidanaiheen, halanneet ja sopineet. En halua olla vihainen sille ihanalle ihmiselle.

http://33.media.tumblr.com/2330a67f36afded5a8fbf4d195e6b2d6/tumblr_nd9i1sfMpR1qbospho1_500.jpg

Olen laihtunut hieman ja haluni yrittää tuoda kehoni ja mieleni yhteen joogamatolla ovat kadonneet lähes kokonaan. Olen juossut vihaisia hikilenkkejä pimeässä ja pysähtynyt katuvalojen väleihin varjoon piiloon, yrittänyt tasata hengitystäni. On tuntunut todella vaikealta rakastaa omaa kehoani, kun olen jatkuvasti ollut sotajalalla sen yhden ihmisen kanssa, joka on toiminut koko paranemisprosessini suurimpana kivijalkana. Vihaan sitä, miten riippuvainen olen edelleen Oskarista ja siitä, mitä meille parina kuuluu. Kai oma ulkomuotoni on jossain määrin edelleen suhteessa siihen, miten Oskari minut näkee ja jos suhteemme ei tietyllä hetkellä ole täynnä halauksia ja suudelmia, en jaksa nähdä kovin paljoa vaivaa kehoni eteen.

Hävettää myöntää, että olen ottanut muutamat askeleet taaksepäin. Hävettää, koska olen niin innoissani kirjoitellut siitä, miten iki-ihanaa arkeni on enkä enää ikinä halua palata vanhaan ja blaa blaa. Tuntuu siltä, että jokainen tänne kirjoittamani teksti on vain täynnä sitä tyhjänpäiväistä lässytystä siitä, miten en aio antaa periksi, vaikka joku asia onkin mennyt pieleen syömisten ja kehon suhteen. Herää kysymys: milloin minulla sitten on oikeasti mennyt hyvin, jos vakuuttelen vain koko ajan sitä, että aion nousta uudelleen? Pelottaa, että parantumiseni on pelkkä arkirutiini eikä syvälle päähän juurtunut filosofia.

http://38.media.tumblr.com/ee867a38a9c33245a6ff3369f3c49182/tumblr_nd7r0gne2W1qbospho1_500.jpg

Haluaisin sanoa jotain muuta kuin sen saman vanhan "yritän yritän yritän".
En jaksa enää vain yrittää, haluaisin kerrankin onnistua, mutta... En tiedä mikä tai kuka minua estää. Niin moni asia on paremmin kuin vuosiin ja ratsastan jatkuvasti tuon tekosyyn varjolla pimeimmille poluille aina vaan uudelleen ja uudelleen. Miksi minä teen tätä, miksi? Tiedän, että syömättä jättäminen ei tee onnelliseksi, mutta teen sitä silti. Tiedän miten rakentaa ja miten tuhota ja valitsen silti typeryyksissäni aina tuhon, jota sitten valittelen ja voivottelen täällä. 

Tyhmyyttä? Itsepäisyyttä? Pelkoa? Laiskuutta? Hulluutta?

Miksi minä en vain parane?

syyskuuta 28, 2014

http://33.media.tumblr.com/7fdbf0f94dc50dc018bbbd28e1b76cfb/tumblr_nbh12nw8Xp1qbospho1_500.jpg

Ystäväni palasi eilen vaihdosta, kutsui minut luokseen. Käydään nopee baarissa yhillä.
+ yhdet
+ yhdet
+ yhdet

Ystäväni painautuu minuun kiinni, kuiskaa, että hän on ikävöinyt minua. Painaa nenän vasten poskeani ja suutelee kaulaani. Pyytelee hätäisesti anteeksi ja tekee sitten kaiken uudelleen. Hänen humalatilansa nousee korkealle, minun nousee korkeammalle, sillä en ole oikeastaan juonut ollenkaan kolmeen kuukauteen ja sen huomaa.

