maaliskuuta 19, 2017

We got all these words, can't waste them on another


Tuntuu siltä, että saan viimeinkin mahdollisuuden elää sellaista elämää, josta olen aina hetkittäin uskaltanut unelmoida, mutta jonka olen arjen keskellä työntänyt sivuun ja ajatellut, että ei se ole minua varten. Tai ei ehkä edes, ettei se olisi minua varten, vaan etten vain ansaitse sellaista onnea. Nyt muuttolaatikoihin kiireellä pakatut astiat, kirjat ja vaatteet ovat kuitenkin löytäneet uuden paikkansa uudessa paikassa ja sellaisen viereltä, joka on ollut tässä jo pitkään, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin nyt.

Painosta en ole jaksanut edes murehtia. On se tippunut, kyllä. 
67,3 kiloa, painoindeksi 21.
Mutta ei sen tarvitse tippua enää enkä aio sitä aktiivisesti pudottaa. Olen onnellinen niin monesta asiasta, että tämän onnen pilaaminen syömättömyydellä olisi typerintä ikinä. Tämä kaikki tuntuu siltä kuin olisin saanut kokonaisen toisen tilaisuuden elää ja kokea enkä halua mistään hinnasta pilata sitä.



Se aamuyö, jolloin kaikki meni rikki ja sairaalan seinät kaatuivat päällemme eikä kukaan meistä enää koskaan ollut se sama... Silloin sen kaiken keskellä ympärillä oli vain rikkinäisiä sirpaleita, oli pakko pysyä paikoillaan, ei voinut hengittää. Mutta kaikessa siinä hajonneessa ja pirstaloituneessa oli koko ajan se voima, joka toisi kaikki palat jälleen yhteen. Ei koskaan takaisin ilman naarmuja ja näkyviä sirpaleiden rajoja, mutta takaisin kuitenkin.

Ja nyt olen täällä. Ja sinä olet siinä. Ja kaikki tuntuu vihdoinkin oikeasti oikealta.

maaliskuuta 08, 2017

Olen edelleen täällä.
Mutta samalla aivan jossain muualla, sillä tie vei takaisin Lontoon sykkeeseen tavalla, jota en osannut odottaa.

Yritän päivittää paremmin kuulumisia pian!

tammikuuta 27, 2017

I can see stars, I can see lights shining here


Aurinko hivuttautuu taas verhojen läpi olohuoneeseen ja luo kuvioita lattiaan. Istun keittiön pöydän ääressä, edessäni kuppi mustaa kahvia ja kreikkalaiseen jogurttiin sotkettuja marjoja. Kaikki ei ole täydellistä, kaukana siitä, mutta silti olo on raukea ja luottavainen. Hetken mielessä välähtää pelko siitä, että tämä kaikki onnellisuus on vain harhaa ja valheeseen tuudittautumista, mutta miksi se aina olisi sitä? Miksi minun onneni olisi aina valhe, jos ei muidenkaan ole?



Hymyilen eiliselle. 
En edes ikävöi enää, koska tiedän, että olen aina siellä, missä sinäkin olet. Joululahjaksi saatu auto tuoksuu sinulta. Unohdit puoliksi juodun kahvisi autoon ja siitä tuli minun aarteeni. Olet vaatekaapissani vaatteina, joita et ole muistanut pyytää takaisin ja minä tiedän, että minä olen sinun kotonasi joka ikinen päivä. Kaikki tuntuu pehmeältä ja hitaalta. Siltä, kun kesäinen aurinko nousee kaupungin kattojen ylle ja on aikainen sunnuntaiaamu eikä ole kiire minnekään. 

Mutta onnellisuus tässä hetkessä ei tarkoita pysähtymistä tähän
Haluan painoa alemmas, haluan oppia uusia tanssisarjoja, haluan käydä yhden kurssin, jotta saan töissä uusia työtehtäviä vastuulleni. Haluan päästä taas siihen rytmiin, jonka tahdissa syön vähän, mutta säännöllisesti, tapaan töiden jälkeen ystäviäni ja päätän iltani lihaskunnon jälkeen teehen ja hyvään kirjaan uppoutuen. 

Haluan paljon ja olen valmis tekemään paljon.

tammikuuta 22, 2017

Well this is life in motion


Paino ei laske, mutta en kai ole laittanutkaan kaikkea peliin. Sen sijaan arki täyttyy aikaan saamisella, eteenpäin viedyillä projekteilla, työntäyteisillä tunneilla ja hieman kevyemmällä mielellä. Elämä menee eteenpäin.  
Mene eteenpäin. 
Mene, jooko...

Huomenna syön vain hedelmiä ja tiistain jälkeen en syö enää ensi viikolla ollenkaan. En osaa selittää sitä, miksi haluan olla syömättä kokonaan. Ei se edes tunnu turvallisemmalta kuin syöminen. Syöminen ja kalorirajojen mukaan on loppujen lopuksi helpompaa: voi käydä ystävien kanssa syömässä, työkaverit eivät ihmettele, läheisten huolestuneisuus viivästyy. Mutta silti pelkän nesteellä elämisen huuma on sellaista, jonka haluaa kokea uudestaan ja uudestaan ja hetken tauon jälkeen tiistaina on taas se ensimmäinen päivä.

Nälkä kurnii mahassa. Tee hautuu isossa mustassa mukissa ja toivon sen jälleen kerran vaientavan nälän äänet. Jääkaapissa on ruokaa, jonka joudun kuitenkin huomenna laittamaan pakkaseen, mutta jostain syystä en tee sitä jo nyt; pidän mahdottoman vaihtoehdon auki vielä tämän päivän ajan. Ruoan vieressä seisoo muovipullossa jo monta viikkoa vanhaa alkoholin ja mehun sekoitusta enkä ole heittänyt sitäkään pois; pidän senkin vaihtoehdon auki.

Valittu polku tuntuu niin paljon paremmalta, kun voi matkalla vilkuilla kaikkia niitä huonompia vaihtoehtoja, joita ei valitse.

tammikuuta 13, 2017

In my dark there's a light


2.1.
Paino: 71.6 kg
Painoindeksi: 22,3

6.1.
Paino: 70.7 kg
Painoindeksi: 22,1

13.1.
Paino: 69.7 kg
Painoindeksi: 21,8


Vaikka tämä kituliaan hidas painon putoaminen hävettää, en voi kieltää, ettenkö olisi ollut onnellinen nähdessäni ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin kuutosella alkavan luvun lasivaa'an näytöllä. Se välkkyi ja välkkyi ja jokaisella kerralla se upposi enemmän ja enemmän tajuntaani. Yritän vaientaa vatsani huudot kuumalla teellä, huuhtoa alas sen kapinan ja tyynnyttää sen lopulta hiljaiseksi, alistuneeksi keräksi, joka ei yritä enää rikkoa hiljaisuuttani.

Ja vaikka tiedän, että siinä ei pitäisi olla mitään rauhoittavaa, että söin viimeeksi maanantaina, tämä tuntuu hyvältä. Keho alkaa tuntua ihan hyvältä. Vaatekaapin seinät levenevät hiljalleen, kun päälle nyt mahtuukin ilman taistelua useampi pari housuja eivätkä monet paidat jää enää kiusallisesti kiinni vatsan seudulle. 

Ei tämä ole lähelläkään maalia, mutta jotain sentään.