Kaatuilen neljältä kotiin. Oskari pyytää minua rauhoittumaan, Emily on juuri nukahtanut uudelleen. 
Rakastat sä mua? Mä rakastan sua tosi paljon. Mennään naimisiin. Miks? Mä haluun sun kans naimisiin. Mä oon ihan hiljaa, en mä huuda. Väsyttääks sua? Mä haluun sua. H sano et se on ihastunu muhun.
Aamulla jalat tuntuvat heikoilta ja mieli on kaukana sieltä, missä fyysisesti olen. Minulla on ikävä entistä parasta ystävääni, joka sanoi juuri ne samat sanat kuin eilen toinen ystäväni. Haluaisin niin ottaa häneen pitkästä aikaa yhteyttä, kysyä, mitä hänelle kuuluu. Onko hän löytänyt sen unelmiensa tytön, josta kuulemma haaveili ennen kuin pilasin kaiken. Hän oli minulle niin tärkeä. Ainoa ystäväni silloin, kun suljin itseni syvälle syömishäiriöön ja lakkasin katsomasta ketään silmiin, lakkasin hymyilemästä, lakkasin yrittämästä. 

Ja nyt minä saatan menettää vielä toisenkin ystävän samasta syystä. Viimeeksi sain haukut niskaani muilta kavereiltani, koska minä kuulemma häädin entisen parhaan ystäväni pois, kun hän ei enää kehdannut näyttäytyä samoissa porukoissa. Ja tiedän, että tälläkin kertaa tulee särkymään paljon enemmän kuin vain meidän ystävyytemme, jos kaikki se, mitä hän eilen sanoi, on totta. Peli, jonka sääntöjä en osaa: esitänkö, että mitään ei tapahtunut vai vaadinko totuuden ulos?

syyskuuta 22, 2014

Kaksi päivää

Postausidea, jonka toteutan ensimmäisenä, koska tämä on pyörinyt to do -listalla jo todella pitkään. Päätin tehdä kaksi erilaista my day:tä, normaalin työpäivän ja vapaapäivän. Työpäivä on perjantainen, eli 19.9. ja vapaapäivä 20.9.


Perjantai klo 7.00
Oskarin herätyskello tärähtää päälle, Sirius heräilee ja hyppää sängylle. Viime yö oli aika hankala, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja vaikka väsyttäisi niin pidämme Oskarin kanssa kiinni sopimuksestamme: heräämme puoli tuntia aiemmin kuin oikeasti tarvitsisi, jotta ehdimme hetken aikaa halailla ja suudella. Tämä jäi tavaksi pari vuotta sitten, kun olin kotiutunut osastolta ja koulut alkoivat kesän jälkeen uudelleen. 

Klo 8.30 
Olen maannut sängyllä Siriuksen kanssa kahdestaan tunnin, kunnes toinen pieni perheenjäsen herää. Aamutouhuina vaippojenvaihto ja pesu, aamupala pienelle ja isolle ihmiselle. Touhuilen Emilyn kanssa jonkin aikaa, sitten töiden pariin.


Klo 10.30
Nyytti vaunuihin ja ulos tuulettumaan! Kävelyreitin ulotan kulkemaan toimiston kautta ja paluumatkalla istahdan hetkeksi aikaa puistoon ja hoidan työasioita, jotta kotona tehtävien asioiden määrä vähenisi huomattavasti.

Klo 12.30 
Takaisin kotiin ja pesujen aika. Ruokaa Emilylle, minulle ja Siriukselle ja sen jälkeen pidämme kaikki toisillemme seuraa hetken. Sitten pakko rutistaa viimeiset työkuviot kasaan.


Klo 15.45
Lukuisten keskeytysten jälkeen työasiat on jotakuinkin valmiita. Ruokailuni on nyt hieman jäljessä, mutta söin sentään hedelmiä ja pähkinöitä tunti sitten. Oskari on kotona suurinpiirtein puoli viideltä ja tapoihin pinttyneenä yritän aina saada lämpimän ruoan valmiiksi siihen mennessä.

Klo 17
Oskari on tullut kotiin, ollaan koko perheenä syöty ja siivottu keittiö, astiat humisevat astianpesukoneessa. Oskari lähtee pienen kanssa lenkille ja jään n. 1,5 tunniksi Siriuksen kanssa kahdestaan. Tänään päätän makoilla sohvalla tenttikirja ja kissa sylissä. Jos laiskottaa niin katson televisiota tai vain makaan Siriuksen kanssa lattialla.

Klo 18.30
Siivoamista ja pyykit (kissan sijasta) koneeseen, Oskari saa viettää aikaa Emilyn kanssa ennen kuin pieni nukahtaa viimeisille, lyhyille päiväunille. Silloin makoilemme Oskarin kanssa sohvalla ja kerromme päivistämme, pussailemme. Emilyn pikaunien jälkeen kylvetys ja koko perheen iltapala.

Klo 22
Pikkuinen nukkumaan, Oskarin kanssa huomisen suunnittelua ja halailua.

Klo 23.30
Talon isot asukit nukkumaan!



Lauantai, klo 8.30
Pieni herättää, vaipanvaihto, tuttipullo. Hetki viltin alla Oskarin rintakehän päällä ja Emily on valmis nukkumaan vielä pari tuntia. Tassuttelija ruokitaan myös, jotta sekin pysyisi vielä hetken aikaa rauhallisena.

Klo 10.00
Hetki Oskarin kanssa kahdestaan ennen kuin Sirius rymistelee väliimme ja pyytää seuraa. Emily heräilee ja Sirius odottaa kiltisti pinnasängyn vieressä, kun hänen leikkikaverinsa nostetaan sieltä pois. Touhuamme hetken kummankin vauvan kanssa, kunnes vatsat alkavat kurnia.

Klo 11.30
Aamupalan jälkeen siivoilua ja ensi viikon ruokien suunnittelua. Ystäväni soittaa ja kertoo krapulaisena oudosta yöstään, tunnen oloni todella vanhaksi ja tylsäksi, kun minun ainoa uutiskynnyksen ylittänyt asia on se, että halailimme Oskarin kanssa peräti kahtena päivänä peräkkäin. Hurjaa!


Klo 12.30
Oskari lähtee lenkille Emilyn kanssa, minä jään kotiin joogaamaan. Urheilemisen jälkeen suihku ja suihkun jälkeen tenttikirjan kimppuun.

Klo 14
Alamme Oskarin kanssa valmistaa ruokaa, Emily nukkuu vielä hetken ja sitten ruokimme kummatkin pienet ennen kuin syömme itse. Ruokailun jälkeen tuijotan kuvajaistani kylpyhuoneen peilistä ja mielessä välähtää pieni tyytymättömyys kehoani kohtaan. Tällä viikolla olen rytmittäny syömisiäni huonosti ja melkein päivittäin monipuolinen välipala on muuttunut yhdeksi pieneksi banaaniksi tai mehulasilliseksi, pari pähkinää tai mukillinen teetä. Se, etten ole toiminut suunnitelmieni mukaan on epäonnistuminen ja tuosta epäonnistumisesta seurannut turhautuminen kohdistuu kehooni, ei mieleeni, joka oikeasti on se syypää.

Klo 15
Juttelen Oskarin kanssa tämän viikon syömisistäni, katsomme läpi tekemäni ateriasuunnitelman ja totean, että ei tässä asiassa oikein auta muu kuin siirtyä sanoista ja suunnitelmista tekoihin ja potkia vaikka viimeisillä voimilla itsensä syömään riittävästi. Oskari huomauttaa, että kaikki muita perheenjäseniä kohtaan osoitettu huolenpito on täysin turhaa, jos en kohdista sitä samaa rakkautta itseäni kohtaan.


Klo 16.30
Pieni kehokriisi vältetty ja ystävämme tulevat käymään. Lähden käymään heidän kanssaan kaupassa, jonka jälkeen palaamme kotiin ja alamme valmistaa ruokaa. Ruokailun jälkeen teinihetki GTA:n parissa.

Klo 19
Emily ei ole rauhoittunut tutuille, lyhyille päiväunille, joten kokeilemme ulkoilla vaunujen kanssa. Ystävämme sanovat nopeat hyvästit ja juttelemme Oskarin kanssa pitkään siitä, miten yksinäiseltä ja pieneltä kummankin arki tuntuu. Onhan meillä toisemme, mutta muuten tuntuu, että meidät aiotaan hiljalleen pullauttaa ystäväporukastamme pois, koska emme muka enää ymmärrä heitä tai jaksa kuunnella heidän asioitaan. Tästä voisin raivota pidempäänkin; olen edelleen se sama ihminen, te vain olette muuttaneet minut omissa mielissänne!

Klo 21
Emily on viimein rauhoittunut, mutta jokin kertoo, että ensiyöstä on taas tulossa vähän rauhattomampi. Laskemme Oskarin kanssa kylpyveden ja yritämme rentoutua, mutta mielessä kaivelee edelleen se, miten epämiellyttäviksi ystäviksi me olemme aivan yhtäkkiä muuttuneet. Päätämme huomenna puhua asiasta ystäviemme kanssa.

Klo 23.30
Emily herää ja seuraavan kerran hän rauhoittuu vasta kahden jälkeen. Puoli kolmelta aamuyöllä pääsemme Oskarin kanssa viimein nukkumaan.


Siinä kaksi päivää joinakin kuvina, enemmänkin olisin varmasti saanut kuvamateriaalia, jos olisin muistanut olla koko ajan kamera kädessä. =D Lähdin vähän soitellen sotaan, vaikka olen monelta bloggaajalta lukenut siitä, miten raskasta on ollut kuvata päivän tärkeimmistä asioista ainakin jonkinlaisia kuvia. Mutta onnistuin! Tämä päivä on kulunut suurinpiirtein samaan tahtiin kuin perjantaikin, mutta syksy ei vain vieläkään tule sellaisena kuin olen siihen tottunut. Auringonpaiste tekee sisällä olemisesta raivostuttavaa ja mieli ei ymmärrä sitä, miksi kesävaatteilla pystyy edelleen kulkemaan ulkona ilman huolta kylmyydestä.

Lauantainen paha olo, kehoahdistus, ruoka-ahdistus ja rypyt ystävien kanssa ovat selvinneet ja uskon taas siihen, että saan pääni joskus kokonaan selväksi. Olen käynyt ateriasuunnitelmani kimppuun uudenlaisella tarmolla enkä aio luovuttaa sen suhteen, koska luovuttaminen ei vie minua lähemmäs niitä tavoitteita, joita minulla on. Luovuttaminen ei tee minusta sellaista ihmistä, jollainen haluan olla. Jostain on kaivautunut myös esiin ajatus siitä, miten lapsellista syömishäiriöni pitkittäminen on: aionko aivan oikeasti leikkiä ruoalla vielä 20-vuotiaanakin? Juurruttaa itseeni vaikeita tapoja, joista en jaksa pyristellä eroon kolmekymppisenäkään, koska liikaa kaikkea ja ihan sama? Koko maailma pyörii edelleen kaloreiden ja oman kehon ympärillä? Isä on (edelleenkin) vähän pipi, koettakaa koko perhe kestää.

http://lifequotestumblr.com/wp-content/uploads/2014/03/beautiful-quotes-tumblr-miqfmvgc.jpg

Ihmeellistä draamaa elintärkeällä asialla, mutta tiedän toki, että kun ahdistus iskee niin nämäkin sanat haalenevat. Kuitenkin niin kauan kuin tiedän itse sen, milloin ajattelu hämärtyy, uskon pystyväni nousemaan taas pinnalle. Tiedän, että se paha olo menee kyllä ohi, se ei ole pysyvää ja ennen kaikkea se paha olo en ole minä. Se on tunne, joka katoaa. Pelkkä tunne.
Enkä stressaa niinkään enää sitä, miten reagoin tiettyihin asioihin tai sanoihin, vaan olen oppinut huolehtimaan siitä, miten reagoin reaktiooni. Valitsen itse sätinkö itseäni, unohdanko koko jutun vai lohdutanko sanoilla säikähtänyttä tai surullista itseäni. Tämän kaiken olen jo saanut muutettua, kaavittua mudan alta, ja nyt tasapainoisen minän ja surullisen minän välillä on enää vain oma viitsimiseni.

Ei mitään voimiasyövää kamppailua itsensä kanssa, vaan kevyt tassun jälki selkään:
sinä pystyt tähän kyllä.

syyskuuta 11, 2014

12 päivää myöhemmin...


Toinen viikko puolikuntoisena ja pinna alkaa olla kireällä tämän höttöisen pään kanssa. Viime viikko meni suurinpiirtein kokonaan vuoteenomana ja pelkäsin Oskarinkin sairastuvan, mutta hän on onneksi ainakin tähän mennessä ollut terve. Sirius nautti kuumeestani täysin rinnoin ja ujuttautui jatkuvasti peiton alle kuumuuteen, naukui topakasti aina, jos liikuin liian levottomasti ja kehräsi tyytyväisenä, kun rauhoituin. Yritin viime viikon alussa jatkaa tuttua nopeaa tahtiani, mutta  jomottava kipu rinnassa pysäytti todella nopeasti ja totesin, että nyt on hyvä hetki pitkästä aikaa rauhoittua ja levätä. Olen toki tuntenut pientä syyllisyyttä siitä, että en ole voinut hoitaa kotia ja perheenjäseniäni täydellä teholla, mutta ehkä ensi viikolla sitten. 

Tämän blogin suhteen minua vaivaa taas se sama vanha tunne siitä, että onnellisena minulla ei ole mitään kirjoitettavaa. Jotenkin tällä hetkellä tämä blogi tuntuu vähän jäsentämättömältä "Oskari on ihana, söin pastaa, mulla menee hyvin, töissä on kiireistä, kissa, kissa on tärkeä asia"-sekamelskalta. Mielessäni haaveilen jostain kerran viikossa tai kerran kuussa tehtävistä teemapostauksista, mutta en ole varma mistä aiheesta sellaisia tekisin. Yksi mielessä pyörinyt teema on syömishäiriöaikojen kauhuruuat ja se, millaisia tunteita ne ehkä nyt herättävät. Tai jos en ole kunnolla syönyt jotain tiettyä ruokaa anoreksian ja bulimian jälkeen niin voisin kokeilla. Lisäksi osastokokemuksistani en vielkään ole kirjoittanut, joten ehkä voisin aloittaa sitä kirjoitusta. Tai jonkinlainen postaus siitä, millaista on ollut muuttaa Suomesta Englantiin? Mitä kaikkea pitää muistaa tehdä, täyttää, palauttaa... Mutta en tiedä kuinka paljon se kiinnostaisi. =p Jooga? Ruokaohjeet? Halvan budjetin ruoat?

Elämä järjestyksessä, blogi hukassa. Juuri näinhän tämän pitikin mennä. ='D Olen enemmän kuin avoin ehdotuksille, jos teillä on toiveita tämän blogin sisältöön liittyen! En edelleenkään ole valmis tätä hylkäämään, mutta tyhjä pää ja tyhjät jutut alkavat jo itseänikin ärsyttämään. =/ Nyt lämmintä teetä nassuun ja sitten rauhalliselle kävelylle, koska en kestä enää sisällä lusmuilua!